(Brutus ja Cassius tulevat.)
CASSIUS.
Minulle väärin teit, se näkyy tästä:
Sa Lucius Pellaa herjasit ja haukuit,
Kun Sardeelaisilta hän lahjoj' otti.
Se kirje, jossa häntä puolustin ma,
Kun tunsin miehen, halvaks katsottiin.
BRUTUS.
Teit itse väärin, moista puolustaissas.
CASSIUS.
Ei tähän aikaan ole sopivaista
Jokaista pientä vikaa saivarrella.
BRUTUS.
Suo anteeks: itselläs on huono maine.
Siit' ett' on sulla pitkät sormet, Cassius;
Rahasta virkoja sa myyt ja kaupit
Kelvottomille.
CASSIUS.
Mulla pitkät sormet?
Sen tiedät Bruton sanovan; ne muuten
Viimeiset sanas oisi, jumal'auta!
BRUTUS.
On lahjain kaunisteena Cassion nimi,
Ja senvuoks kurituskin peittää päänsä.
CASSIUS.
Kuritus!
BRUTUS.
Mars-kuuta muista, muista Mars-kuun päivää
Viidettätoista! Eikö suuri Julius
Oikeuden vuoksi vuodattanut vertaan?
Ken konna häneen koski, puukkons' iski
Muun vuoks kuin oikeuden? Nyt ykskö meistä,
Joilt' uljain mies maan pääll' on surmans' saanut,
Kun rosvoj' auttoi, — mekö tahraisimme
Kätemme katalilla lahjoilla,
Pois myyden kunniamme uran laajan
Niin turhasta, kuin kouran täys' on kultaa.
Parempi koira, joka kuuta haukkuu,
Kuin moinen Rooman mies.
CASSIUS.
Mua älä hauku!
En sitä kärsi. Itses unhotat sa,
Kun näin mua härnäät. Sotur' olen minä
Vanhempi, kokeneempi, taitavampi
Kuin sinä käskyj' antamaan.