BERNARDO.
Mitä?
Horatioko?
HORATIO.
Samaa sorttia.
BERNARDO.
Horatio, terve! Terve, Marcello!
MARCELLO.
Tän' yönä onko taas se nähty, mitä?
BERNARDO.
En mitään ole minä nähnyt.
MARCELLO.
Horatio sen mielenhoureeks väittää,
Eik' usko sitä, vaikka kahdesti
Me olemme tuon hirmunäyn nähneet;
Sen vuoksi häntä vaadin tämän yösen
Kanssamme valvomaan, niin että, taas
Jos näky ilmaantuu, hän havaintomme
Sais vahvistaa ja sitä puhutella.
HORATIO.
Pah, joutavia!
BERNARDO.
Istukaahan hetki;
Ahdistan vielä kerran korvianne,
Jotk' ovat kuurot tälle ilmiölle,
Min kahten' yönä näimme.
HORATIO.
Istukaamme
Ja kuulkaamme, mit' ilmi tuo Bernardo.
BERNARDO.
Menneenä yönä,
Kun tähti tuo, mi länsi-ilmall' on,
Valaisi retkellään sen taivaankulman,
Miss' säteilee se nyt, me näimme, minä
Ja Marcello, kun kello juur' löi yksi — —