THYREUS.
Jalosti tehty!
Jos äly, taistellessaan onnen kanssa,
Vain uskaltaa, min voi, niin voitto sillä
On varma. Kättänne mun kunnioittain
Suudella suokaa.
CLEOPATRA.
Caesarimme isä,
Usein, kun valtain valloitusta mietti,
Huulillaan koski tätä halpaa kättä,
Ja suuteloita satoi.
(Antonius ja Enobarbus palajavat.)
ANTONIUS.
Lemmenkohtaus!
Haa! Kautta pauvanteen! Ken olet, mies?
THYREUS.
Mies, joka täytän miesten miehen käskyn,
Sen-moisen, jonka sanaa tulee kuulla.
ENOBARBUS.
Hän tahtoo ruoskaa.
ANTONIUS.
Lähemmäksi, mies! —
Haa! Sinä haukka! — Jumalat ja perkeleet!
Mult' arvo liukee pois. — »Hoi!» huusin taannoin.
Ja kuninkaita, niinkuin kilpaan pojat,
Esille syöksi, huutain: »mitä käsket?»
Sull' onko korvat?
(Palvelijoita tulee.)
Viel' Antonius olen.
Pois viekää kurja tuo ja pieskää hänet!
ENOBARBUS (syrjään).
Parempi pennun kanssa leikitellä
Kuin vanhan kuolevaisen jalopeuran.
ANTONIUS.
Haa! Kautta kuun ja tähtein! Pieskää hänet!
Vaikk' olis kymmenittäin Caesarin
Suurvasalleita ja niist' yksi julkeis
Tuon kättä tuossa — mikä nimens' onkaan?
Cleopatra hän oli — Pieskää hänet,
Siks että vääntää kasvojaan kuin piltti
Ja vinkuu armoa. Pois vaan!
THYREUS.
Antonius, —