PAASO. Mitä on tapahtunut, vävypoikani?
LAIHANEN. Minä tulin sinne Etoniin, mennäkseni vihille neiti Anna Paason kanssa, ja sitten se onkin iso poikaroikale; jos ei olisi kirkossa oltu, niin olisin minä pehmittänyt häntä, taikka hän pehmittänyt minua. Jos en luullut, että se oli Anna Paaso, niin en enää tahdo sormeakaan liikuttaa; ja sitte se onkin postimestarin poikanulikka.
PAASO. Totta totisesti, otitte siis väärän.
LAIHANEN. Tiedän sen sanomattakin; vääränhän otin, kun otin pojan tytön asemesta; jos olisin häneen vihitty, niin, totta totisesti, vaikka hän olisi kuinkakin hameellinen ollut, en olisi hänestä huolinut.
PAASO. Mutta sehän oli oma tyhmyytenne. Enkö sanonut teille, että tuntisitte puvusta tyttäreni?
LAIHANEN. Meninhän minä sen valkoisen tykö ja sanoin "titi", ja hän sanoi "piti", niinkuin Anna ja minä olimme sopineet; ja sitte se ei ollutkaan Anna, vaan postimestarin poika.
EVANS. Jesta varjel, eiks teil ol silmi pääs, ku te naitt poikkii?
PAASO. Tämä on kovin harmillista; vaan mitäpä sille?
R. PAASO. Rakas Yrjö, älä suutu; minä tiesin aikeesi, ja puin tyttäreni vihreäksi; hän on nyt tohtorin kanssa kirkossa ja siellä häneen vihitty.
(Tohtori Cajus tulee.)