CLEOPATRA.
Oi, aurinko,
Kehäsi suuri polta tuhkaksi!
Pimetköön mailman ranta vaihteluineen!
Antonius! Oi, Antonius, Antonius!
Charmiana, auta, auta, Iras, auta!
Te siellä, auttakaa hänt' ylös!
ANTONIUS.
Hiljaa!
Antoniota ei kukistanut Caesar,
Vaan itse itsensä Antonius voitti.
CLEOPATRA.
Niin kyllä, niin: Antonius yksin saattoi
Antonion voittaa; mut voi kuitenkin!
ANTONIUS.
Egyptitär, ma kuolen, kuolen! Hetken
Vain tässä kalmaa viivyttelen, kunnes
Viimeisen tuhansista suuteloista
Huulilles painan.
CLEOPATRA.
Min' en tohdi, armas. —
Suo anteeks, rakkahani, — min' en tohdi;
Tapaavat mun. Tuo onnirikas Caesar
Ei voittosaatollensa koristusta
Minusta saa. Jos terää, voimaa, pistint'
On kyyssä, myrkyssä ja veitsess' yhä,
Niin turvass' olen. Vaimosi Octavia,
Tuo salamiettijä ja kainosilmä,
Ei kunniata voittaakseen saa mua
Mitellä katseillaan. — Antonius, tule! —
Avuksi naiset! — Nostamme sun tänne. —
Apuhun tulkaa!
ANTONIUS.
Joutuun! Kohta kuolen.
CLEOPATRA.
Tää vasta leikki! — Kuinka painat, armas!
Tää mielen raskaus kaikk' on voimat vienyt,
Se tekee painon. Oi, jos Juno oisin,
Niin vahvasiipinen Mercurius saisi
Zeun rinnalle sun nostaa! — Vielä vähän! —
On toivo aina hupsu. — Tule, tule!
(Nostavat Antonion ylös.)
Oi, tervetullut! Kuole nyt miss' elit!
Muiskuista elvy! Huulet jos sen voisi,
Ne kuluttaisin näin.
KAIKKI.
Oi, surkeutta!
ANTONIUS.
Egyptitär, ma kuolen, kuolen!
Viiniä tilkka, sitten puhun hiukan.
CLEOPATRA.
Ei, annas minä puhun: torun, kunnes
Vihasta onnetar, tuo kiero vaimo,
Rukkinsa rikkoo.