FALSTAFF. Bardolph, sinä!
BARDOLPH. Tässä olen, herra.
FALSTAFF. Tuo kortteli sektiä; pane paahdettua leipää sekaan. (Bardolph menee.) Pitikö minun vielä sekin nähdä, että minua kannetaan pyykkikopassa kuin ränttykasaa lahtarista ja viskataan Thamesiin? No, jos vielä toisen kerran annan näin ilveillä kanssani, niin saavatpa ottaa aivot päästäni ja paistaa voissa ja antaa ne koiralle uudenvuodenlahjaksi. Ne verkaisen pojat suistivat minut jokeen yhtä armottomasti kuin jos olisivat upottaneet sokeita nartun pentuja, viisitoista kappaletta samaa poikuetta; ja ruumiistani voitte jo päättää, että minulta se painuminen käy jotenkin sukkelasti; vaikka olisi pohjaan ollut yhtä pitkältä kuin helvettiin, niin alaspäin vain piti. Olisin uponnut, jos ei ranta olisi ollut laito ja särkkäinen; ja sitä kuolintapaa minä kammoan; sillä se vesi se turvottaa ihmisen; ja mikä olisi minusta tullut, jos minä olisin turvonnut! Muumiavuori siitä olisi tullut.
(Bardolph tuo viiniä.)
BARDOLPH. Täällä on rouva Reipas, joka tahtoo teitä puhutella, herra.
FALSTAFF. Annahan kun ensin kaadan hiukan sektiä tuohon Thamesin veteen; mahani on niin kylmä, kuin jos olisin niellyt lumipalloja rohtopapujen asemasta jäähdyttääkseni munaskuitani. — Kutsu hänet sisään.
BARDOLPH. Tulkaa sisään, nainen.
(Rouva Reipas tulee.)
R. REIPAS. Teidän luvallanne, — pyydän anteeksi! Jumal antakoon hyvää huomenta teidän armollenne!
FALSTAFF. Ota pois nämä pikarilasit; laita mulle sektiä oikein kunnon kipollinen.