HAMLET.
Ja haisiko noin? Hyi! (Viskaa pääkallon maahan.)
HORATIO.
Aivan noin, prinssi hyvä.
HAMLET. Voi, Horatio, kuinka halpoihin tarkoituksiin meitä voipi käyttää! Eikö voisi mielikuvitus seurata Aleksanterin jalon tomun muuttumista, kunnes tapaisi hänet jonkun tapinreiän tulppana?
HORATIO.
Se olisi liian tarkkaa, sellainen tarkastelu.
HAMLET. Ei, totisesti, ei niin vähääkään; se ei olisi muuta kuin kaikessa siivoudessa seurata sitä johtoa, johon todenmukaisuus viittaa; esimerkiksi tähän suuntaan: Aleksanteri kuoli, Aleksanteri haudattiin, Aleksanteri muuttui tomuksi, tomu on maata, maasta tehdään savea, ja miks'ei sillä savella, joksi hän on muuttunut, voisi tukkia oluttynnyrin suuta?
Ylevä Caesar kuoli, maaksi muuttui
Ja reiän tukkeeks tuulta vastaan juuttui;
Hän, joka säikähdytti maailmaa,
Nyt talven myrskyjä saa vastustaa!
Vait! syrjään! — Tuossa tulee kuningas.
(Pappeja y.m. tulee juhlasaatossa: Ophelian ruumis, jota seuraa Laertes ja surujoukko; kuningas, kuningatar, heidän seuralaisensa, y.m.)
Ja kuningatar, koko hovikunta.
He ketä saattavat noin puolin menoin?
Tuo varmaan epätoivoss' itse surmaans'
On etsinyt. Hän säätyhenki oli.
Nyt piiloon hetkeks, tarkkaamaan.
(Vetäytyy Horation kanssa syrjään.)