2 PALVELIJA. Oo, tuotahan se väkennekin kaihoo!

LOORDI.
Siks sukunnekin taloanne vieroo:
Tuo kumma hulluus pois sen karkoittaa.
Oo, jalo loordi, sukuperääs muista,
Maanpaost' älys ylhä palauta, ja
Maanpakoon pois nuo alhat houreet aja!
Kas, väkesi on palvelemaan valmiit,
Vain viittaustasi he vartovat.
Halaatko soitantaa? Apollo soittaa,
Häkeissään sadat satakielet laulaa.
Halaatko unta? Hienon teemme sijan
Ja pehmeämmän kuin se hempivuode,
Jok' oli laitettu Semiramiille.
Kävellä tahdot? Tiesi kukitamme.
Vai ratsastaako? Ratsusi on valmiit,
Satulat, suitset helmeä ja kultaa.
Tai haukka-ajoon aiot? Haukkas liitää
Ylemmä leivosta. Tai metsästellä?
Sun koirais haukunnasta taivas raikuu
Ja kumahdellen vastaa ontto maa.
1 PALVELIJA.
Jos ajojahtiin aiot, niin on hurttas
Kuin hirvi liukkaat, kiivaammat kuin kauris.
2 PALVELIJA.
Pidätkö kuvista, niin koht' on täällä
Adonis puron varrell' uinuvana,
Ja Venus piilevänä kaislikossa,
Jok' aaltoo hänen henkäyksistään
Juur' niin kuin tuulessakin kaisla huojuu.
LOORDI.
Saat nähdä Ion impenä ja nähdä
Kuink' yllätettiin hän ja vieteltiin:
Kuvass' on teko ilmi elävänä.
3 PALVELIJA.
Tai Daphnen, joka orjantappuroissa
Repelee jalkans', että veri vuotaa.
Ja jonka nähdessään Apollo itkee;
Niin taidokast' on kyyneleet ja veri.
LOORDI.
Sin' olet loordi, muuta et kuin loordi,
Ja vaimos kauniimp' on kuin mikään nainen
Täll' inhall' iällä.
1 PALVELIJA.
Jo ennen kuin
Ne kyyneleet, joit' itki hän sun tähtes,
Kuin kade tulva kauniit kasvot kastoi,
Hän oli luomakunnan viehkein luoma,
Eik' ole nytkään muita huonompi.
SUKKI.
Minäkö loordi? Moisen vaimon mieskö?
Tää untako? Vai entisetkö unta?
En uness' ole: kuulen, näen ja puhun,
Ma tuoksun tunnen, hienoon patjaan kosken.
Niin loordi olen, totta totisesti,
En mikään paikkuri, en Risto Sukki. —
No, vaimomme nyt tuokaa nähdäksemme;
Ja vielä kerran tuoppi sahtia!
2 PALVELIJA.
Suvaitkaa, armo, pestä kätenne!
(Palvelijat tuovat pesuastian, kannun ja pyyhkeen.)
Mik' ilo nähdä teidät entisellään!
Jo taaskin tunnette, ken olette.
Te viisitoista vuotta näitte unta
Tai valveill' ollessanne nukuitte.
SUKKI.
Viistoista vuotta! Olipa se unta!
Mut enkö koko aikaan puhunut?
I PALVELIJA.
Kyll', armo, mutta pelkkää hullutusta.
Vaikk' ylhäishuoneessanne makasitte,
Sanoitte ulos teidän ajetun
Ja soimasitte talon emäntää
Ja uhkasitte hänet lakiin haastaa,
Kun hän ei käytä kruunattua mittaa;
Ja väliin Pölsän Liisaa huusitte.
SUKKI.
Niin, krouvi-emäntäni tyttöstä.
3 PALVELIJA.
On olematon talo sekä tyttö
Ja ihmisetkin, joita mainitsitte:
Tapani Sukki, vanha Naukun Jussi,
Ja Heikki Kumina ja Pekka Turve
Ja sata muuta saman-nimellistä,
Olematonta, joit' ei kukaan tunne.
SUKKI.
Jumalan kiitos, että parannuin!
KAIKKI.
Aamen!
SUKKI.
Suur'kiitos! Tuost' et tule vahinkoon.
(Paashi, naiseksi puettuna, tulee seuralaisineen.)
PAASHI.
Kuink' armollisen herrani on laita?
SUKKI.
He, hyvin vain; ei täällä ruokaa puutu.
Miss' eukkoni?
PAASHI.
Täss', armon herra; mitä käskette?
SUKKI.
Sa eukkoni? Ja et mua mieheks sano?
Ma noiden olen herra, sinun ukkos.
PAASHI.
Mies sekä herra, herra sekä mies,
Ma kuuliainen olen puolisonne.
SUKKI.
Se tietty. — Miksi sanon häntä?
LOORDI.
Rouvaks.
SUKKI.
Kuin? Kaisa-rouvaksi, vai Jaana-rouvaks?
LOORDI.
Vain rouvaksi, se loordien on tapa.
SUKKI.
No, eukko rouva, sanovat mun maanneen
Ja nähneen unta viisitoista vuotta.
PAASHI.
Ne kolmekymment' oli vuotta mulle,
Kun täytyi olla erin vuoteestanne.
SUKKI.
On siinä aikaa! Miehet, menkää matkaan! —
Nyt, rouva, vaatteet pois, ja vuoteeseen!
PAASHI.
Suur-armollinen herra, pyydän että
Viel' yhden yön tai pari maltatte,
Siks ainakin kuin laskenut on päivä.
Mua lääkärit on suoraan velvoittaneet,
Pelosta että vanha tauti palaa,
Pysymään erin teidän vuoteestanne.
Ma toivon, että tepsii tämä syy.
SUKKI.
Kylläpä se niin tepsii, että töin tuskin voin niin kauan odottaa.
Mutta harmillista olisi jälleen vaipua noihin unennäköihinkin;
tahdon siis odottaa, huolimatta siitä, mitä liha ja veri sanoo.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Armonne näyttelijät, kuullen teidän
Taas parantuneen, hauskan komedian
Täss' esittävät; lääkärit niin tahtoo;
Verenne soannut on liika synkkyys,
Ja raskas mieli hulluuden on siemen.
Siis hyvää tekee kuulla näytelmää
Ja mielens' antaa ilon valtaan, joka
Pidentää elämää ja harmit häätää.
SUKKI.
Hitto olkoon, se on tapahtuva! Eikö se komelia ole jotakin
jouluhypitystä tai nuoratanssia?
PAASHI.
Ei, paljon hupaisempi kappale.
SUKKI.
Mitä, oikeinko kotitarve-kappale?
PAASHI.
Ei, tuommoinen vain historia.
SUKKI.
Hyvä, sitä tahdomme kuulla. Tule, eukko rouva, istu tähän viereeni!
Antaa maailman pyöriä; me emme tässä enää tule sen nuoremmiksi.
(Istuutuvat.)

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Katu Paduassa.
(Lucentio ja Tranio tulevat.)
LUCENTIO.
Sa tiedät, että harras halu nähdä
Tää kaunis Padua, tää taiteen kehto,
Mun loistavahan Lombardiaan toi,
Italian ihanaiseen yrttitarhaan,
Ja että isän lempisuosiosta
Sain hänen lupansa ja seuraks sinut,
Sa uskollinen, taattu palvelija.
Nyt tänne jääkäämme ja opin tietä
Ja taiteen uraa onnell' alkakaamme.
Tuo kunnon porvareistaan kuulu Pisa
On synnyinpaikkani; siell' isä asui,
Vincentio, Bentevoglin sukua,
Mies kauppiaana kuulu kautta maiden.
Florensin kasvatin, Vincention pojan,
Tulisi, isän toiveet täyttääkseen,
Somentaa hyveill' isän rikkautta.
Siks, Tranio, aion hyvett' opiskella
Ja sitä tietoviisauden haaraa,
Jok' opettaa, ett' on vain hyveess' onni.
Sanohan mieles; Pisan, näet, jätin
Ja tulin tänne niinkuin mies, mi jättää
Matalan lammikon ja virtaan syöksyy,
Näin tyyten sammuttaakseen janoaan.
TRANIO.
Mi perdonate, rakas, nuori herra,
Ma kaikess' ajattelen niinkuin te,
Iloiten, ett' on yhä teillä halu
Suloisen opin suloisuutta maistaa.
Mut, hyvä herra, hyvett' ihaillessa
Ja hyveen tieteilyä, älkäämme
Tok' olko niinkuin stoalaiset pölkyt
Tai piintyneet niin Aristoteleeseen,
Ett' ihan pannaan jää Ovidius.
Logiikkaa tuttavissa jauhakaa
Ja retoriikkaa arkipuheessanne;
Runo ja soitto virkistykseks olkoon;
Matematiikkaan, metafysiikkaan
Vain ryhtykää, kun vatsa sitä vaatii.
Ei mikään luonnista, jos halu puuttuu;
Mik' enin haluttaa, sit' oppikaa.
LUCENTIO.
Suur' kiitos, Tranio, neuvosi on hyvä.
Jos Biondello vain jo oisi täällä,
Niin työhön käydä heti voisimme
Ja ottaa huoneuston, johon sopis
Kaikk' ystävät, joit' aion täällä saada.
Mut varro hiukan: mikä seura tuo?
TRANIO.
Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä.[5]
(Baptista, Katariina, Bianca, Gremio ja Hortensio tulevat.
Lucentio ja Tranio vetäytyvät syrjään.)
BAPTISTA.
Mua, hyvät herrat, älkää kiusatko.
On, tiedättehän, luja mulla päätös:
En tytärtäni nuorint' ennen naita
Kuin olen miehen saanut vanhemmalle.
Jos kumpi teistä lempii Katariinaa, —
Ma teidät tunnen, hyvää teille suon —
Kosikoon mielin määrin; luvan annan.
GREMIO (syrjään).
Kosia häntä pitäis: hän on äksy. —
Tuoss' on, Hortensio! Naida tahdotko?
KATARIINA.
Oi isä hyvä, mua aiotko
Näin kaupitella noille kumppaneille?
HORTENSIO.
Kuin? Kumppaneille? Kumppanist' ei teille,
Jos ette luontoanne lauhduta.
KATARIINA.
Ei, hyvä herra, teille siit' ei vaaraa:
Viel' ette puolitiessä sydämmeensä;
Ja vaikka oisittekin, kyllä varmaan
Hän kolmijalkusella päänne sukis
Ja maalais naamanne ja narriks pukis.
HORTENSIO.
Piruista moisist' auta meitä, Herra!
GREMIO.
Minua myöskin, hyvä Jumala!
TRANIO.
Hst, herra! Tästä tulee hauska hupi;
Tuo tyttö hassu on tai aika jupi.
LUCENTIO.
Mut toisen vait'olossa neitseellistä
On suloa ja nöyryytt' ihmeellistä.
Vait, hiljaa, Tranio!
TRANIO.
Hyv' on; hst! Töllistelkää kylliksenne!
BAPTISTA.
Hyvät herrat, heti vahvistaakseni
Nuo sanani, — Bianca, mene sisään!
Äl' ole pahoillas, Bianca hyvä,
Sua silti vähemmin en rakasta.
KATARIINA.
Se pikku lelli! Kylläp' ois hän valmis
Nyt tillittämään, jos vain tietäis, miksi.
BIANCA.
Hyvä mieles olkoon mielipahastani. —
Mukaannun nöyräst', isä, tahtoonne:
Mun seuranani sitra on ja kirjat,
Ma lohdukseni soittelen ja luen.
LUCENTIO.
Haa, kuules, Tranio! Oi, Minerva puhuu!
HORTENSIO.
Signior Baptista, olettehan tyly!
Surettaa että meidän lemmestämme
Saa kärsiä Bianca.
GREMIO.
Kuin, Baptista?
Tuon lemmon tähden hänet salpaatteko?
Tuon pahan kielen hänkö maksaa saa?
BAPTISTA.
Tytykää, herrat; päätökseni pysyy.
Bianca, mene sisään!
(Bianca menee.)
Kun tiedän, että paras ilo hälle
Runous, soitto on ja soittimet,
Niin nuoruutt' opastamaan hankin hälle
Ma kotiin opettajan. — Te, Hortensio,
Te, Gremio, sopivan jos tiedätte,
Niin mulle lähettäkää; taitomiestä
Ma hyvin kohtelen; en mitään säästä,
Mik' oman lapsen kasvatusta koskee.
Hyvästi vain! Jää tänne, Katariina!
Biancan kanss' on mulla puhumista.
(Menee.)
KATARIINA.
Haa! Minäkö en myös sais mennä? Mitä?
Minäkö käskettävä? Niinkuin itse
En tietäis, mitä tehdä, mitä jättää!
Haa!
(Menee.)

GREMIO. Niin, mene sinä pirun ämmän häntään! Sinulla on myötäantimet niin hyvät, että täällä ei kukaan sinua pidätä. — Noiden rakkaus ei ole niin suuri, Hortensio, ett'emme hyvin voisi malttaa, puhallella kynsiämme ja rauhassa odottaa; meidän kakkumme ei ole vielä molemmin puolin paistunut. Hyvästi! — Mutta rakkaudesta suloiseen Biancaani koetan kuitenkin saada, jos suinkin voin, sopivan miehen, joka opastaisi häntä hänen mieliharrastuksissaan, ja tätä hänen isälleen suositella.

HORTENSIO. Niin minäkin, signior Gremio. Mutta sananen vielä, jos suvaitsette. Vaikka riitamme luonto ei tähän asti ole sallinut mitään välipuheita, niin tietäkää nyt, että, vakaasti miettien, olisi meille kummallekin tähdellistä — jotta jälleen pääsisimme kauniin haltijattaremme puheille ja voisimme onnellisesti kilvoitella Biancan rakkaudesta — eritoten ajaa ja panna toimeen yksi asia.

GREMIO. Ja mikä se, jos saan kysyä?

HORTENSIO. He, että hankimme miehen hänen sisarelleen.