CLEOPATRA.
Kuin? Menoja ei laisin? Nähkääs naiset:
Kun kukka kuihtuu, nenää nyrpistellään,
Vaikk' imarreltiin umpua. — Hän tulkoon!
ENOBARBUS (syrjään).
Rehellisyyden kanssa joudun riitaan.
Sen uskollisuus houkkuutt' on, ken houkan
Noudattaa mieltä; vaan kell' uskallusta
On sorrettua seurata, hän voittaa
Herransa voittajan, ja aikakirjoiss'
On maineen saapa.
(Thyreus tulee.)
CLEOPATRA.
Mitä tahtoo Caesar?
THYREUS.
Sen sanon kahden kesken.
CLEOPATRA.
Puhu, tääll' on
Vain ystäviä.
THYREUS.
Varmaankin Antonion.
ENOBARBUS.
Hän yhtä monta tarvitsee kuin Caesar,
Tai meit' ei tarvitse. Jos sallii Caesar,
Niin herramme het' ystävänä hälle
Sylihin syöksee. Me taas olemme
Sen oma, kenen hän, siis Caesarin.
THYREUS.
Sa, kiitetty, siis kuule: Caesar pyytää.
Ett', tilaasi kun mietit, aina muistat,
Ett' on hän Caesar.
CLEOPATRA.
Kuninkaallist' aivan!
No niin?