HAMLET.
Tuost' ottelen niin kauan hänen kanssaan,
Kuin räpyttää voin silmäluomiani.
KUNINGATAR.
Mist', armas poika?
HAMLET.
Opheliaa lemmin.
Ei sadantuhannenkaan veljen lemmet
Kaikk' yhteensä mun rakkauteni määrää
Voi vastata. — Mit' aiot hyväksensä
Nyt tehdä?
KUNINGAS.
Hän on järjiltään, Laertes.
KUNINGATAR.
Heretkää, Herran tähden!
HAMLET.
Hitto olkoon!
Mit' aiot tehdä? Sano! Itkeäkö?
Tapella? paastota? vai tukkaas raastaa?
Nil-virran juoda? niellä jättiliskon?
Min olen myötä. — Parkumaanko tulit?
Hypitkö hautaan kiusan? Elävältä
Jos aiot hautaantua hänen kanssaan,
Niin minä myöskin. Vuoristako haastat?
Tuhannen tuhat auran-alaa anna
Päällemme luoda, kunnes kohoo kumpu
Tuliseen ilmakehään, ja sen rinnall'
On Ossa vaan kuin ruuppa! Sa jos kerskaat,
Niin kerskaan minäkin.
KUNINGATAR.
Tuo hulluutt' on.
Noin hetken raivoo hän, mut pian lauhtuu
Ja lepää raukeena kuin naaraskyyhky,
Kun poikasparin kullankarvaisen
Se hautonut on eloon.
HAMLET.
Kuulkaa, herra;
Mi syynä, että näin mua kohtelette?
Teit' aina rakastin. Mut mitä siitä!
Vaikk' koittais Herkuleskin parastaan,
Ain' ulvoo koira, naukuu kissa vaan.
(Menee.)
KUNINGAS.
Horatio hyvä, vaari hänest' ota. —
(Horatio menee.)
(Laerteelle.) Tuo eilis-illan puhe vahvistakoon
Sun malttamustas; heti toimeen käymme. —
Pojalles vahti laita, hyvä Gertrud.
Elävän patsaan saakoon tämä hauta.
Me kohta levollisen hetken saamme;
Siks kärsimällä kaikki kantakaamme.