TOINEN LUKU.
Työskentely ja kääntyminen Bostonissa.
Kun Dwight oli kasvavalla ijällä, rakasti hän vaihtelua. Ympäristö, jossa hän eli, oli liian ahdas. Hän rupesi panemaan yhä enemmän arvoa kasvatukselle ja koetti mikäli mahdollista käyttää hyväkseen tilaisuuksia koulunkäyntiin.
Eräänä päivänä keväällä 1854, ollessaan metsässä hirsiä kaatamassa ja vedättämässä, sanoi hän veljelleen Edille, joka oli hänen kanssaan:
"Olen kyllästynyt tähän kaikkeen. En aijo kauvemmin viipyä näillä seuduilla, vaan tahdon päästä pois ja saada muuta työtä".
Lopuksi jättikin Dwight Northfieldin ja meni Clinton Massiin, jossa yhdellä hänen veljistään oli paikka. Dwight sai paikan eräässä paperikaupassa, jossa hänellä oli tehtävänä osoitteiden kirjoittaminen, mutta tämä ei häntä miellyttänyt, ja hän jatkoi matkaansa Bostoniin, jossa hän monen vaikeuden perästä sai toimen enojensa jalkinekaupassa.
Vaikk'ei hän juuri sanottavasti tuntenut kaupunkien elämää ja tapoja, huomasi pian selvästi että nuoren Moodyn luonnollinen kekseliäisyys ja älykkäisyys korvasivat, mitä ulkonaisesta sivistyksestä puuttui.
Kirjeet, jotka hän tähän aikaan kirjoitti kotiinsa, osoittavat, että hän lakkaamatta kaipasi Northfieldiä. Erään kirjeen jälkilisäys, kirjoitettu hänen äidilleen 22 p. elok. 1854. on omiaan valaisemaan hänen kirjoitustapaansa. "Halloo Georg", kirjoitti hän, "sanoppas minulle minkälaisen vilja- ja perunasadon te tänä vuonna olette saaneet".
Liike-elämä ei niin hänen huomiotaan kiinnittänyt, että hän olisi unhottanut kepposensa. Hän oli vasta vähän aikaa ollut puodissa, kun hän päätti käydä erään kengänpaikkaajan kimppuun. Yhtenä päivänä hän viilsi syvän uurteen nahkaistuimeen kengänpaikkaajan laatikossa ja asetti vesivadin sen alle. Kun kengänpaikkaaja istui ales, tuli hän tietysti märäksi. Tämä uudistui kolmasti, kunnes kengänpaikkaaja potkaisi laatikon kumoon päästäkseen asian perille. Hän tempasi heti veitsen käteensä ja juoksi nuorta Moodya kohti, joka puodin etupuolessa juuri oli ostajia palvelemassa. Moody huomasi sen ja ryntäsi ulos kadulle.
Eräänä iltana, kun Moody taasen kaipasi jotakin pilaa, tuli muuan hänen ikäisensä nuorukainen pitkin jalkakäytävää, juuri kun hän oli menossa puodista pois. Moody meni hänen luokseen ja seurasi häntä, lakkaamatta katsellen häntä suoraan silmiin. Nuorukainen joudutti kulkuaan, ja samoin teki Moodykin. Vihdoin rupesi hän juoksemaan, mutta Moody seurasi häntä, kunnes nuorukainen oli aivan väsynyt.