Tämä riippumattomuus, mikä johtui ylevästä, yksinkertaisesta luonteesta eikä suinkaan mistään röyhkeydestä, hankki Mr. Moodylle kaikkien kansakerrosten rakkauden Suurbritanniassa. Ei matelevaisuutta eikä toiselta puolen ylpeyttä tavattu tässä yksinkertaisessa, voimakkaassa kristityssä.
Kaikki nämä ominaisuudet, joiden arvoa hänen maanmiehensä sitä ennen vain osaksi tunsivat, tulivat sanomalehtien kertomusten kautta tunnetuiksi ja valmistivat Amerikassa osaltaan sitä merkillistä luottamuksen ja kunnioituksen ilmausta, jolla Mr. Moodya kotiin palatessaan tervehdittiin. Koko Amerikan kristitty kansa nousi todella vastaanottamaan häntä.
Tällä kertaa huhu ei liioitellut. Ei ole liikaa, jos sanomme, että vuosien 1876-81 suuret kokoukset ilmitoivat Mr. Moodyn suuren etevämmyyden ihmisenä, saarnaajana, järjestäjänä ja kristillisenä taistelujohtajana.
Mr. Moodyn johtajakyky, hänen valtansa suurten ihmisjoukkojen yli oli se, mikä ensin kiinnitti katsojan huomion, niin ettei hänen valtansa kuulijoittensa yli siis etupäässä ollut hänen saarnakyvystään riippuvainen. Toiset, kuten Whitfield ja Wesley ja nuo suuret walesilaiset kenttäsaarnaajat kokosivat suuria kuulijajoukkoja, jotka he vihdoin saivat kokonaan valtaansa, miten levottomia ja meluavia ne olivatkin, kun nämä suuret mestarit "jalossa saarnataidossa" nousivat heille puhumaan. Mutta Moody ei koskaan aloittanut saarnaansa ennenkuin hän täydellisesti hallitsi kuulijakuntaansa. Tämä oli hänelle erikoinen piirre, joka eroitti hänen kaikista muista yhtä mahtavista saarnaajista.
Tätä tarkoitusperäänsä saavuttaakseen käytti hän erästä keinoa, joka hänelle itselleen kyllä soveltui, mutta joka hänen jäljittelijöittensä käsissä epäonnistui. Hän järjesti nimittäin jonkinlaisen merkillisen jännittävän ja henkirikkaan esijumalanpalveluksen, joka paitsi laulua ja rukousta käsitti jonkun lyhyen, sattuvan lausunnon häneltä itseltään. Siitä hetkestä, jolloin hän suurelle kuulijakunnalleen näyttäytyi, siihen asti, kun hän aloitti saarnansa, piti hän koko seurakunnan huomion kiinnitettynä johonkin, joka sitä miellytti. Suuren kirkkoköörin esittämät laulut, kvartetit, duetit, soololaulut ja koko seurakunnan yhteisesti laulamat laulut vaihtelivat keskenään, jättäen välillä tilaisuuden kokoukseen. Mutta suuresti erehtyisimme, jos otaksuisimme Mr. Moodyn päämaalin tai lopputuloksen olleen kansan huvittaminen. Hänen oma esiintymisensä todisti heti hänen syvää vakavuuttaan, hänen suurta huolenpitoaan sielujen pelastuksesta.
Laululla oli näissä kokouksissa suuri, toisinaan ylenmäärin valtava vaikutus. Ennenkuin Moody nousi saarnaamaan, olivat kuulijat jo järkytettyjä, liikutettuja ja voitettuja. On kerrottu monta tapausta, jolloin varma päätös Kristukselle kokonaan antautumisesta tehtiin, sillä aikaa kun Mr. Sankey vielä lauloi. Ajattelemattomampaa kritiikkiä on tuskin koskaan lausuttu, kuin se, että Mr. Moody muka käytti musiikkia vaan vetovoimana.
Mutta niin yksinkertaiselta ja läpinäkyvältä kuin Moodyn tarkoitus esijumalanpalvelusten käyttämisellä näyttikin, huomattiin ennen pitkää, kun jäljittelijät ottivat sen ohjelmaansa, että se, kuten kaikki muukin pelkkänä metoodina katsottuna oli vähäisestä arvosta. Sellaisenaan ja ennen kaikkia voiman puutteessa ei sillä mitään saatu aikaan.
Kun Mr. Moodyn melkein erehtymätöin arvostelukyky sanoi hänelle, että sopiva hetki oli käsissä, nousi hän puhumaan.
Saarnaajana katsottuna arvosteli akateemisesti sivistynyt papisto Mr. Moodya sangen ankarasti. Tältä kannalta ei hänen saarnatapaansa suinkaan voikaan puolustaa. Mutta se seikka, että tämä itseoppinut saarnaaja kolmekymmentä viisi vuotta yhtämittaa suurimmissa sivistyksen ja käytännöllisen vaikutuksen keskustoissa, missä englannin kieltä puhutaan, veti suurimmat kuulijajoukot ympärilleen, mitä ketään uudemman ajan puhujaa on nähty kuulemassa — tämä seikka pitäisi mielestämme saattaa jumaluusoppineet näkemään, että heillä mahdollisesti on tästä miehestä jotakin oppimista.
Hänen menettelytavassaan ei piile mitään mystiikkaa. Hän tuotti aineensa pyhästä raamatusta, ja koska hän suuresti vihasi kaikenlaisia muodollisia alkulauseita, kävi hän heti itse aineesen käsiksi. Hän teki kyllä kieliopillisia virheitä, eikä viitsinyt vähintäkään parantaa nenä-äänistä lausuntotapaansa. Mutta melkein alusta hän omisti itselleen voimakkaan, saksilaisen kielimurteen, ja hänen selvä ymmärryksensä opetti häntä käsittämään lyhyeiden lauseiden ja muotojen arvon.