"Ostin poikakoulua varten kaksikymmentä viisi vanhaa lammasta ja kaksikymmentä viisi karitsaa", kirjoitti hän, "ja lähetin lehmät sinne, niin että meillä nyt on siellä kahdeksan lehmää ja lähes seitsemänkymmentä viisi kanaa. Yksi kalkkunoista hautoo. Aijon vielä hankkia ankkojakin, että elämä tulee oikein vilkkaaksi. Huomen iltana meillä on siellä seitsemän poikaa. Useampia odotan ensi viikolla".
Hänen puutarhaansa ei juuri tuottavasti hoidettu. Hän koetti siinä viljellä kaikenlaisia vihanneksia koulujen tarpeeksi. Ensimmäisenä hän tahtoi paikkakunnalla korjata sadon. Suuresti hän iloitsi, jos hän sai syyskuussa herneitä puutarhastaan. Kesäkuukausina varusti hän ainakin kymmenkunta perhettä joka päivä tuoreilla vihanneksilla.
Kananpojat tuottivat hänelle ruumiinharjoitusta, sillä hänen täytyi joka päivä kävellä puoli peninkulmaa (engl.) edestakaisin syöttämässä niitä. Joka kevät hän keinotekoisella hautomisella sai satoja — toisinaan tuhansiakin kananpoikasia.
Seuraava ote eräästä sanomalehdestä luo meille käsityksen D. L.
Moodysta kansalaisena ja naapurina:
"Tuota vanhaa sananpartta, 'profeetta ei ole ylenkatsottu paitsi isäinsä maalla', ei voida Moodyyn sovittaa, sillä tuskin voi kenkään todellisemmin olla kaupunkilaistensa kesken rakastettu ja kunnioitettu, kuin hän oli. Kaupungin kaikkien kansaluokkien kesken vallitsi hänen kuolemansa johdosta suru. Kaupunkilaiset ovat kansalaisena, miehenä ja hengellisenä työntekijänä kunnioittaneet häntä. Joskin kaikki eivät ole hänen uskonnollista vakaumustaan omistaneet, ovat he kuitenkin luottaneet hänen rehellisiin tarkoituksiinsa ja hänen vilpittömyyteensä ja ovat vakuutetut siitä, että hänen elämäntyönsä tulos on tuleville sukukunnille oleva pysyväisestä ja arvaamattoman suuresta merkityksestä. He tietävät, että Northfield maalaiskylästä on muuttunut yhäti kasvavaksi pirteäksi kaupungiksi, ja että siellä ja Mount Hermonissa on kohonnut kaksi valtion parhaita seminaareja, kaikki yksinomaan tämän miehen tarmon ja väsymättömyyden kautta. Kaikin tavoin on hän koettanut tehdä näihin kouluihin pääsön kaupungin pojille ja tytöille mahdolliseksi, ja moni kunnianhimoinen isä ja äiti on hänen ponnistustensa hedelmänä ollut tilaisuudessa suomaan lapsilleen hyvä kasvatus".
Viime kesänä kuuli hän eräästä vaimosta, joka pyykinpesolla elätti perhettään. Hänen tyttärensä piti aloittaa seminaarissa käynnin, mutta äiti epäili sen mahdollisuutta. Mr. Moody sanoi heti:
"Sanokaa johtajalle, että hän merkitsee hänet vapaaoppilasten joukkoon ja hankkii hänelle seminaarirakennuksessa huoneen. Oman kaupungin tytöt tarvitsevat ensi kädessä tulla autetuiksi".
Tämä esimerkki on vaan yksi monista. Muutamia vuosia sitten tarjosi hän erityisillä ehdoilla vapaaopetuksen ensimmäisenä vuonna Mount Hermonissa joka pojalle Northfieldissä ja Gillissä. Monet pojat ovatkin sittemmin vuosittain käyttäneet tätä tarjoumusta hyväkseen.
Hän oli aina valmis sekä varoilla että työllä edistämään kaikkia kaupungin parasta tarkoittavia suunnitelmia. Kun "The Village Improvement Society" perustettiin, merkitsi hän 100 dollaria katujen kuntoon saattamiseksi, vaikka hän tiesi, että ne tulivat käytettäviksi kaupunginosassa, joka oli kaukana sekä koulusta että hänen asunnostaan. Siitä perin on hän auliisti tätä yhdistystä auttanut ja tukenut sitä arvokkailla neuvoilla ja viisailla ehdoituksilla.
Hän iloitsi suuresti kaupungin mahtavista puista, eikä mikään häntä enemmän suututtanut kuin yritys vahingoittaa niitä. Oman talonsa ja seminaarin ympäri hän antoi istuttaa suuren joukon puita ja pensaita. Ja hänelle oli varmaan erinomainen ilo nähdä Seminary Hill täydessä kesäpuvussaan, kun hän muisti, että paikka hänen lapsuudessaan luettiin kaupungin hedelmättömimpien joukkoon.