NATU. Tervetuloa kotiin, Grumio!
VILPPU. Mitä kuuluu, Grumio?
JOOSEPPI. Kas, Grumio!
NIKU. Grumio toveri!
NATU. Mitä kuuluu, vanha poika?
GRUMIO. Tervetuloa, sinä! — Kuinka voit, sinä? — Kas, sinäkö? — Sinäkin, kamraati! — Tämä olkoon tervehdykseksi. No, te nästit pojat, onko kaikki valmista, kaikki siistiä?
NATU. Kaikki on valmista. Kuinka lähellä on herra?
GRUMIO. Heti käsillä, parahiksi ratsailta astunut; siis älkää — Tuhat tulimmaista, vait, hiljaa! Kuulen herrani jo tulevan.
(Petruchio ja Katariina tulevat.)
PETRUCHIO.
Miss' on ne koirat? Ovell' eikö ketään,
Ken pitäis jalustinta, ratsun korjais?
Miss' ovat Natu, Reko, Jooseppi?
KAIKKI PALVELIJAT.
Tässä, tässä, herra! tässä, herra!
PETRUCHIO.
Niin, tässä, herra! tässä, herra! tässä, herra!
Te tomppelit ja säädyttömät pöllöt!
Ei järjestystä, tapaa, huutia! —
Miss' on se hölmö, jonka eeltä laitoin?
GRUMIO.
Täss', yhtä hölmönä kuin laittaissanne.
PETRUCHIO.
Maamoukka! Senkin ajojuhta-kaakki!
Sun tuli puistossa mua kohdata,
Nää laiskat jortit kaikki mukanasi.
GRUMIO.
Ei Natun takki ollut vallan valmis,
Ja nyörit puuttui Kaapon kengistä,
Ei sorttaa Pekan hatun mustukkeeksi,
Ja kesken oli Vilpun miekantuppi;
Vain Reku, Aatu, Rappu ovat siistit,
Muut kaikki vanhoiss' ovat ryysyissään;
Mut näinkin vastass' ovat kaikki tässä.
PETRUCHIO.
Pois, konnat! Tuokaa sisään illallinen.
(Palvelijat menevät.)
(Laulaa.) "Miss' eloni on entinen —
Miss' ovat" — Istu, Kati, tervetullut!
Ho, ho, ho, hoo!
(Palvelijat tuovat illallisen.)
No, joutuin! — Pidä hauskaa, Katiseni! —
Pois saappaat jalastani, mölhöt, joutuin!
(Laulaa.) "Oli kerran munkki, harmaaveli,
Ja pitkin tietä hän astuskeli;" —
Seis, konna! Nyrjähytät jalkani.
Kas, tuossa! Riisu toinen varovammin. —
(Lyö häntä.)
Pidä hauskaa, Katri! — Vettä tänne! Pian! —
Miss' Into-hurttani? — Mies, sinä tänne
Mun nouda orpanani Ferdinand.
(Palvelija menee.)
Hyväile tuota, Kati, suuta suikkaa. —
Miss' ovat tohvelini? — Entä vesi?
(Palvelija tuo vesikannun ja vadin.)
Peseydy, Katiseni![13] Tervetullut! —
(Palvelija pudottaa kannun.)
Kirottu konna! Miks sen pudotit!
KATARIINA.
Oi, rauhoitu! Se meni vahingossa.
PETRUCHIO.
Äpärä, aasinkorva, pölkkypää!
Käy, Kati, istumaan; sun on kai nälkä.
Sinäkö siunaat ruoan, vaiko minä?
Mitä? Oinastako?
1 PALVELIJA.
Niin.
PETRUCHIO.
Ken toi sen?
1 PALVELIJA.
Minä.
PETRUCHIO.
Se palanutt' on; palanutt' on kaikki. —
Ne vintiöt! — Miss' on se kokki-lurjus?
Kuink' uskallatte, konnat, moista laittaa
Ja ruokaa tarjota, jot' en voi syödä.
Pois viekää kaikki, lasit, lautaset.
(Viskaa maahan ruoat ja astiat.)
Typerät pässit, säädyttömät lortit!
Haa! Myhkäättekö? Kyllä kohta näytän!
KATARIINA.
Noin, rakas puolisoni, älä ärjy;
Hyväähän ruoka oli, kelpais syödä.
PETRUCHIO.
Ei, Kati, kuivaa vain ja palanutta,
Ja mult' on moinen jyrkkään kielletty:
Se kiihtää sappea ja siittää äkää.
Parempi meidän kahden paastota —
Kun sapellinen kummankin on luonto —
Kuin syödä moista lihaa taudiksemme.
Siis tyynny, huomenna se korvataan,
Ja tän yön miehissä nyt paastoamme.
Pois tule, morsiuskammariin sun saatan.
(Petruchio, Katariina ja Curtis menevät.)
NATU.
Oletko, Pekka, koskaan moista nähnyt?
PEKKA.
Hän tappaa hänet omill' oikuillaan.
(Curtis palaa.)
GRUMIO.
Miss' on hän nyt?
CURTIS.
He, hänen kammarissaan,
Ja saarnaa hälle kieltäytymistä;
Kiroilee, noituu, eikä vaimo-raukka
Puhua tohdi, seistä, päätään nostaa,
Vaan istuu niinkuin unen torroksissa.
Pois, pois! Hän tuossa tulee tänne taas.
(Menevät.)
(Petruchio palaa.)
PETRUCHIO.
Näin hallintaani viisaast' alotan,
Ja toivon että tulee loppu hyvä.
Havukka nälissään on, vatsa tyhjä,
Eik' ennen ruokaa saa kuin kesyttyy,
Se muuten herrans' äänt' ei koskaan kuule.
Viel' yks on keino sitä taltuttaa,
Niin että lähestyy ja kutsun tuntee:
Valvottaa täytyy, niinkuin haukan tehdään,
Jok' äänt' ei kuule, viuhtoo vain ja riuhtoo.
Ei ruokaa tänään saanut, eikä saakkaan,
Ei viime yönä unt', eik' ensi yönä.
Kuin äsken ruoassa, niin vuoteessakin
Jos jonkinlaista vikaa koitan löytää;
Ma sinne tänne patjat, tyynyt viskaan
Ja huiskin haiskin peitot, lakanat,
Ja kesken rymäkkätä vannon, että
Sulasta hellyydestä kaikki teen.
Näin koko yön ma häntä valvotan;
Jos torkahtaa, niin riitelen ja pauhaan
Ja huudollani pidän valveill' yhä.
Näin vaimon tappaa hellyydellä voi;[14]
Näin tylyn, tyrmän luontons' aion suistaa.
Ken paremmin voi äksyn taltuttaa,
Sanokoon pois, niin laupeutt' osoittaa.
(Menee.)