Mr. Ira D. Sankey, Mr. Moodyn monivuotinen työkumppani, esiinhuudettiin. Hänen puheensa kuului näin:
"Minä olen vastikään saapunut suuresta Northfieldin koulujen ja Chicagon raamattu-opiston valtuutettujen kokouksesta. Me kokoonnuimme tänään New-York Cityssä keskustelemaan ehdotuksestamme muistorahaston kokoomisesta Mr. Moodyn vaikutuksen jatkamiseksi. Tämä seikka on yksi tärkeimpiä huolia, mikä nyt näiden laitosten valtuutetuilla on. Valtuutetut valitsivat puolestaan lukuisan ja vaikutusvaltaisen komitean, käsittäen muutamia etevimpiä nimiä kaikkien suurempien kaupunkien rahamaailmassa. Huomispäivän sanomalehdet varmaankin lähemmin kertovat tästä kokouksesta. Se alkoi kello kymmenen ja jatkui vielä, kun minun tänne matkustaakseni täytyi jättää se. Minä toivon, ja uskon myöskin, että tämä valtuutettujen toimenpide on johtava muistorahaston kokoomiseen, joka on kylliksi suuri, jotta voidaan kolmea Mr. Moodyn perustamaa koulua jatkaa, nimittäin Northfieldin seminaaria, Mount Hermonin poikakoulua ja Chicagon raamattu-opistoa. Nämä laitokset olivat erittäin Mr. Moodyn sydämmellä, kuten kaikki tiedätte ja olette tänä iltana kuulleet".
"Ennenkuin laulamme yhden Mr. Moodyn lempilauluja, tahtoisin minä lausua sanan tai pari Northfieldin kouluista, niin että kun kehoitus avunantoon Philadelphian kansalaisille täten koko maallekin saapuu, he olisivat valmistuneemmat toimintaan, kun he tietävät, mitä nämä koulut ovat, mitä ne tarkoittavat, ja miten ne ovat syntyneet".
"Kotiintulomme perästä vanhalta mantereelta ja kun Mr. Moody muutaman kuukauden ajan piti kokouksia kotiseudullaan, nähtiin hänen eräänä kesäpäivänä ajavan kääseissään (pienet, yhdenvedettävät ajoneuvot, joilla hän kotipaikallaan tapasi ajella) eräälle niistä vuorista, jotka sijaitsevat hänen kotinsa takana. Kun hän oli päässyt lähelle vuoren huippua, ajoi hän pienen maatalon ohi, johon kuului vaan muutama acres maata. Koko sen ympäristö tällä alastomalla kalliolla todisti köyhyyttä. Hän löysi sieltä perheen, jonka hän oli tuntenut, kun hän poikana tapasi kiipeillä kallioilla kotinsa läheisyydessä. Hän sitoi hevosensa aitaan ja meni sisälle".
"Hän löysi isän sairasvuoteella makaamassa, ja toisessa osassa taloa makasi äiti, hänkin kovin sairaana. Tervehdittyään hän istuutui puhelemaan hetkeksi, jonka perästä vanhuksien molemmat tyttäret tulivat sisään, kantaen suuren kimpun pajun-oksia, joita he olivat Connecticutlaaksosta koonneet. He istuutuivat ja rupesivat työhönsä pajukorien tekoon. Mr. Moody, jota nuorten naisten työ huvitti, sanoi heille: 'Mikä on teidän elämänne päämaali — mihin te aijotte kääntyä?' 'Mr. Moody, me haluaisimme mielellämme päästä sivistyksestä osalliseksi, jos meillä olisi siihen tilaisuus. Me olemme kyllä saaneet tavallisen koulusivistyksen, mutta jos pääsisimme korkeammasta sivistyksestä osalliseksi, niin opettajattarina mahdollisesti voisimme hankkia varoja köyhäin vanhempaimme ylläpitämiseksi. Asiain näin ollen, Mr. Moody, kuluu koko aikamme tähän työhön, jolla vaan sen verran tienaamme, että voimme pitää perheen koossa'."
"Mr. Moody mietti hetkisen ja sanoi sitten: 'Rukoilkaamme!' Ja polvistuen tuon vanhan isäraukan vuoteen ääreen, nojaten käsivarttaan sängynlaitaa vasten hän rukoili, että Jumala aukaisisi tien, jolla tämä perhe tulisi autetuksi. Rukouksen loputtua jätti hän heille hyvästi, meni ulos, istuutui kääseihinsä ja ajoi vuorta ales".
"Eräänä päivänä muutamia kuukausia tämän perästä kertoi hän tämän tapahtuman minulle ja sanoi: 'Mr. Sankey, ennenkuin olin päässyt vuoren juurelle, oli Jumala täydellisen selvästi minulle osoittanut, mitä minun tuli tehdä auttaakseni näitä kahta nuorta naista ja kaikkia nuoria naisia Uudessa Englannissa jotka ovat samassa asemassa, joilla on tahtoa ja kykyä, mutta joilta puuttuu varoja, joilla he voisivat itselleen sivistystä hankkia'. Kotiin päästyään hän oli varmasti itsekseen päättänyt perustaa koulun sellaisille tytöille, ja hän ryhtyi heti toimeen tämän tuumansa toteuttamiseksi. Vähän sen jälestä kokosi hän suuren joukon ystäviään. Muistan hyvästi sen päivän, kun erään Northfieldin kadun varrelle suurten jalavain varjoon laskettiin sen rakennuksen perustus, joka on kouluvaikutuksen yhteydessä. Mr. Durand, jonka nuoret teistä varmaan muistavat, tuo etevä lakimies Bostonista, Wellesley College'n perustaja, oli läsnä. Mr. Moody oli asunut tämän miehen kodissa suuren sotaretkemme aikana Bostonissa vuonna 1876, ja Mr. Durand tuli nyt saapuville auttamaan Mr. Moodya tämän rakennuksen kulmakiven laskemisessa".
"Pieni tapahtuma sattui tämän perustuskiven laskemisen yhteydessä, mikä syvästi koski kaikkien läsnäolevien sydämmiin, ja sen tahdon teille kertoa. Kun Mr. Durand ynnä monet muut olivat puhuneet, oli Mr. Moodyn tehtävä laskea perustuskivi. Hän nousi puhujalavalle, piti lyhyen puheen ja pitäen hopeista muurikauhaa seurakunnan nähtäviin kohotettuna hän lausui: 'Ystäväni ovat tämän kauniin kauhan hankkineet, jotta sillä perustuskivi muurattaisiin; se on melkein liian kaunis tässä tilaisuudessa käytettäväksi'. Hän katsoi olkapäänsä takaa pientä taloa, joka ei ollut kaukana sieltä ja lisäsi: 'Eilen minä olin äitini kodissa ja menin siellä pienelle ullakolle, jossa poikana tapasin kiipeillä, ja siellä löysin minä tämän kauhan'. Hän piti työkalua kädessään ja lausui: 'Tämä on isäni muurikauha; hän hankki sillä perheelleen leipää; se on tosin kulunut ja ruosteinen, mutta kelpaa kyllä minulle tämän perustuskiven laskemiseen'."
"Sitten muurasi hän kiven tuolla vanhalla muurikauhalla, jota hänen isänsä neljäkymmentä vuotta aikasemmin oli käyttänyt. Jumala siunasi tämän kiven laskemisen, ja se omaisuus, mikä tänään noilla kunnailla sijaitsee, nousee luullakseni miljoonaan dollariin, ja toisiakin rakennuksia on uhrilahjoina toinen toisensa perään kohonnut, rakennuksia joissa nuoret naiset ja miehet, joilla on halua ja kykyä mutta ei varoja, saavat kasvatusta. Ja Philadelphian ystävät, minä tahdon että tietäisitte, että tämä koulu on juuri tässä puhteessa erilaisempi kaikkia muita kouluja. Se on olemassa sen pojan tai tytön auttamiseksi, joka muuten ei koskaan saisi mitään sivistystä. Se ei ole olemassa kilpaillakseen jonkun muun koulun kanssa minkälaatuisen kanssa tahansa, vaan se on auttamassa niitä, jotka tarvitsevat apua ja antavat arvoa sille avulle, jota saavat. Minä luulen teidän myöntävän, että tämänlaisen koulun pitäisi saaman kehoitusta ja kannatusta kansan keskuudessa tässä maassa, ja minä uskon varmasti, että niin on käypäkin".
"Nyt en tahdo aikaa pitemmältä kuluttaa, vaan tahdon laulaa sen laulun, jonka Mr. Moody on tehnyt minulle melkein pyhäksi ja kuolemattomaksi, sen kautta että hän, mennessään päärlyporttien läpi, lausui: 'Siellä ei löydy mitään pimeätä laaksoa, ja minä pyydän laulukööriä ja koko seurakuntaa siihen yhtymään'. Mr. Sankey lauloi nyt laulun, ja tuo vanha 'Moody ja Sankey lauluyhdistys' yhtyi kuoroon".