"Hänellä oli kiivautta. Mutta hänen kiivautensa ei ollut sitä lajia, joka vaahtoavan virran tavoin kuluttaa itsensä turhissa ja mielettömissä yrityksissä. Sellainen on 'kiivautta, mutta ei taidon jälkeen'. Hänen voimaansa voidaan paremmin verrata vesivirtaan, jota käytetään vedenvoimaisessa louhimisessa. Kaukana yläpuolella penikulmien päässä siitä paikasta, jossa vesi puristetaan kallioseinää vastaan, ovat säiliöt sijoitettuina. Näiden väkevä paino on se, mikä antaa virralle voimaa. Se mies, mikä johtaa putkea, on tärkeä vaikutin, sillä hän taidolla ja kokeneesti suuntaa sen voiman, jonka tieltä kaihot ja maa särkyy kuin lentohiekka. Mr. Moody asettui Jumalan sanomattoman rakkausvaraston yhteyteen. Hän käsitti että rakkaus sisältää enemmän särkemisvoimaa kuin kokonainen maailma vettä, ja Jumala käytti hyväkseen hänen oikein ohjattua kiivauttaan rakkautensa sanoman levittämiseen, sen kautta murtaakseen ylpeyden, pintapuolisuuden ja tuon kylmän tekopyhyyden sekä hävittääkseen raaemman pahuuden maailmassa kokonaisuudessaan".
"Hän ohjasi evankeliumin rakkauden henkivirran ensin tätä kaupunkia kohti. Kaupan muurit murtuivat, ja sen raunioille kohosi yksinkertainen tabernakli, jonka täytti suuremmat ihmispaljoudet, kuin mitä kokonaisena elinkautena Jerusalemin templiin tulvaili. Hän suuntasi rakkauden virran Britannian graniittikallioita kohti, jossa pappisvallalla vuosisatoja oli ollut luja ankkuripaikka. Muurit horjuivat ja kaatuivat, ja niiden raunioista nousi Drummond, Stalker, Meyer ja tuhansia muita, jotka uudestaan rakensivat uskonlinnoitukset ja asettivat ne pyhitetyn sivistyksen vapaammalle pohjalle".
"Mr. Moody suuntasi senjälkeen rakkauden virran omaa Natsaretiansa kohtaan, jossa olisi luullut profeetan omalla maallaan tulevan ylenkatsotuksi. Tuota valistunutta Uutta Englantia kohti, jossa on yliopistoja tuon tuostakin, mutta joka ei nuorelle Moodylle ollut suonut edes yhtä kurssia kieliopissa, suuntasi tuo oppimaton evankelista sen jälkeen kiivautensa".
"Minä olen kerran kuullut hänen puhuvan tuhannelle ylioppilaalle, jotka Uuden Englannin kaikista osista olivat kokoontuneet Howardin kokoussaliin. Hänen puheensa oli vielä oppimatonta. Ei mitään hunajamakeita fraaseja, joihin nämä klassilliset kuulijat olivat tottuneet, virtaillut hänen huuliltaan. Hänen sanojaan olisi kenties ollut vaikea selvittää tai purkaa hänen lauseitaan, mutta me tiesimme kaikki, mitä hän tarkoitti. Koko seurakunnassa ei huomattu minkäänlaisia pidätettyjä naurunpurskauksia, mutta sen sijaan nähtiin moni kyynel. Uudessa Englannissa hän osoitti kunnioitustaan sivistystä kohtaan sillä, että hän Northfieldiin perusti kaksi koulua — yhden naisia ja yhden miehiä varten, ja vastapalkaksi osoittaa Uusi Englanti samoin kuin koko maailma, joka on tullut hänen vaikutuksensa alaiseksi, kunnioitustaan häntä kohtaan elämällä korkeampaa hengellistä ja itsensäkieltävää elämää. Hänen kulkunsa on suuremmoinen todistus Jumalan olemassa olon todellisuudesta, siitä että Kristuksen risti on mahtavin tuki maailmassa ihmiskunnan nostamiseen ja helvetin kumoamiseen. Mitä Jumala Dwight L. Moodyn kautta teki, sen tahtoo hän mielellään jokaisen kautta tehdä, joka hänen tavallaan pyytää Jumalan voimaa ja osaa käyttää sitä".
Rev. J. Scofield, Mr. Moodyn pastori Northfieldissa, lausui hänestä:
"Syvä ja yleinen on se kaipauksen tunne, minkä Mr. Moodyn kuolema maailmassa on herättänyt, mutta täällä Northfieldissa häntä sittenkin enimmin kaivataan, syvimmin surraan. Ei vain senvuoksi, että hän oli niiden jalojen laitoksien perustaja, jotka hän arvokkaana muistomerkkinä on jättänyt jälkeensä ja jotka ovat kaupunkimme merkillisyyksinä, ei myöskään senvuoksi, että juuri hänen tarmonsa oli niiden suurten kesäkokousten alkuunpanija, jotka tekivät Northfieldin niin laajalti tunnetuksi, vaan pikemmin sentähden, että meidän Northfield-elämämme oli hänen voimakkaan persoonallisuutensa täyttämää ja läpitunkemaa. Ei missään paikassa ole Mr. Moodya niin ymmärretty kuin Northfieldissa. Vanhempi osa asukkaistamme ovat hänen kasvukumppaniaan, ovat käyneet hänen kanssaan koulua, leikkineet ja tehneet työtä yhdessä hänen kanssaan. Niillä on joukottain muistoja hänen lapsuudestaan, ja lukuisia todistuksia on siitä, että hän aikaisemmasta nuoruudestaan oli sama väkevä henki, jonka maailma sittemmin oppi uudemman ajan suurimpana kansanjohtajana tuntemaan. 'Hän on aina ollut johtavana', sanoi Deacon Edward Barber, hänen entinen leikkikumppaninsa ja persoonallinen ystävänsä koko elämän ajan".
"Mr. Moody oli läpeensä Uuden Englannin vuoristolaisen tyyppi. Minne ikänä hän menikin, ja kuinka maailman suurten ympäröimänä tahansa, hän ei koskaan kadottanut tätä oman arvonsa tietoisuutta ja sitä selvää arvostelukykyä, mikä näille vanhoille vuoristolaisille on omituista. Hän ei koskaan nähnyt maisemaa niin kaunista, että sitä hänen mielestään voitiin Northfieldiin verrata".
"Oli hauska nähdä Mr. Moodya hänen niin kutsuttuina lepoaikoinaan. Kuukausia kestäneen rasittavan työn jälestä suurten kokousten johtamisessa, palasi hän tavallisesti Northfieldiin 'lepäämään'. Se tapahtui täten: kun hän oleskeli kodissaan, nousi hän aina kello viisi, meni keittiöön saamaan kupin kahvia ja pyysi sitten ajopelejään. Kuuden aikaan tapasi hänet useimmiten maitotyttöjen joukosta Mount Hermonissa tai keittiöstä, jossa opiskelevien aamiaista parhaillaan valmistettiin. Jos jokin erityinen työ oli tekeillä, ei hän laiminlyönyt tarkastella sitä, syventyä sen erikoiskohtiin, ja jaella sattuvia käytännöllisiä neuvoja. Kello kahdeksan oli hän jälleen Northfieldissa ja söi perheensä seurassa aamiaista. Kokonaisia viikkoja jälekkäin tapasi hän puhua nuorille tytöille seminaarissa kello yhdeksän, sitten tarkastella laajan postinsa ja päättää aamupäivä ajamalla uudelleen Mount Hermoniin ja puhumalla siellä pojille kello yksitoista".
"Millaista hänen työnsä suurten kokousten aikana oli, kuinka terävä, tarkka ja vaikuttava hän oli, on jokaiselle tuttua. Me tiesimme, että hän liiaksi rasitti itseään, mutta hän hymyili leppeästi meidän varoituksillemme ja jatkoi entiseen tapaansa. Epäilemättä oli Dwight L. Moody yksi noita omituisia ja alkuperäisiä ihmisiä, jotka ovat niin suuren mallin jälkeen luodut, että koko maailma heidät oikeudella omistaa, mutta me Northfieldiläiset tunsimme hänet niin, kuin ei ikänä maailma ole häntä tuntenut, ja suremme häntä niin, kuin ei ikänä maailma voi häntä surra".