VIRTA.
Suo anteeks, vaimo. Tee vain mitä tahdot;
Ma ennen kylmäks uskon auringon
Kuin irstaaks sinut. Kunnias nyt pysyy
Täss' äskeisessä harhauskoisessa
Kuin usko vahvana.
PAASO.
No niin, jo riittää.
Nyt nöyryytes on yhtä suunnaton
Kuin äsken solvaukses. Mut käydään juoneen:
Naisemme, meille huviksi ja muille,
Tuon vanhan ihramahan kanssa kerran
Viel' yhteen tulkoot; siinä hänet kiinni
Me sieppaamme ja julki rankaisemme.
VIRTA.
Se keino paras on, jost' oli puhe.
PAASO. Hänetkö pyytää keskiyöksi puistoon? Ei, sinne hän ei tule milloinkaan.
EVANS. Te sanositt ett hän paiskatti jokke ja sai vanhan akkan pahapäiväisest selkkäs; mnää luule ett hän ny o nii pelosas, etei hän tulisis sinn; mnää luule ett häne lihas nyt on kuritett ja ett hänest on kaikk halu menn.
PAASO. Niin luulen minäkin.
R. VIRTA.
On teidän työnä häntä kurittaa,
Ja meidän työnä laittaa hänet sinne.
PAASO.
Käy taru, että metsästäjä Herne,
Windsorin puiston muinoisvartija,
Kesk'öisin kiertää, suuret sarvet päässä,
Erästä tammipuuta talvet pitkät;
Puun kuivaa, karjan noituu, lehmäin maidon
Vereksi muuttaa hän ja kamalasti
Kalistaa kahleita. Tään aavejutun
Te tunnette, ja tiedätte, ett' ovat
Vanhukset heikot taikauskoiset
Totena pitäneet tuon Herne-tarun
Ja perinnöks sen meille jättäneet.
PAASO.
Niin, moni vielä kammoo keskell' yötä
Lähetä tuota Hernen tammea.
Mut mitä sitten?
R. VIRTA.
Tää on juoni: Falstaff
Tuon tammen luona yhtyvä on meihin
Herneksi puettuna, sarvet päässä.
PAASO.
No hyvä; oletetaan että tulee —
Ja tuossa puvussa kun sinne saapuu,
Niin mitä sitten? Mitä sitten teette?
R. PAASO.
Jo siitäkin on sovittu; näin ikään:
Puemme Annini ja poikaseni
Ja kolme neljä samankokoista
Tontuiksi, keijuiksi ja kääpiöiksi,
Ylt' yltään valkeaan ja vihreään,
Palavat vahatuohuskruunut päähän
Ja käsiin kalkkareet. Yht'äkkiä,
Kun Falstaff, hän ja minä koolla ollaan,
Niin kuopast' esiin syöksevät he, laulain
Sekavaa laulua. Kun heidät näemme,
Niin säikähtäin me kaksi pakenemme;
He piirittävät rivon ritarin
Ja keijuin tapaan häntä nipistävät,
Kysyen, kuinka keijukaisten kisaan
Pyhälle kentälle hän tohtii tulla
Noin saastaisena.
R. VIRTA.
Kunnes toden sanoo,
Niin keijut häntä oikein nipistävät
Ja kärventävät.
R. PAASO.
Kun on totuus kuultu,
Tulemme esiin, irroitamme sarvet
Ja kotiin narrin nauramme.
VIRTA.
Mut lapset
Opettaa täytyy, muuten pettää juoni.
EVANS. Kyll mnää lapsil opeta, mill viisill heijä pitä tehd, ja mnää ruppe iteki narriks ja kärytä sit ritari aik laill.
VIRTA. Mainiota! Nyt naamarien ostoon!
R. PAASO.
Annista tehdään keijun kuningatar,
Hän hienoon valkopukuun puetaan.
PAASO.
Min' ostan silkin. — (Syrjään.) Siinä Annin ryöstää
Saa Laihanen ja viedä vihille
Etoniin. — Sana Falstaffille joutuun!
VIRTA.
Ma Ojasena taas käyn hänen luonaan;
Hän mult' ei mitään salaa; tulee varmaan.
R. PAASO.
Ei tarvis. Ostakaa vain kaikki tarpeet
Ja koristukset meidän keijuillemme.
EVANS. Mennäst ny sitt, tämä on vähä ihmelist lysti ja oikke kunnjalist koeranpeli.
(Paaso, Virta ja Evans menevät.)
R. PAASO.
Nyt, rouva Virta, pankaa eukko Reipas
Sir Johnilt' utelemaan hänen mieltään.
(Rouva Virta menee.)
Käyn itse tohtorissa; häntä toivon,
En ketään muuta, Annan puolisoksi.
Tuo Laihanen on rikas, mutta hölmö,
Ja häneen mieheni on mieltynyt.
Mut, paitse rahaa, tohtorilla hoviss'
On suosijoita; hän se tytön saakin,
Tarjolla vaikk' ois tuhat parempaakin.
(Menee.)