Padua. Baptistan talon edusta.
(Tranio ja Hortensio tulevat.)
TRANIO.
Mut, Licio, voisiko Bianca-neiti
Rakastaa toista kuin Lucentiota?
Mua tyhjäll' uskottelee, luulemma.
HORTENSIO.
Niin, nähdäksenne että puhun totta,
Vain hänen opetustaan tarkatkaa.
(Vetäytyvät syrjään.)
(Bianca ja Lucentio tulevat.)
LUCENTIO.
No, neiti, hyödyttääkö opetus?
BIANCA.
Mit' opetatte? Neuvokaa se ensin.
LUCENTIO.
Mit' itse taidan: lemmen taitoa.
BIANCA.
Sen taidon taituriksi tulkaa pian.
LUCENTIO.
Kun sydämmessänne ma vain saan sijan.
(Astuvat pois.)
HORTENSIO (tulee esiin).
Nopea edistys! Mut vannoittehan,
Ett' ei Bianca ketään maailmassa
Niin paljon lemmi kuin Lucentiota.
TRANIO.
Kirottu lempi! Kiero vaimoväki! —
Sen sanon, Licio, tää on kummallista.
HORTENSIO.
Mua oikein tuntekaa: en ole Licio,
En soittoniekka, vaikka siltä näytän,
Vaan mies, ken inhoo valepuvuss' olla
Mokoman vuoks, jok' ylimyksen hylkää
Ja moista retkaletta jumaloi;
Hortensio on, tietkää, nimeni.
TRANIO.
Signior Hortensio, usein olen kuullut,
Kuink' intoisesti lemmitte Biancaa.
Kun nyt näen itse, mikä lehko on hän,
Niin kanssanne, jos siihen tyydytte,
Biancan lemmest' iäksi ma luovun.
HORTENSIO.
Kas, kuinka halaavat ja suutelevat!
Lucentio, tuossa käteni: ma lupaan
Ett' enää hänt' en kosi; hylkään hänet:
Hän sit' ei hellyytt' ole ansainnut,
Mill' olen, hupsu, häntä mairitellut.
TRANIO.
Vakaasti vannon minäi, etten häntä
Ikänä nai, en, vaikka rukoilisi.
Hyi, kuinka julkeasti tuota liehii!
HORTENSIO.
Muut kaikki hänet heittäkööt, pait tuo!
Ja minä, jotta vala vahva oisi,
Nain vielä huomenissa rikkaan lesken,
Jok' on mua yhtä paljon lempinyt
Kuin minä tuota hävytöntä haaskaa.
Hyvästi vain, signior Lucentio! —
Mun sydämmeni naisen hyvyys voittaa,
Ei kauniit silmät. Jääkää hyvästi,
Lujana pysyn siinä, minkä vannoin.
(Hortensio menee. Lucentio ja Bianca palaavat.)
TRANIO.
Bianca-neiti, onni suotakoon,
Ja siunaus poluillenne vuotakoon! —
Niin, rakkahani, teidät yllätin;
Hylkäämme teidät, minä ja Hortensio.
BIANCA.
Pois pila! Molemmat mun hylkäättekö?
TRANIO.
Molemmat.
LUCENTIO.
Siis on päästy Liciosta.
TRANIO.
Niin, hän nyt aikoo ottaa hauskan lesken
Ja yksin päivin kihlata ja naida.
BIANCA.
Jumala hälle suokoon iloa!
TRANIO.
Hän siitä kesyn tekee.
BIANCA.
Niin hän sanoo!
TRANIO.
Kesytyskouluunkin jo mennyt on.
BIANCA.
Kesytyskouluun? Onko semmoinenkin?
TRANIO.
On, on, ja ohjaajana on Petruchio:
Hän opettaa sen seitsemätkin temput,
Mill' äkäpussit kesyttää ja hemput.
(Biondello tulee juoksujalassa.)
BIONDELLO.
Oi, herra, herra! Väijyin niin, ett' olen
Kuin koira uupunut; mut vihdoin tuli
Mäkeä alas vanha enkeli;
Hän sopii meille.
TRANIO.
Kuka, Biondello?
BIONDELLO.
Majisteri tai mikä jupisteri,
En tiedä oikein; puku vain on jäykkä,
Ja käynti, ryhti niinkuin minkä taaton.
LUCENTIO.
Mut, Tranio, mitä meidän tulee häneen?
TRANIO.
Jos herkkä uskomaan on tarinaani,
Niin riemulla Vincention osaa näyttää
Ja takuun herra Baptistalle suo,
Ikäänkuin oisi hän Vincentio itse. —
Pois armainenne! Minut jättäkää.
(Lucentio ja Bianca menevät.)
(Majisteri tulee.)
MAJISTERI.
Jumalan rauha!
TRANIO.
Rauha! Tervetullut!
Tähänkö päättyy vaiko jatkuu matka?
MAJISTERI.
Pariksi viikoksi se tähän päättyy,
Vaan sitten jatkuu, jatkuu Roomaan asti,
Ja sieltä Tripoliin, jos eletään.
TRANIO.
Tulette mistä kaukaa?
MAJISTERI.
Mantuasta.
TRANIO.
Vai Mantuasta? — Herra varjele!
Paduaan tuletteko hengen kaupan?
MAJISTERI.
Kuin? Hengen kaupan? Pahojapa kuuluu.
TRANIO.
Ken Mantuasta tulee Paduaan,
On kuolon oma. Syykö outo teille?
Venetia laivanne on pidättänyt,
Ja doogi — riidoin herttuanne kanssa, —
Sen julkisesti julistanut on.
On kummaa — Vaan kun tulitte vast' ikään,
Niin ette liene kuullut julistusta.
MAJISTERI.
Ah, herra, pahaa pahempi se mulle:
On vekseleitä mulla Florensista,
Jotk' olis tänne jätettävät.
TRANIO.
Hyvä!
Ma tehdäkseni teille palveluksen
Näin teitä neuvon: — sanokaa tok' ensin,
Pisassa oletteko koskaan ollut?
MAJISTERI.
Useinkin Pisass' ollut, Pisassa,
Tuoss' arvon porvareistaan kuuluisassa.
TRANIO.
Siis tuntenette myös Vincention?
MAJISTERI.
En tunne, mutta hänest' olen kuullut:
On summattoman rikas kauppias.
TRANIO.
Mun isäni hän on; ja, totta puhein,
Näkönne paljon häneen vivahtaa.
BIONDELLO (syrjään).
Juur' niinkuin osterihin omena!
TRANIO.
Pulasta auttaakseni henkenne
Teen hänen vuokseen teille tämän hyvän;
Se vähin onnenne ei ole suinkaan,
Ett' olette Vincention näköinen;
Nimeään saatte käyttää, luottoaan
Ja talossani olla mielivieras.
Niin käyttäytykää vain kuin teidän tulee,
Niin — ymmärrättehän — siell' olla saatte
Siks kuin on toimitettu toimenne.
Jos hyvää tää, niin ottakaa se vastaan.
MAJISTERI.
Sen teen, ja pidän teitä iäti
Eloni, vapauteni turvaajana.
TRANIO.
Siis tulkaa mukaan, heti käymme toimeen.
Tään ohimennen teille sanon vain:
Isääni tänne joka päivä varron
Takaamaan myötäjäiset, kun, näet, aion
Erään Baptistan tyttären ma naida.
Lähemmät ohjeet annan teille pian;
Nyt tulkaa säälliseksi pukeumaan.
(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Huone Petruchion maatalossa.
(Katariina ja Grumio tulevat.)
GRUMIO.
En, totta, kuolemakseni en tohdi!
KATARIINA.
Sit' ilkkuvampi, mitä loukkaavampi!
Hän naiko minut nälkään tappaakseen?
Isäni taloon kerjääjä kun tulee,
Saa pyytäessään heti apua,
Tai ainakin saa laupeutt' osaksensa.
Mut minä, joka kerjätä en osaa
Ja jonk' ei koskaan tarvis kerjätä,
Näin nälkään kuolen, unen puutteest' uuvun,
Torat ruokana ja kirot valvatteena;
Ja — mikä enemmän kuin puute vihloo —
Tuon sulan lemmen varjolla hän tekee,
Ikäänkuin ravinto ja uni mulle
Tois kuolintaudin taikka äkki-surman.
Siis ole hyvä, hanki vähän ruokaa,
Mit' olkoonkin, kun vain on syötävää.
GRUMIO.
Vasikansorkkaa ehkä haluatte?
KATARIINA.
Ooh, se on hyvää, sitä mulle tuo.
GRUMIO.
Se, varon ma, on liian kiihoittavaa.
Mut ehkä voissa paistettua suolta?
KATARIINA.
Se mainiota; sitä hanki vain.
GRUMIO.
En tiedä, vaan lie sekin kiihoittavaa.
Mut pihvipaistia ja sinappia?
KATARIINA.
No, sehän onkin mieliruokaani.
GRUMIO.
Niin, mutta sinappi on vähän tuimaa.
KATARIINA.
Tuo pihvi vain ja jätä sinappi.
GRUMIO.
Se ei käy, sinappia olla pitää,
Mult' ette muuten pihviäkään saa.
KATARIINA.
Siis jompaakumpaa, taikka molempia.
GRUMIO.
Siis sinappia ilman pihviä.
KATARIINA.
Pois tiehes, senkin viekas vilkkuri!
(Lyö häntä.)
Vain ruokain nimillä mua ravitset,
Kirottu sinä joukkokuntinesi,
Jotk' iloitsette kurjuudestani!
Pois tiehesi, ma sanon!
(Petruchio, ruokavati kädessä, ja Hortensio tulevat.)
PETRUCHIO.
Kuink' on sun, Kati? Rakas, allapäinkö?
HORTENSIO.
Miten on mieli?
KATARIINA.
Synkkä, varsin synkkä.
PETRUCHIO.
Ilostu; minuun riemukatse luo!
Täss', armas, näet huoleni, kun itse
Ma ruokas laitan ja sen sulle tuon.
(Asettaa vadin pöydälle.)
Tää hyvyys, Kati, kiitost' ansainnee.
Mitä? Eikö sanaakaan? Siis täst' et pidä,
Ja kaikki vaivani on turhaa ollut. —
Pois viekää ruoka!
KATARIINA.
Ei, ei, jättäkää!
PETRUCHIO.
On halvastakin työstä tapa kiittää:
Siis kiitä, ennenkuin sa ruokaan kosket.
HORTENSIO.
Petruchio, hyi, nyt moitett' ansaitsette! —
Teen seuraa teille, Katri rouva, tulkaa!
PETRUCHIO (syrjään).
Jos ystäv' olet, kaikki syö, Hortensio! —
No, käpyseni, ruoka maistukoon!
Syö joutuin, Kati! — Ja nyt, kultaseni,
Isäsi taloon taaskin palaamme,
Ja siellä liehumme ja komeilemme,
Kapotit yllä, pönkät, tönkät, puuhkat,
Sametit, kullat, silkit, muutkin ruuhkat,
Vyöt, viuhkat, renkaat, helmet, koristeet
Ja pitsit, litsit, helyt, hetaleet.
Jo kyllin söitkö? Tässä ompelija
Koruja tuo ja silkkipukimia. —
(Räätäli tulee.)
Tulehan, räätäli, ja helus näytä.
Esille kangas! —
(Korukauppias tulee.)
Mit' on sulla, mies?
KORUKAUPPIAS.
Se tanu, jonka armo tilasi.
PETRUCHIO.
Sehän on muodoltaan kuin liemikuppi!
Samettikulppo! Ruma, hyi, ja rivo!
Kuin karinkaukalo tai pähkinä,
Mitätön, turha lelu, vauvan myssy!
Pois mokoma, ja hanki suurempi!
KATARIINA.
En tahdo suurempaa: tää muodiss' on,
Ja tällainen on lakki hienostolla.
PETRUCHIO.
Saat sellaisen, kun ensin hienostut,
Mut ennen et.
HORTENSIO (syrjään).
Ja hopuss' ei se käy.
KATARIINA.
Mitä, herra? Lie mun lupa puhua,
Ja puhua ma tahdon: laps en ole;
Mua paremmatkin kuulleet on; jos teitä
Puheeni vaivaa, korvat tukkikaa.
Sydämmen haikeudesta puhuu suuni;
Jos vaikenen, niin sydän halkeaa,
Ja ennen kuin sen sallin, viimetinkaan
Vapaasti tahdon käyttää kieltäni.
PETRUCHIO.
Totuuden lausuit: hattu tuo on rivo,
Putinkivormu, pata, silkkitorttu.
Sinusta pidän, kun et siihen mielly.
KATARIINA.
Pidä tai älä pidä, siihen miellyn,
Ja tämän tahdon, tai en mitään tahdo.
(Korukauppias poistuu.)
PETRUCHIO.
Hametta etkö? — Tänne, räätäli!
Hyväinen aika, mikä kouko tämä?
Tämäkö hiha? Sehän on kuin tykki:
Noin ristiin, rastiin leikelty kuin torttu!
Pykälät, renkut, venkut, raot, vaot
Kuin parturilan suitsumaljoissa!
Haa! Mitä, pirun nimessä, on tämä?
HORTENSIO (syrjään).
Hän ei saa hamett' eikä hattua.
RÄÄTÄLI.
Sen käskitte mun tehdä täsmälleen
Niin kuin se nykyajan muoti vaatii.
PETRUCHIO.
Niin tein; mut muista, etten käskenyt
Sua sitä muodin mukaan turmelemaan.
Pois täältä, juokse kotiin päätäpahkaa!
Minusta et saa kauppatuttavaa.
Pois, pois! ja käytä tuota miten tahdot.
KATARIINA.
Noin muodikast' en hamett' ole nähnyt,
Noin sievää, siroa ja sopivaa.
Te ilvenuken minustako teette?
PETRUCHIO.
Tuo tuossa sinust' ilvenuken tekee.
RÄÄTÄLI.
Hän sanoo, että teidän armonne tekee hänestä ilvenuken.
PETRUCHIO.
Hävytön röykkiö! Sen valehtelet,
Sa neule, vinkerpori, kyynärä,
Puolkyynärä sa, kortteli, sa tuuma,
Täinmuna, saivar, kirppu! Näinkö uhmaa
Mua kodiss' omassani neuleenrihma?
Pois, senkin paikka, tilkku, kankaanpää,
Tai omalla sua kyynärälläs mittaan,
Niin että elinaikasi sen muistat!
Sen sanon minä: pilattu on hame.
RÄÄTÄLI.
Petytte, armo hyvä; hame tehty
On niinkuin mestarille neuvottiin.
Sen kuosist' antoi Grumio määräyksen.

GRUMIO. En määräyst' antanut, vaan kankaan annoin.

RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen tehdyksi?

GRUMIO. He, hitto, neulalla ja langalla!

RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen leikatuksi?

GRUMIO. Olethan sinä leikellyt jos mitä.

RÄÄTÄLI. Niin olenkin.

GRUMIO. Älä vain kunniaani leikkaa. Monta miestä olet piukentanut; minua vain älä piukenna: minä en tahdo tulla leikatuksi enkä piukennetuksi. Sen minä sinulle sanon: minä pyysin mestariasi leikkaamaan kankaan, vaan en pyytänyt häntä leikkaamaan sitä kappaleiksi; ergo, sinä valehtelet.