BIONDELLO. Ei ole aikaa. Tunnen tytön, joka tuli naiduksi eräänä iltapäivänä, kun meni puutarhaan poimimaan persiljaa kanin täytteeksi; ja niin voitte tekin tehdä, herra, ja sillä hyvästi! Herrani käski minun mennä Sant Luukaaseen pyytämään pappia olemaan saapuvilla, kun te tulette sivullisenne kanssa.
(Menee.)
LUCENTIO.
Ma voin ja tahdon, jos hän siihen suostuu;
Ja sen hän tekee; miks siis epäilen?
Käy kuinka käy, ma tahdon liehakoita;
Kovalle ottaa, jos ei Cambio voita.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Maantie.
(Petruchio, Katariina ja Hortensio tulevat.)
PETRUCHIO.
Hiis olkoon, joudu! Isän luo on matka.
Hyväinen aika, kuinka paistaa kuu!
KATARIINA.
Kuu? Aurinkohan! Ei nyt kuutamaa.
PETRUCHIO.
Se kuu on, joka paistaa, sanon minä.
KATARIINA.
Ei, aurinkohan paistaa, tiedän minä.
PETRUCHIO.
Kautt' emoni pojan, joka olen minä,
Se kuu on, tähti, taikka mitä tahdon,
Ennenkuin tästä isäs taloon lähden. —
Mene ja laita kotiin hevoset. —
Teet aina tenää, aina, aina tenää!
HORTENSIO.
Mukautukaa, tai paikalt' emme pääse.
KATARIINA.
Eteenpäin, oi, kun näin jo pitkäll' ollaan;
Kuu olkoon, aurinko, tai mitä mielit,
Niin, vaikka päresoitto, jos niin tahdot;
Vast'edes vannon, että se se on.
PETRUCHIO.
Se kuu on, sanon minä.
KATARIINA.
Kuu, niin aivan.
PETRUCHIO.
Valetta! Se on Herran aurinko.
KATARIINA.
Niin, Herran aurinko, sen Herra tietköön,
Mut aurinkokaan ei, jos sin' et tahdo;
Ja kuukin vaihtuu, niinkuin mielesi.
Jos miksi nimität sen, se se on
Ja Katariinast' oleva on aina.
HORTENSIO.
Petruchio, eteenpäin! Jo voiton sait.
PETRUCHIO.
Eteenpäin siis! Noin pallon tulee vierrä
Eik' aina ristiin rastiin poikin rataa. —
Mut hiljaa! Mikä seura tulee tuossa?
(Vincentio tulee matkapuvussa.)
(Vincentiolle) Huomenta, kaunis neiti! Mistä matka? —
Sanoppa, Kati, suoraan, oletko
Noin pulskaa vallasnaista koskaan nähnyt?
Sasuillaan valko taistelee ja puna;
Ei taivaall' loista tähdet niin kuin silmät
Kasvoissa noissa taivahallisissa. —
Soma neiti, hyvää päivää vielä kerran! —
Syleile, Kati, tuota kaunotarta.
HORTENSIO (syrjään).
Hän miehen hulluks saa, kun naiseks sanoo.
KATARIINA.
Ihana, soma, raitis immen umppu,
Mihinkä matka, miss' on kotisi?
Miekkoinen isä, joll' on laps noin kaunis,
Mut miekkoisempi mies, jonk' avioksi
Sun suopeat on tähdet määränneet!
PETRUCHIO.
Mit' aiot, Kati? Ethän liene hullu?
Se mies on, rypistynyt ukko-räivä,
Ei tyttö, joksi sinä häntä sanot.
KATARIINA.
Anteeksi, vanha isä, silmän harha:
Näköni aurinko on häikäissyt,
Niin että kaikki näyttää vihannalta.
Nyt näen, ett' olet arvollinen vanhus,
Siis anteeks anna tyhmä erheeni.
PETRUCHIO.
Se, hyvä vanhus, tee, ja sano meille,
Mihinkä matka; jos meill' yks on tie,
Niin seurasi on meille iloksi.
VINCENTIO.
Te, arvon herra, ja te, hauska neiti,
Jonk' outo tervehdys mua peljätti,
Nimeni on Vincentio, Pisass' asun,
Ja matka Paduaan on poikaani
Tapaamaan, jot' en ammoin ole nähnyt.
PETRUCHIO.
Ken nimeltään?
VINCENTIO.
Lucentio, hyvä herra.
PETRUCHIO.
Hyväpä tuo, ja paras pojallesi.
Ei yksin ikään, heimouteenkin nähden
Sanoa minun suonet: rakas isä.
Mun puolisoni, tämän rouvan, siskon
Sun poikas äsken nai. Äl' ihmettele,
Äläkä suutu: häll' on kelpo maine
Ja suku suuri, myötäjäiset runsaat,
Lisäksi kaikki ominaisuudet,
Jotk' ylimyksen vaimoll' olla tulee.
Mun suo sua syleillä, Vincentio-vanhus.
Nyt käymme katsomaan sun kelpo poikaas,
Jot' ilahuttaa varmaan tulosi.
VINCENTIO.
Tää tottako? Vai matkamiesten lailla
Pilana pidättekö huviksenne
Vain muukalaista, jonka tapaatte?
HORTENSIO.
Se totta, isä, on; sen vakuutan.
PETRUCHIO.
No, tule pois, niin näet totuuden;
Ens' ilveemme sun teki luulokkaaksi.
(Petruchio, Katariina ja Vincentio menevät.)
HORTENSIO.
Bravo, Petruchio! Miehuutt' annoit mulle.
Nyt lesken luo! Jos aikoo suutaan soittaa,
Niin keinon tiedän, millä suulaat voittaa.
(Menee.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Padua. Lucention asunnon edusta.
(Biondello, Lucentio ja Bianca tulevat;
Gremio kävelee edestakaisin.)
BIONDELLO. Hiljaa ja joutuin, herra: pappi vartoo.
LUCENTIO. Lennän, Biondello; mutta sinua kenties tarvitaan talossa; mene siis!