MAECENAS.
Häness' oli
Avut ja viat tasan.
AGRIPPA.
Ihmisessä
Tavata ei voi ylevämpää mieltä.
Mut, ollaksemme ihmisiä, saamme
Vikoja jumalilta. Caesar heltyy.
MAECENAS.
Noin suuren peilin vastassa on pakko
Kuvansa siinä nähdä.
CAESAR.
Oi, Antonius,
Näin kävi siis! Mut puhkaisin vain paiseen
Omasta ruumiistani. Sinut täytyi
Mun työntää tieltä pois, tai mennä itse;
Ei koko maailmassa meidän kahden
Ois ollut tilaa. Kuitenkin ma suren
Ja sydämmeni verta haikeest' itkee,
Kun sinä ystäväni, kilpaajani
Jaloissa töissä, valtakumppanini,
Toveri, veikko sotatantereella,
Oikea käteni, sydän, josta lennon
Sai mieleni, — kun, sanon, tähtiemme
Noin leppymättä piti riitaiseksi
Välimme tehdä! — Kuulkaa, ystävät, —
(Airut tulee.)
Mut se nyt jääköön sopivampaan aikaan.
Tuon miehen silmist' asia jo kuultaa;
Kuulkaamme, mit' on hällä sanomista. —
Mist' olet?
AIRUT.
Egyptistä kurja mies.
Kuningattareni, mi hautamajaans'
On sulkeunut — ei muuta hällä omaa —
Nyt aikeistasi pyytää tiedon saada,
Jott' ehtisi hän pakkopäivillensä
Varustua.
CAESAR.
Hän hyvill' olkoon mielin;
Hänelle heti tiedon laitan siitä.
Ett' arvokasta, hellää kohtelua
Hän meilt' on saapa. Caesar ei voi elää
Ja tyly olla.
AIRUT.
Jumalien haltuun!
(Poistuu.)
CAESAR.
Käy tänne, Proculejus. Mene, sano.
Ett' emme hälle häväistystä aio;
Aseta lohtu mielen tilan mukaan;
Hän ylpeydessään surmatyön voi tehdä
Ja meidät voittaa. Roomassa hän tuottais
Mun riemusaatolleni ikimaineen.
Tuo joutuun tieto, mitä sanoo hän
Ja millaiselta näyttää.
PROCULEJUS.
Kyllä, Caesar.