Kaksi nuorta veronalaista

by William Shakespeare

THURIO. Jos haluatte, herra, antaa minulle sanan sanasta, niin panen teidän älynne vararikoksi.

VALENTIN. Sen kyllä tiedän; teillä on kokonainen varasto sanoja, eikä, luullakseni, muita varoja antaa palvelijoillenne; sillä heidän kuluneesta vaatteenparrestaan näkee, että elävät kuluneista sananparsista.

SILVIA. Jo riittää, hyvät herrat, jo riittää. Tuossa tulee isäni.

(Herttua tulee.)
HERTTUA.
No, tytär Silvia, nyt tiukass' olet. —
Isänne, herra Valentin, voi hyvin.
Mitä, jos saatte kirjeit' ystäviltä
Ja ilosanomia?
VALENTIN.
Kiitollinen
Ain' olen kodin hyvist' uutisista.
HERTTUA.
Maamiehenne Antonion tunnette?
VALENTIN.
Kyll', arvon herttua, hän kelpo mies on
Ja suuress' arvossa, ja kaikin puolin
Myös ansaitseekin hyvän maineensa.
HERTTUA.
On poika hänellä?
VALENTIN.
On, hyvä herra,
On poika, joka kunniata tuottaa
Isänsä nimelle ja maineelle.
HERTTUA.
Tunnette hänet?
VALENTIN.
Oi, niinkuin itseni. Me lapsest' asti
Yhdessä elimme ja kasvoimme.
Min' olin laiska: armast' ajan lahjaa
En käyttänyt ma niin, ett' enkeliksi
Hyvissä avuiss' edistynyt oisin.
Mut Proteus — se hänen nimensä —
Jalosti käytti aikaa edukseen.
Häll' ikä nuoren on, mut vanhan tieto,
Pää varttumaton, mutta järki kypsä.
Lyhyeen — sillä sanani ei yllä
Sen miehen arvon tasaan — täydellinen
Hän ruumiin, hengen puolest' on, ja kaikki
Häll' ylimyksen kauniit avut on.
HERTTUA.
Jos kaikki totta tuo, niin, toden totta,
Hän keisarinnan lemmen ansaitsee
Ja keisarin on neuvostoon kuin luotu.
No niin, tuo ylimys on tänne tullut
Ja, suurten valtain suositukset myötä,
Tääll' aikoo jonkun ajan viipyä.
Tää tieto varmaan mieleinen on teille.
VALENTIN.
Hänt' ikävöinyt olenkin, jos ketään.
HERTTUA.
Siis arvon mukaan häntä kohdelkaa:
Sa, Silvia, ja tekin, herra Thurio;
Ei kehoitusta kaipaa Valentin.
Ma tänne hänet heti toimitan.
(Menee.)
VALENTIN.
Se hän on, josta kerroin, jok' ois tänne
Mua seurannut, jos silmiä ei hältä
Ois armaan helokatse vanginnut.
SILVIA.
Ne näyttää vapaaks päästäneen, kai uutta
Uskollisuuden takausta vastaan.
VALENTIN.
Ei suinkaan; vankina ne yhä pitää.
SILVIA.
Mies silloin sokko ois; ja sokkona
Kuink' oisi löytänyt hän tänne tien.
VALENTIN.
Oi, kymmenet on silmät lemmellä.
THURIO.
Mut lemmellähän silmiä ei lainkaan.
VALENTIN.
Ei mokomia lempijöitä varten;
Se epatoilta silmäns' ummistaa.
(Proteus tulee.)
SILVIA.
Vait, herrat, vaiti! Tuossa tulee vieras.
VALENTIN.
Oi, tervetullut, rakas Proteus! —
Ma pyydän, neiti, tervetuliaiset
Erikois-suosiolla vahvistakaa.
SILVIA.
Arvonsa hänet tervetulleeks takaa,
Jos hän on se, jot' usein kaipasitte.
VALENTIN.
On, haltijatar; hänet ottakaa
Mun ohellani palvelijaksenne.
SILVIA.
Noin ylvään palvelijan käskijäksi
Min' olen liian halpa.
PROTEUS.
Minä halpa
Noin ylvähältä katsett' edes saamaan.
VALENTIN.
Jo jättäkää nuo puheet halpuudesta. —
Te palvelijaks hänet ottakaa.
PROTEUS.
On alttiuteni ainut, mistä kerskaan.
SILVIA.
Saa palkkans' aina alttius; tervetullut
Siis palvelijaks halvan haltijan.
PROTEUS.
Jos toinen sanois tuon, ois surman oma.
SILVIA.
Kuin? Tervetulleeks teitä?
PROTEUS.
Halvaks teitä.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Isänne pyytää teitä luokseen, neiti.
SILVIA.
Min' olen valmis. —
(Palvelija menet.)
Tulkaa, herra Thurio.
Uus palvelija, vielä kerran terve!
Puhella kotioloista nyt voitte;
Kun se on tehty, saanen teistä kuulla.
PROTEUS.
Molemmin käymme teidän pateillanne.
(Silvia, Thurio ja Vilkas menevät.)
VALENTIN.
Nyt kerro, mitä kuuluu kodista.
PROTEUS.
Omaises tervehtivät, voivat hyvin.
VALENTIN.
Ja sinun omaisesi?
PROTEUS.
Terveet ovat.
VALENTIN.
No, entä armas? Miten viihtyy lempi?
PROTEUS.
Ol' ennen lemmen jutut vaivaks sulle,
Ei nytkään mieleen lemmentaru lie.
VALENTIN.
Oi, Proteus, nyt on toisin. Lemmen pilkat
Sain katua: sen julma valtakäsky
On mulle rangaistukseks säätänyt
Katumus-voihkinat ja karvaat paastot,
Öin itkut, päivin mielenmurron tuskat.
Ivani kostoks Lempi karkoittanut
On unen vangituista silmistäni
Ja huolteni ne pannut vartijaks.
Oi, Proteus! Amor valtava on herra:
Niin nolannut on minut, että myönnän,
Ett' ei sen kurin vertaist' ole tuskaa,
Sen suosin vertaist' ihaa päällä maan.
Nyt lemmest' yksin haastelkaamme vain;
Tuo pieni lempi-sana se nyt mulle
On eine, louna, iltainen ja uni.
PROTEUS.
Jo riittää; onnes arvaan katseestasi.
Tuo lempesikö epäjumala?
VALENTIN.
Juur' hän; hän eikö taivaan enkel' ole?
PROTEUS.
Ei, mutta maallinen hän ihme on.
VALENTIN.
Oi, sano: jumalainen!
PROTEUS.
Hänt' en mairi.
VALENTIN.
Mua mairi siis; on kehu lemmen mieleen.
PROTEUS.
Kun minä sairastin, niin karvaat lääkkeet
Ma sulta sain; nyt samaa määrään sulle.
VALENTIN.
Siis sano totuus: jos ei jumalainen,
Hän ainakin on ylivaltoja,
Maan kaikist' olennoista ensimmäinen.
PROTEUS.
Pait minun kultaani.
VALENTIN.
Ei mitään "pait",
Pait armastani paitata jos aiot.
PROTEUS.
Omaani enkö saisi ylentää?
VALENTIN.
Viel' autankin sua ylentämään häntä:
Suon hälle kunnian, ett' armaani
Saa kantaa laahusta, jott' alha maa
Ei salaa suudella sais hameen helmaa
Ja, suosiosta moisest' ylvästellen,
Löis laimin suven sulokukkain hoidon
Ja päästäis talven vilut ikivaltaan.
PROTEUS.
Mut mitä korskapuhetta on tuo?
VALENTIN.
Anteeksi! Häneen nähden kaikk' on tyhjää;
Muut arvot tyhjäks saa hän arvollaan.
Hän yksin on —
PROTEUS.
No, jätä hänet yksin.
VALENTIN.
En mistään hinnasta! — Ei, hän on minun.
Kun moisen kalleuden omistan,
Niin olen rikkaampi kuin sadat meret,
Vaikk' oisi vesi niissä nektaria
Ja hiekka helmiä ja luodot kultaa.
En sinust' enää unta näe, suo anteeks;
Nyt hullaantunut olen kultaani.
Tuo Thurio-narri, jota tytön isä
Isojen omistusten vuoksi suosii,
Pois meni hänen kanssaan; minä seuraan;
On, niinkuin tiedät, lempi luulevainen.
PROTEUS.
Sua rakastaako?
VALENTIN.
Kihloiss' olemme;
Viel' enemmänkin! Itse vihkihetki,
Ja kaikki juonet, millä pakoon päästä,
On harkittu: kuink' ikkunaan ma nousen —
Niin, köysitikkaat, — kaikk' on apuneuvot
Sovittu valmiiks onneani varten.
Pois tule kamariini, hyvä Proteus,
Ja neuvo mua näissä hankkeissa.
PROTYEUS.
Edellä käy, ma haen sinut heti.
Mun laivaan täytyy mennä noutamaan
Ne kapineet, jotk' ovat tarpeen mulle;
Sitt' olen valmis sua palvelemaan.
VALENTIN.
Tuletko pian?
PROTEUS.
Tulen hetikohta.
(Valentin menee.)
Kuin liekki toisen liekin karkoittaa,
Ja niinkuin naula työntää maalle toisen,
Niin aikaisemman lempenikin muiston
Tää uusi kuva aivan unhoon saa.
Mun silmäni, vai ystävänkö kehut,
Vai immen avutko, vai oma vilppi
Näin tuumatonta saa mun tuumimaan?
Soma hän on, niin myös Julia, jota lemmin —
Jot' ennen lemmin —; sulanut on lempi,
Kuin vahakuva tulen hohteessa
Se kaikk' on menettänyt, mitä oli.
On rakkaus ystävääni kylmennyt,
En rakasta hänt' enää niinkuin ennen;
Rakastan morsiantaan liika paljon,
Ja siks niin vähän häntä rakastan.
Kun tulen malttiin, kuinka hullaannunkaan,
Kuin näin jo maltittakin impeen kiinnyn?
Ma hänest' olen nähnyt kuvan vain,
Ja se jo järkeni on soentanut,
Mut kaikin avuineen kun hänet näen,
Niin silloin sokenen ma järkiään.
Jos voin, niin tämän harhalemmen voitan,
Jos en, niin hänet vä'in voittaa koitan.
(Menee.)

Viides kohtaus.

Sama seutu. Katu.
(Vilkas ja Keihäs tulevat.)

VILKAS. Keihäs, totta jumal'avita, tervetullut Milanoon!

KEIHÄS. Älä tee nahkavalaa, poikaseni; minä en ole tervetullut. Arvelen aina, että mies ei ole mennyttä, ennenkuin hirtetään, ja ettei kukaan ole tervetullut paikalle, ennenkuin on etumaksun maksanut ja emäntä sanoo: "tervetullut!"

VILKAS. Tule, sinä houkkio; mennään heti paikalla olutkapakkaan, niissä viiden pennin maksusta saat viidet tuhannet tervetuliaiset. Mutta, sano, kuinka pääsi herrasi eroon Julia-neidestä?

KEIHÄS. No niin, kun olivat sopineet tosissaan, niin erkanivat koreasti pilallaan.