DROMIO SYR. Vielä pahempikin: hän on kiron isän isoäiti, ja kulkee valkeissa vaatteissa niinkuin siipat ainakin; siitä tulee, että siipat, kun sanovat: "minä kirottu", tarkoittavat: "minä valkeuden lapsi". On kirjoitettu että he näkyvät ihmisille valkeuden enkeleinä; valkeus on tulen vaikuttama, ja tuli polttaa; ergo, tuollaiset valkeat mamselit polttavat. Älkää menkö häntä liki.
HUVINAINEN.
Olette hauskat, herra sekä renki.
Pois tulkaa; vielä kerran ruokailkaamme.
DROMIO SYR. Herra, jos toivotte saavanne liemiruokaa, niin tilatkaa itsellenne pitkä lusikka.
ANTIPHOLUS SYR. Miksi niin, Dromio?
DROMIO SYR. Sillä, joka pirun kanssa syö, pitää olla pitkä lusikka.
ANTIPHOLUS SYR.
Pois, perkele! Vai ruokailusta haastat?
Sin' olet noita, niinkuin kaikki muut.
Pois sinut manaan: jätä minut, mene!
HUVINAINEN.
Pois sormus, jonka pöydäss' otitte,
Tai kiiltokivestäni vitjat mulle;
Pois silloin menen enkä teitä häiri.
DROMIO SYR.
Pirulle muuten kelpaa kynnenvuolu,
Hius, oljenkorsi, veritilkka, neula,
Tai pähkinä, tai kirsimarjan sydän;
Mut tuo on ahneempi, hän vaatii vitjat.
Varokaa; hän jos vitjat saa, niin piru
Sen räminällä meidät säikyttää.
HUVINAINEN.
Ma pyydän herra: sormus taikka vitjat!
Noin ettehän te mua pettää voi!
ANTIPHOLUS SYR.
Pakene, noita! — Tule, Dromio, pois!
DROMIO SYR.
"Pois, prameus!" sanoi riikinkukko; se teille, neiti, opiks ois.
(Antipholus Syrakusalainen ja Dromio Syrakusalainen menevät.)
HUVINAINEN.
Antipholus on, todentotta, hullu,
Noin tuhmasti ei muuten käyttäytyis.
Vei viidensadan markan sormukseni
Ja mulle siitä vitjat lupasi;
Nyt multa kieltää toisen sekä toisen.
Syy, miksi häntä hulluks arvelen, —
Vaikk' äskeistä en vimmaans' ottais lukuun —
On hassut pöytäpuheensa, kun sanoi
Ett' oma ovi hältä suljettiin.
Nuo puuskat hänen vaimons' ehkä tuntee
Ja oven hältä sulki tahallaan.
Nyt paras rientää hänen kotiinsa
Ja väittää rouvalle, ett' asuntooni
Hän hyökkäs raivossaan ja väkisin
Vei sormukseni. Paras koittaa tätä:
En viittäsataa markkaa hevin jätä.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Sama paikka.
(Antipholus Ephesolainen ja vanginvartija tulevat.)
ANTIPHOLUS EPH.
Mies, ole huoletta: en minä karkaa;
Kyll' ennen lähtöäni kätees annan
Sen summan, josta olen vangittu.
Pahalla pääll' on tänään vaimoni;
Ei vähällä hän sananviejää usko.
Ett' Ephesossa minut vangitaan,
Se, näet, kuuluu pahalt' eukon korvaan.
(Dromio Ephesolainen tulee, kädessä köydenpää.)
Tuoss' orjani; hän varmaan rahat tuo. —
No, toitko mitä panin sinun tuomaan?
DROMIO EPH.
Tuoss' on; se riittää kaikki maksamaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Mut' miss' on rahat?
DROMIO EPH.
He, rahat köydest' annoin, hyvä herra.
ANTIPHOLUS EPH.
Viissataa tukaattia köydestä?
DROMIO EPH.
Viissataa lisää sillä rahall' ostan.
ANTIPHOLUS EPH.
Mik' oli sinun määrä tuoda, lurjus?
DROMIO EPH. Määrä oli tuoda köydenpää, ja nyt olen sen määrän päässä.
ANTIPHOLUS EPH. Ja määrän päässä tuon saat tuliaisiks.