(Menee.)

Toinen kohtaus.

Sama seutu. Huone herttuan hovilinnassa.
(Herttua ja Thurio tulevat. Heidän jäljessään Proteus.)
HERTTUA.
Pois pelko, Thurio; hän lempii teitä,
Kun poissa näkyvist' on Valentin.
THURIO.
Sen jälkeen on mua perin halveksinut,
Paennut seuraani ja ilkkunut,
Niin ett' on kaikki toivo multa mennyt.
HERTTUA.
Tuo heikko lemmenilme on kuin kuva,
Jonk' uurrat jäähän: tunnin lämpimässä
Vedeksi sulaa se, ja hahmo haihtuu.
Ei aikaakaan, niin sulaa tytön kylmyys.
Ja halpa Valentin hält' unohtuu. —
No, Proteus, onko julistuksen mukaan
Maamiehenne jo täältä lähtenyt?
PROTEUS.
On, armollinen herra.
HERTTUA.
Tämä lähtö
On tytärtäni kovin huolettanut.
PROTEUS.
Ei aikaakaan, niin tämä huoli haihtuu.
HERTTUA.
Niin minäkin, mut Thurio sit' ei usko.
Kun luulen, Proteus, hyvää sinusta, —
Ja kunnon työsi antaa siihen syytä —
Niin mielin neuvotella kanssasi.
PROTEUS.
Jos milloin olen teille uskoton,
Niin viimepäiväni se olkohon.
HERTTUA.
Sa tiedät, kuinka mielelläni soisin
Ma tyttäreni Thuriolle vaimoks.
PROTEUS.
Sen tiedän, armollinen herra.
HERTTUA.
Siis ajattelen että tiedät senkin,
Ett' on hän taipumaton tahtooni.
PROTEUS.
Niin kyllä, Valentin kun oli täällä.
HERTTUA.
Hän edelleen on yhtä ynseä.
Nyt mitä tehdä, jotta Valentinin
Hän unhottais ja suostuis Thurioon?
PROTEUS.
Paras on parjaus: Valentin on muka
Kavala, pelkuri ja halpaa verta;
Nuo kolme ne on naisen suurin kammo.
HERTTUA.
Hän luulee vihasta sen tehdyksi.
PROTEUS.
Niin, jos sen sanoo vihamies; siis tarvis
Ett' osoittaa sen juurtajaksain joku,
Jota hän pitää hänen ystävänään.
HERTTUA.
Siis täytyy sinun häntä parjata.
PROTEUS.
Sen sangen vastenmielisesti teen:
Se ylimykseltä on halpa teko,
Etenkin hyvää ystävätä kohtaan.
HERTTUA.
Jos hyvä sananne ei häntä auta,
Ei liioin vahingoita moitteenne.
Ei mitään pahaa teossanne siis,
Kun sitä ystävänne teiltä pyytää.
PROTEUS.
No, suostun siis. Jos mitään vaikuttaa
Ma saatan häntä panettelemalla,
Niin tyttärenne hänt' ei kauan lemmi.
Mut jos hän Valentinin unhottaakin,
Ei sillä Thuriota rakasta.
THURIO.
Siis hänestä kun lemmen kehitätte,
Niin teidän tulee keriä se minuun,
Niin ettei koko vyyhti hämmenny.
Siis saman verran mua ylistäkää
Kuin halvennatte Valentinia.
HERTTUA.
Täss' uskallamme teihin, Proteus, luottaa,
Kun kertonut on Valentin, ett' itse
Olette lemmenvalan vannonut,
Ja ette siis voi hevin muuttaa mieltä.
Sen nojalla on teillä täysi valta
Vapaasti Silvian kanssa keskustella;
Hän kärty, synkkä on ja iloton
Ja ystävänne tähden teihin suostuu.
Parhaanne pankaa, että Valentiniin
Hän kammon saa ja mieltyy Thurioon.
PROTEUS.
Teen voitavani. Vaan te, Thurio,
Olette liian veltto: ansat pankaa
Ja hänen sydämmensä kietokaa
Haikeilla soneteilla, joiden säkeet
Uhona uhkuu auliin lemmen valaa.
HERTTUA.
Niin,
On taivaallisen runon voima suuri.
PROTEUS.
Kauneutens' alttarille, sanokaa,
Uhraatte kyyneleenne, huokauksenne,
Niin, koko sydämmenne; kirjoittakaa,
Siks että muste kuivuu; kyynelin
Sit' aina kostutelkaa; runo tehkää
Niin tunteikas, ett' aatostenne totuus
Siin' ilmenee. Näet, runoilijain jänteist'
Ol' Orpheuksen kanteleessa kielet;
Puut, kivet heltyi niiden sävelistä,
Kesyttyi tiikerit, ja meren hirmut
Nous syvyyksistä tanssiin rannalle.
Kun haikeat on huolirunot valmiit,
Niin yöllä alla kullan ikkunan
Suloinen serenaati toimittakaa,
Ja soiton säistöön sitten laulakaa
Suruinen laulu; haudan-tyyneen yöhön
Niin hyvin sointuu moinen vieno suru.
Jos tuo ei auta, niin ei mikään auta.
HERTTUA.
Jo näkyy, ettei lempi sulle outo.
THURIO.
Tän' yönä neuvosi jo toteutan.
Siis, rakas Proteus, ohjaajani, mennään
Jo heti kaupungille keräämään
Musiikin-taitavia henkilöitä.
Sopiva runo mull' on valmiina,
Jok' antaa pontta sinun neuvollesi.
HERTTUA.
Niin, toimeen, hyvät herrat!
PROTEUS.
Teit' ensin palvelemme pöydässä,
Ja sitten tehtävämme suoritamme.
HERTTUA.
Ei, heti toimeen, multa luvan saatte.
(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Metsä Milanon ja Mantuan välillä.
(Muutamia rosvoja tulee.)
1 ROSVO.
Seis, pojat! Tuoss' on yksi matkustaja.
2 ROSVO.
Vaikk' olis kymmenen, niin kiikkiin kaikki!
(Valentin ja Vilkas tulevat.)
3 ROSVO.
Seis, herra! Tänne tavaranne, muuten
Me teidät sidomme ja ryöstämme.
VILKAS.
Olemme hukassa; nuo on ne rosvot,
Jotk' ovat kaikkein matkustajain kauhu.
VALENTIN.
Hyvät ystävät, —
1 ROSVO.
Te erehdytte, herra:
Olemme teidän vihamiehiänne.
2 ROSVO.
Vait! Kuullaan häntä.
3 ROSVO.
Kautta partani,
Niin tehdäänkin; se sävykäs on mies.
VALENTIN.
Siis tietkää, vähät mun on varani;
Mies olen, jot' on onni kolhinut;
Nää vaaterievut ovat rikkauteni;
Jos nämä multa ryöstätte, niin viette
Minulta kaikki, mitä mulla on.
2 ROSVO.
Mihinkä matka?
VALENTIN.
Veronaan.
1 ROSVO.
Ja mistä?
VALENTIN.
Milanosta.
3 ROSVO.
Siell' olo kuinka pitkä?
VALENTIN.
Kuustoista kuukautta; ois pitemp' ollut,
Jos kiero onni ei ois pettänyt.
2 ROSVO.
Maanpakoon ajettiinko?
VALENTIN.
Niinpä tehtiin.
2 ROSVO.
Ja mistä rikoksesta?
VALENTIN.
Rikoksesta,
Jost' on mun tuskallinen kertoa.
Ma tapoin miehen, jonka surmaa kadun;
Mut julkitaistelussa hänet kaadoin
Ja ilman petosta ja halpaa juonta.
1 ROSVO.
Jos niin on, katumist' ei mokomaa.
Mut noinko joutavasta karkoitettiin?
VALENTIN.
Niin, olin iloinen, kun sillä pääsin.
2 ROSVO.
Mut osaatteko kieliä?
VALENTIN.
Niit' olen
Ma nuorna matkoillani oppinut;
Nolosti mun ois muuten usein käynyt.
3 ROSVO.
Robin Hoodin rippi-isän klanin kautta,
Tuo sopis meidän koplan kuninkaaksi!
1 ROSVO.
Hän meidän mies on. — Kuulkaa, hyvät herrat!
VILKAS.
Pois menkää koplaan, herra; se on laillaan
Rehellist' ammattia.
VALENTIN.
Vaiti, konna!
2 ROSVO.
Sanokaa, onko teissä mihin luottaa?
VALENTIN.
Ei muuta kuin vain onneni.
3 ROSVO.
Siis tietkää,
Ett' aatelisia on meissäkin,
Jotk' ohjattoman nuoruuden on hulluus
Pois arvomiesten seurast' ajanut.
Ma itse Veronasta karkoitettiin,
Kun ryöstää aioin neiden, joka oli
Rikas ja herttuan lähi-sukulainen.
2 ROSVO.
Ja minä Mantuasta, ylimyksen
Kun vihapäissä pistin hengiltä.
1 ROSVO.
Ja minä samanlaisen turhan vuoksi.
Mut asiaan; — tää vikain tunnustus
Vain selittäköön laitont' elämäämme —:
Kun näytte soma varrelt' olevan
Ja kielten taitavakin, niinkuin kuuluu,
Mies, jolla kaikki hyvät avut on,
Joit' oisi meidän ammatissa tarvis —
2 ROSVO.
Siks että karkoitettu olette,
Siks etupäässä teitä lähestymme.
Sopisko tulla meidän kenraaliksi?
Ja täytymyksen mukaan taipua?
Ja täällä korvess' elää niinkuin mekin?
3 ROSVO.
No, sano, tuletko sa meidän seuraan?
Jos myönnyt, olet kaikkein meidän herra,
Sua kunnioitamme, sua kuulemme,
Sua päänä, kuninkaana kumarramme.
1 ROSVO.
Mut surmas saat, jos meidän tarjon hylkäät.
2 ROSVO.
Et, sillä pöyhkeilläkses, elää saa.
VALENTIN.
Tääll' elämään ma suostun kanssanne,
Mut sillä ehdoll', että turvaa teiltä
Saa köyhät matkaajat ja heikot naiset.
3 ROSVO.
Niin halpaa, kurjaa työtä inhoamme.
Pois tule, viemme sinut luolaamme;
Saat siellä nähdä kaikki aartehemme,
Jotk' ovat, niinkuin mekin, vallassasi.
(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Milano. Linnan pika.
(Proteus tulee.)
PROTEUS.
Jo olen Valentinin pettänyt,
Nyt täytyy samoin Thuriokin pettää.
Kun häntä olen suosittavinani,
Saan omaa lemmenasiaani ajaa.
Mut halpain antieni vieteltäväks
On Silvia liian kaunis, hyvä, pyhä.
Jos alttiuttani vakuutan, niin soimaa
Mua viekkaudest' ystävääni kohtaan;
Jos hänen kauneudelleen valan teen,
Niin käskee minun muistaa väärää valaa,
Joll' armahani petin, Julian.
Mut huolimatta häijyist' iskuistaan,
Joist' yksikin jo lemmen toivon tappaa,
Mun lempeni, kun potkun saa, vain kiihtyy
Ja häntää lieruttaa kuin sylikoira.
Ah, Thurio tulee! Ikkunalle joutuin
Yösoitoin armast' ilahuttamaan!
(Thurio ja soittoniekkoja tulee.)
THURIO.
Haa, Proteus! Edeltäkö matelitte?
PROTEUS.
Niin, hyvä Thurio; lemmen, tiedättehän,
Madella täytyy, kun ei käydä voi.
THURIO.
Mut toivon, ettei täällä lempenne.
PROTEUS.
No, kuinkas? Enhän muuten täällä oisi.
THURIO.
Ken? Silviako?
PROTEUS.
Silvia, — teille mieliks.
THURIO.
Suur' kiitos, teille mieliks. — Hyvät herrat,
Nyt äänet vireeseen ja soitto soimaan!
(Julia ja hänen isäntänsä tulevat etäällä,
edellinen pojan vaatteissa.)

ISÄNTÄ. No, nuori vieras; näytätte niin alakolliselta; miksi, saanko kysyä?