ARVIRAGUS.
On kuollut lintumme,
Tuo hellikkomme. Kuudentoista ijän
Vaihtaisin ennen kuuteenkymmeneen
Ja sauvaan nuoren lentoni, kuin tämän
Näkisin näön.
GUIDERIUS.
Kaunis, sulo lilja!
Sua veljyt puoliks ei niin hyvin kanna,
Kuin itse varttas kannoit.
BELARIUS.
Mielisynkkyys,
Ken mittaa pohjasi? Ken tutkii hiekat
Sen rannan, mihin parhain ankkuroisi
Venosi raskas? — Miekkonen! Zeus tiesi,
Mit' oisit miesnä ollut; minä tiedän:
Sulona lasna mielisynkkyyteen
Sa kuolit. — Millaisena hänet löysit?
ARVIRAGUS.
Näin ihan jäykkänä; noin hymyvänä,
Kuin uness' oisi kärpänen vain häntä
Kihaillut eikä surman nuoli lyönyt;
Patjalla oikee poski.
GUIDERIUS.
Missä?
ARVIRAGUS.
Maassa;
Näin käsivarret ristissä. Ma luulin,
Ett' uness' oli; puiset hokkakengät
Jalastan' otin, ettei astuntani
Kovalta vastaisi.
GUIDERIUS.
Ei, hän vain nukkuu.
Jos kuoli hän, niin hauta on vain vuode;
Naiskeijut väikkyy hänen kummullaan;
Maan madot hänt' ei koske.
ARVIRAGUS.
Kesäkaudet
Ikäni kaiken kaunokukkasilla
Koristan synkkää hautaas; sielt' ei puutu
Esikko kalvas, muotos ilmikuva,
Ei sinikello, suoniesi väri,
Ei ruusunlehti, jonk' ei tuoksu voita
Sun henkes suloisuutta; punatulkut,
Nuo harrasnoukkaiset, — häväisten rikkaat
Perinnönsaajat, jotk' ei hautapatsast'
Isilleen suo — ne sulle tuo, ja sitten,
Kun kukkasaika loppuu, talviturkiks
Laheinta sammalta.
GUIDERIUS.
Oi, herkeä;
Näin pyhiin asioihin älä käytä
Loruja naisten. Hänet haudatkaamme;
Lähintä tehtävää ei ihmettely
Saa viivytellä. — Haudan tekoon!
ARVIRAGUS.
Minne?