Sihteerin, T:ri Webbin kehoituksesta huomautti Mr. Sankey lämpimin sanoin siitä kolehdista Mr. Moodyn koulujen hyväksi, mikä seurakunnassa piti kannettaman. Hän lausui:
"Minä tahdon vaan hetken kiinnittää huomiotanne sanomalla, että täydellisesti yhdyn veljeeni siinä, että meidän kaikkien nyt on välttämätöntä ottaa haltuumme ja jatkaa Mr. Moodyn vaikutusta Northfieldissa. Ja toivon että ennen pitkää järjestetään dollar-keräys, minkä kautta alempi kansa, joka rakasti Mr. Moodya, saa tilaisuuden pienelläkin rovolla lisätä tätä suurta rahastoa. Minä sanon niille, joilla tänä iltana on tilaisuus auttaa sitä työtä, jota siellä tehdään, että siellä löytyy noin kahdeksansataa nuorta ihmistä, ja että menoihin, täysihoito ja opetus siihen luettuna, ei riitä ne 100 dollaria, minkä kukin heistä maksaa. Toiset 100 dollaria on kutakin oppilasta kohti vuosittain hankittava. Siis ne rahat, joita hyväntahtoisesti annatte, käytetään toiminnan jatkamiseksi Northfieldissa. Jumala siunatkoon joka dollarin, mikä annetaan. Tahdon vaan lisätä, että se komitea, mikä New-Yorkissa on muodostettu, on oleva takuuna jokaiselle Yhdysvalloissa, joka tahtoo asiaa auttaa, että rahat joutuvat hyviin käsiin ja sijoitetaan varmaan paikkaan kaikkien tulevien aikojen varalle".
Pastori Wayland Hoyt, Teol. toht., esiintyi sen perästä ja puhui seuraavasti: "Minun täytyy koettaa niin lyhyesti kuin mahdollista kertoa teille meidän viimeisestä keskustelustamme Mr. Moodyn kanssa, ja muutamia niistä opetuksista, joita siinä tilaisuudessa sain. Tämä keskusteluni hänen kanssaan tapahtui ainoastaan muutamia viikkoja ennen hänen kuolemaansa, ja vain muutamia päiviä ennen viimeistä suurta kokousta, jonka hän piti Kansas Cityssä. Jos minä olisin arvannut, että se olisi viimeinen keskustelumme, niin olisin tarkemmin pannut sen mieleeni, mutta, me, kuten tiedätte, emme pane tarpeeksi arvoa tärkeimmille tilaisuuksille, juuri kun ne ovat käsillä. Minä olin matkalla Windsoriin Vermontissa puhumaan eräässä Christian Endeavorkongressissa, kun minä Springfieldin asemalla tapasin Mr. Moodyn, ja hänen kanssaan aloitimme keskustelun, jota sitten jonkun aikaa junassa jatkettiin. Opetus, jonka tästä sain, koski väsymättömyyttä Mestarin palveluksessa. Hän kertoi minulle, miten hän juuri oli palannut kahden viikon päivää ja yötä kestäneeltä sotaretkeltä New-Yorkissa ja Brooklynissä, mutta levon sijasta puhui hän koko ajan innokkaasti tilaisuuksista päästä uudestaan työhön. En kysymystäni pukenut sanoihin, mutta minä ajattelin: Ettekö milloinkaan lepää?"
"Minun mielestäni esiintyy Mr. Moody meille ihanana esimerkkinä väsymättömyydestä Herran palveluksessa. Eikö hän melkein saavuta suuren Mestarimme palavan kiivauden ihannetta, hän joka sanoi: 'Minun tulee tehdä hänen työtään, joka minun lähetti, niinkauvan kun päivä on'. Muistuu mieleemme se seurakunta, johon hän yhtyi Chicagossa, ne neljä penkkiä, jotka hän vuokrasi kirkossa, vaikka hän vaan palveli köyhänä apulaisena eräässä kenkäkaupassa, jotka penkit hän aina kokosi täyteen nuoria miehiä. Muistuu mieleemme pyhäkoulu, jonka hän Chicagon slummipiirissä aloitti, ja josta Tabernaakli sittemmin kohosi; Tabernaaklin nopea uudestirakentaminen Chicagon palon jälkeen hävitetyn kaupunginosan sydämmessä, vaikka hänen oma talonsa oli tuhkana. Muistamme hänen innokkaan ja väsymättömän tapansa puhella miehille ja naisille Jeesuksesta Kristuksesta, kun hän tapasi heitä jokapäiväisen elämän eri oloissa. Muistelemme sitä vilkkautta, millä hän omisti omakseen ja pani käytäntöön uusia työskentelytapoja Herransa palveluksessa, esim. ensimmäinen kristillinen konferenssi Bostonissa; niitä suuria kokouksia, jotka tietysti sen johdosta kokoontuivat hänen ääreensä Atlantin kummallakin puolen, ja joiden kautta hän voitti niin ihmeteltäviä tuloksia; muistelemme hänen koulujaan Northfieldissa ja Chicagossa, ja vihdoin tuota suurta kokousta Kansas Cityssä, jossa tämä väsymätön sotilas kaatui".
"Väsymättömyys Jeesuksen Kristuksen eteen! Eikö nämä sanat jonkinlaisena sotahuutona kajahda meille kaikille Mr. Moodyn elämästä? Minä toivon, että kaikki kuulisimme tämän sotahuudon, minä toivon, että meihin kaikkiin edes pieneksi osaksi tarttuisi tämä innostus; minä toivoisin, että tämä tarttuva innostus olisi perusteellisemmin selvitetty. Jos niin olisi asian laita, niin ei kukaan voisi Kristuksen seurakuntaa vastustaa; jos niin olisi, niin olisi maa ennen pitkää hengellistä elinvoimaisuutta täynnä; jos niin olisi, niin ei tuhatvuotinen valtakunta olisi kaukana".
"Eräs toinen opetus, minkä sain tästä viimeisestä keskustelustamme Mr. Moodyn kanssa', koski sitä, johon meidän on pantava suurin paino. En ole koskaan muutamaa hänen lausuntoaan unhottava. Hän oli kertonut minulle eräästä vaikeudesta, joka erittäinkin viime vuosina oli häntä kohdannut. Hän tarkoitti niiden suurta tulvaa hänen kokouksiinsa, jotka tunnustivat olevansa uskovaisia, minkä kautta häntä estettiin saavuttamasta ulkona olevia, niitä, jotka eivät Herraa tunteneet. Tämä oli hänen vaikeutensa. Hän sanoi näin: 'Maineeni on minulle esteeksi'. Minusta se oli hyvin kuvaavaa Mr. Moodyn suurelle itsensäkieltämiselle ja nöyryydelle, ja samalla tuntui se minusta ilmauksena siitä, mihin uskovaisen enimmän tulee panna painoa. Minä olen varma siitä, että Mr. Moody, samoin kuin jokainen rehellinen ihminen piti omaa mainettaan suuressa arvossa, mutta hänen ensi ajatuksensa ei koskenut häntä itseä; se koski Jeesuksen Kristuksen kunniaa; ja minä olen varmasti vakuutettu siitä, että Mr. Moody mielellään olisi suuresta ja hyvinansaitusta maineestaan luopunut, jos hän sillä olisi voinut voittaa sieluja Kristukselle".
"Suokoon Jumala, että tämä henki olisi yleisempi, että vähemmän ajattelisimme itseämme ja olisimme rohkeammat uskollisuudessamme Jeesusta Kristusta ja hänen asiaansa kohtaan. Tohtori Trumbull kertoo, että kerran Mr. Moodyn aikaisempina vuosina Chicagossa muuan henkilö, jolla hengellisessä työskentelyssään ei ollut sanottavaa menestystä, mutta joka oli sangen terävä arvostelija (terävät arvostelijat eivät useinkaan ole parhaimpia työmiehiä) sanoi hänelle: 'Moody, sinun ei milloinkaan pitäisi yleisesti puhua, sinä teet kieliopillisia virheitä'. Mr. Moody vastasi: 'Minä tiedän, että minä teen monta virhettä ja että minulta monta tarpeellista ominaisuutta puuttuu, mutta, ystäväni, sinulla on hyvät kieliopilliset tiedot — miten sinä niitä Kristuksen kunniaksi käytät?'"
"Sain vieläkin erään opetuksen tästä viimeisestä keskustelustani Mr. Moodyn kanssa, nimittäin hänen järkähtämättömästä uskostaan Jeesukseen Kristukseen maailman ainoana auttajana ja Vapahtajana. Hän lausui minulle: 'Oletteko koskaan ennen kuullut puhuttavan niin monenlaisesta 'ism'-ista, kuin meillä nyt on — socialismi, spiritismi, mutta Mestarilla ei ole mitään ism'ia. Hän halusi yhtä kiivaasti saada saarnata Jeesusta Kristusta, kuin suurenmoisen ratansa alussa. Hän toivoi vaan saada tietää, miten ja missä hän parhaiten taisi häntä saarnata. Ja kun hän sinä iltapäivänä Mt. Holyoken asemalla astui junasta puhuakseen siellä löytyvän naisseminaarin tytöille, jätti hän minuun kiivaamman päätöksen pyhittää uudella voimalla itseni tälle ainoalle: puhua Jeesuksesta, maailman ainoasta toivosta ja ainoasta avusta. Tulkoon tämä teidän, ja jääköön tämä minun päämaalikseni; ja saadessamme suuren veljemme ylevästä esimerkistä ja suurenmoisesta menestyksestä voimaa, tulee meidän katsoa, että vakavammin kuin ennen koskaan, kaikkialla missä vaan voimme, omistamme voimamme ja työmme Jeesuksen Kristuksen eteen. Mr. Wanamaker sanoi: 'He hautasivat hänet Mount Hermoniin'. Tämä on hänen ruumiisensa nähden totta, mutta se ei ole totta mitä hänen henkeensä tulee. Se on Herran kanssa paratiisissa. Saakoon kerran jokainen meistä Vapahtajamme kautta sinne pääsön!"
Pastori S. W. Dana, seuraava puhuja, sanoi että eräs Mr. Moodyn huomattavimpia luonteenpiirteitä oli se into ja väsymättömyys, jolla hän loppuun saakka korkean ja ainoan maalinsa saavuttamiseksi työskenteli. Vastakohtana sille papille, joka pitää saman saarnasarjansa eri paikkakunnilla, kunnes ne ovat kadottaneet alkuperäisyytensä ja käyneet hengettömiksi, oli Mr. Moodyn laita niin, ett'eivät ainoastaan hänen puheensa alati olleet uusia ja voimakkaita, vaan hänen sielussaankaan ei huomannut mitään merkkiä "viidenkymmenenrajan" poikkimenosta. Hän oli yhtä innokas ja kiivas, mentyään tämän rajan poikki, kuin hän ennenkin oli ollut; ja viimeinen kymmenvuodenaika hänen elämästään oli hedelmällisin ja hyödyllisin hänen elinurallaan.
Vieläkin yhden opetuksen saamme siitä puolesta, että hän pyhitti kaikkensa Jumalalle. Vastakohtana niille, jotka kuluttavat elämänsä toivomalla, että olisivat jotakin muuta, kuin mitä he ovat, käytti hän tarkoin ne leiviskät, jotka Jumala hänelle oli suonut. Suurempaa sivistystä hän ei ollut saanut, mutta hän tutki Englannin kieltä innokkaasti ja saavutti jonkinlaisen kaunopuhelijaisuuden, jota selvyyteen ja vakuuttavaan voimaan nähden ei sitte Bunyanin päiväin ole voitettu. Sitäpaitsi osasi hän valloittaa kuulijansa ja istuttaa heihin suuria totuuksia ihmeteltävällä selvyydellä ja voimalla.