COMINIUS.
Niin vapisemaan
Panitte Rooman, ettei ole koskaan
Näin avuton se ollut.
TRIBUUNIT.
Syy ei meidän.
MENENIUS.
Siis meidän? Häntä rakastimme, mutta
Me ylimykset, pelkurit kuin pedot,
Väistimme liutojanne, jotka hänet
Kaupungist' ulos rääkkyivät.
COMINIUS.
Ja, pelkään,
Takaisin vielä ulvovat. Aufidius,
Tuo mailman toinen mies, hänt' umpisilmin
Kuin alamainen seuraa. Epätoivo
Nyt Rooman aino valtataito, voima
Ja puolustus on.
(Joukko kansalaisia tulee.)
MENENIUS.
Tuossa on ne liudat. —
Aufidius hänen mukanaanko? — Te,
Te ilman saastutitte, lakkejanne
Kun rasvast' ihvisiä viskelitte.
Iloiten Coriolanon maanpaosta.
Nyt tulee hän, ja ruoska joka hius on
Soturin päässä; yhtä monta houkkaa,
Kuin lakkej' ilmaan lensi, nutistaa hän
Palkaksi äänistänne. Vaan ykskaikki!
Vaikk' yhdeks hiileksi hän meidät kaikki
Polttaisikin, se vaan ois kohtuullista.
KANSALAINEN.
Oi, julmaa kuuluu.
1 KANSALAINEN. Minä, kun ma sanoin: »Maanpakoon syöskää», sanoin: »onpa sääli.»
2 KANSALAINEN. Samaten minä.
3 KANSALAINEN. Niin minäkin; ja niin, totta puhuen, teki sangen moni meistä. Minkä teimme, sen teimme yhteisen hyvän tähden; ja vaikka tahdollamme suostuimme hänen karkoittamiseensa, niin tapahtui se kuitenkin vastoin tahtoamme.