ANTONIUS.
Pois hänet raastakaa! Kun piesty on hän,
Takaisin tuokaa. — Caesar-pojan narri
Saa sanan viedä herralleen. —
(Palvelijat vievät pois Thyreon.)
Sin' olit
Jo puoleks kuihtunut, kun näin sun: — haa!
Jätinkö patjan koskematta Roomaan,
Rodunko puhtaan itseltäni kielsin
Ja valituimman vaimon, tullakseni
Ivaksi sulle, norkkoin vilkkujalle?
CLEOPATRA.
Hyväinen, —
ANTONIUS.
Irstas olet ollut aina.
Mut syntihin kun paadumme, — oi, kurjaa! —
Jumalat viisaat meidät soentavat,
Likaamme upottavat kirkkaan järjen,
Meit' erheitämme jumaloimaan saavat,
Ja nauravat, kun omaa kurjuuttamme
Isottelemme.
CLEOPATRA.
Oo, niiks onko tullut?
ANTONIUS.
Murunen Caesar-vainaan lautaiselta,
Gnejus Pompejon kylmä ruoan jäännös!
Iloja muita lukematta, joista
Ei huhu tiedä, vaan joiss' elämöinyt
Yleti olet; sillä varmaan, vaikka
Voinetkin aavistaa, mit' ollee kohtuus,
Et tiedä, mitä on se.
CLEOPATRA.
Miksi tuota?
ANTONIUS.
Ett' orja, joka ottaa juomarahaa
Ja sanoo »kostjumala!», hyväillä
Sun kättäs saa, mun kisaystävääni,
Jok' on vain suurten henkein valtaleima!
Oo, jospa Basanin nyt vuorell' oisin,
Pahemmin mylvisin kuin karjalauma!
Syy mull' on raivota; nyt korupuhe
Ois samaa, kuin jos uhri hirsipuussa
Hyvästä työstä pyöveliä kiittäis.
(Palvelijat palajavat Thyreon kanssa.)
Hän onko piesty?
1 PALVELIJA.
Tarpeen mukaan, herra.
ANTONIUS.
Parkuiko? Rukoiliko armoa?
1 PALVELIJA.
Rukoili armahdusta.