R. VIRTA. Eikä missään muuallakaan kuin omissa aivoissasi.
VIRTA. Auttakaa minua vain tämä kerta etsimään läpi taloni; jos en löydä mitä haen, niin älkää mitenkään typeryyttäni kaunistelko; tehkää minut ainaiseksi pöytänarriksenne; tulkoon sananparreksi: niin mustasukkainen kuin Virta, joka ludosta pähkinästä etsi vaimonsa rakastajaa. Tehkää vain tämä kerta mielikseni, vain tämä kerta auttakaa minua etsimään.
R. VIRTA. Hoi sieltä! Rouva Paaso, tulkaa alas sieltä, ja se vanha eukko kanssa; mieheni tulee sinne yliskamariin.
VIRTA. Vanha eukko? Mikä vanha eukko?
R. VIRTA. No, se piikatyttömme täti Brentfordista.
VIRTA. Se velho, se portto, se rietas luuska! Enkö ole kieltänyt häntä talooni tulemasta? Hän kulkee täällä asioilla, eikö niin? Me olemme typeriä, me miehet, emme hoksaa, mitä tuon taikuriammatin takana piilee. Hän tenhoo loitsuillaan, taioillaan ja ennustuksillaan, ja sellaiset lorut käyvät yli meidän ymmärryksemme, emme tajua niistä tämän taivaallista. — Alas sieltä, sinä velho, sinä mustalaisakka, alas, sanon minä!
R. VIRTA. Oi, hyvä rakas ukkoseni! — Hyvät herrat, älkää antako hänen lyödä sitä vanhaa vaimoa!
(Falstaff tulee naiseksi puettuna, rouva Paason taluttamana.)
R. PAASO. Tulkaa, Anna muori! Antakaa minulle kätenne.
VIRTA. Kyllä minä hänelle annan! — Ulos ovesta, velho! (Lyö häntä.) Senkin homsu, ruosa, marakatti, tulen lautta! Ulos; ulos! Kyllä minä sinut noidun, kyllä minä sinut taion!