"Jalomielinen mies!" sanoin minä. "Lainatkaa minulle rahat, koska tiedätte, missä tilassa minä olen enkä voi maksaa!"
"Jaa, hyvät herrat, siinäpä on pulma!" sanoo herra Smithers. "Minä sanon, että minä olisin lainannut rahat, ja sen minä olisin tehnyt rouva Hoggartyn tunnustetulle perijälle — olisin tällä hetkellä, sillä ei mikään ilahuta Bob Smithersin sydäntä enemmän kuin ystävyyspalvelusten tekeminen. Minun olisi ollut ilo tehdä se, ja pelkkä tunnustus tämän kunnioitettavan rouvan puolelta olisi kyllin riittänyt. Mutta nyt, hyvä herra, on asia muuttunut — Teillä ei ole mitään vakuutta tarjottavana, kuten aivan oikein huomautitte."
"Ei vähintäkään, se on totta."
"Ja ilman vakuutta, herra Titmarsh, tietysti ei voi odottaa rahoja — tietysti ei. Te olette ymmärtäväinen mies, herra Titmarsh, ja minä näen, että meidän mielipiteemme täydellisesti käyvät yhteen."
"Onhan hänen vaimollaan omaisuus", sanoo Gus.
"Vaimolla omaisuus? Turhia! Rouva Titmarsh on alaikäinen eikä voi liikuttaa siitä shillinkiäkään. Ei, ei, minä en puutu alaikäisten rahoihin. Mutta kuulkaas! — äidillännehän on talo ja puoti kylässämme. Antakaa minulle kiinnitys siihen —"
"Sitä minä en tee, hyvä herra", sanon minä. "Äitini on jo saanut kylliksi kärsiä minun takiani ja sisaretkin on hänen elätettävänään, ja minä olen kiitollinen Teille, herra Smithers, jos ette sanallakaan ilmaise hänelle mitään nykyisestä tilastani."
"Te puhutte kuin kunniallinen mies, hyvä herra", sanoo herra
Smithers, "ja minä lupaan tismalleen täyttää Teidän toivomuksenne.
Teenpä enemmänkin, herra Titmarsh. Minä esitän Teidät eräälle
täkäläiselle toiminimelle, arvoisille ystävilleni, herroille Higgs,
Biggs ja Blatherwick, jotka tekevät kaiken voitavansa palvellakseen
Teitä. Ja nyt, hyvä herra, minä toivotan Teille hyvää huomenta."
Ja näin sanoen herra Smithers otti hattunsa ja lähti huoneesta. Ja vielä kerta neuvoteltuaan tätini kanssa, kuten perästäpäin kuulin, hän matkusti Lontoosta postivaunuissa samana iltana.
Minä lähetin uskollisen Gusin vielä kerran varovaisesti ilmoittamaan asian vaimolleni, peläten, että rouva Hoggarty kertoisi sen töykeästi hänelle, kuten tiesin hänen kiukuissaan voivan tehdä. Mutta läähättäen hän tuli tunnin perästä takaisin ilmoittamaan, että rouva Hoggarty oli pakannut ja lukinnut matkalaukkunsa ja ajurinrattaissa ajanut pois. Siten tietäen, ettei Mary parkani palaisi ennen iltaa, Hoskins jäi luokseni siihen saakka ja vietettyään kanssani murheellisen päivän poistui jälleen kello yhdeksän viedäkseen hänelle surulliset uutisemme.