GREMIO. Miehenkö? Paholaisen!
HORTENSIO. Minä sanon: miehen.
GREMIO. Ja minä sanon: paholaisen. Luuletko todellakin, Hortensio, että, vaikka hänen isänsä onkin upporikas, kukaan olisi niin hullu, että naisi itselleen helvetin?
HORTENSIO. Joutavia, Gremio! Vaikka ei meidän kärsivällisyytemme, ei sinun eikä minun, riitä kestämään hänen suuriäänistä riehkinäänsä, niin on niitä sentään, hyvä ystävä, hiljaisia miehiä maailmassa — kun vain olisivat löydettävissä — jotka ottaisivat hänen kaikkine vikoineen ja rahat kaupan päälliseksi.
GREMIO. Enpä tiedä; mutta minä yhtä mielelläni ottaisin hänen myötäjäisensä sillä ehdolla, että tulisin joka aamu kaakinpuussa piiskattavaksi.
HORTENSIO. Totta, mitä sanoit: ei ole mädissä omenissa valitsemisen varaa. No niin, kun nyt tämä laillinen este on tehnyt meistä ystävät, niin pitäkäämme edelleenkin ystävinä yhtä, kunnes, auttamalla Baptistan vanhempaa tytärtä naimisiin, olemme tehneet nuoremman naimiseen esteettömäksi; ja sitte taas reippaasti kilpailuun! — Ihana Bianca! — Onni miehen edellä käy; nopein juoksija voiton vie. Mitä arvelet, signior Gremio?
GREMIO. Siihen suostun; ja mielelläni antaisin vaikka parhaan ratsun Paduassa naimahevoseksi sille, joka oikein rajusti häntä kosisi ja hänet saisi ja hänet naisi ja talon hänestä pelastaisi. Lähtekäämme!
(Gremio ja Hortensio menevät.)
TRANIO (astuen esiin).
Ihanko totta? Onko mahdollista?
Noin ruttoon voiko lempi tarttua?
LUCENTIO.
Oi, Tranio, ennenkuin sit' itse ko'in,
En sit' ois mahdolliseks uskonut.
Mut näes, kun jouten seisoksin ja katsoin,
Niin lemmen teho valtas joutilaan;
Ja nyt, sen suoraan sulle tunnustan, —
Jok' olet minun kallis uskottuni,
Kuin Anna Dido-kuningattaren —
Ma palan, Tranio, riudun; kuolen, Tranio,
Jos tuota somaa tyttöä en saa.
Mua neuvo, Tranio! Tiedän, että voit;
Mua auta, Tranio! Tiedän, että tahdot.
TRANIO.
Nyt, herra, teit' ei aika nuhdella:
Toruilla sydämmest' ei lempi lähde.
Jos lempi voitti, ei voi siihen mitään:
Redime te captum, qvam queas minimo.
LUCENTIO.
Suur' kiitos, poika; jatka; tuo se lientää;
On tuumas terveellistä; jatka, jatka!
TRANIO.
Niin tyttöst' aavehtien katselitte,
Ett' ehkä tärkein huomaamatta jäi.
LUCENTIO.
Oo, poskillaan näin sulon samanlaisen
Kuin ol' Agenorinkin tyttärellä,
Suur' Zeus kun hänen kättään ihaili
Ja Kreetan rantaa polvin suuteli.
TRANIO.
Tuon vainko näitte? Ette, kuinka sisar
Toraksi löi ja moisen nosti myrskyn,
Ett' ihmiskorva tuskin melun sieti?
LUCENTIO.
Korallihuultensa näin liikkuvan
Ja hänen hengestänsä ilma tuoksui:
Ihanaa, pyhää kaikki, minkä näin.
TRANIO.
Nyt aika herättää hänt' unestaan. —
Herätkää, hoi! Jos neittä rakastatte,
Niin älyin taidoin hänet voittakaa.
Niin hurja on ja häijy vanhin sisko,
Ett' isä, kunnes hänest' irti pääsee,
Ei päästä nuorempaakaan naimisiin;
Ja siksi hänet tarkoin sisään salpaa,
Jott' ei hänt' ahdistaisi kosijat.
LUCENTIO.
Oi, Tranio, kuinka julma on se isä!
Mut huomasitko, kuinka oli kärkäs
Hänelle saamaan hyvää opettajaa?
TRANIO.
Sen huomasin; ja valmis mull' on juoni.
LUCENTIO.
Minulla myöskin.
TRANIO.
Vannon, että sama
On kuje kummallakin.
LUCENTIO.
Mikä sulla?
TRANIO.
Ett' astutte nyt kouluttajan virkaan
Ja tytön opetukseen ryhdytte:
Se juonenne.
LUCENTIO.
Niin onkin; eikö kelpaa?
TRANIO.
Se mahdotonta on. Ken Paduassa
Vincention poikaa silloin edustaa,
Hovia pitää, opit käy ja pidot,
Maanmiehiänsä tervehtii ja kestaa?
LUCENTIO.
Basta! Ei hätää: juoneni on valmis.
Ei meitä vielä missään ole nähty,
Ja palvelijaa herrasta ei kukaan
Voi kasvoist' erottaa. Siis sinä, Tranio,
Minua edustat ja olet herra,
Hovia pidät, komennat ja käsket;
Min' olen joku toinen: halpa mies
Pisasta, — Napolista, — Florensista.
Siis päätetty! Nyt joutuin vaattees riisu,
Mun sulkahattuni ja vaippan' ota;
Sua Biondello palvelee, kun saapuu;
Mut ensin noidun hältä kielen lukkoon.
(Vaihtavat vaatteita.)
TRANIO.
Se onkin tarpeellista. Olkoon niin:
Kun tää on, herra, tahtonne, ja minä
Teit' olen velvollinen kuulemaan —
Niin lähteissämme käski isänne:
"Avulias ole pojalleni", sanoi,
Vaikk' arvatenkin toisin tarkoitti —
Niin olen mielelläin Lucentio,
Siks että rakastan Lucentiota.
LUCENTIO.
Siks että rakastaa Lucentio.
Käyn orjaks tytön vuoks, jok' äkkipikaa
Kahlehti haavoitetun silmäni.
(Biondello tulee.)
Tuoss' on se lurjus. — Missä olet ollut?
BIONDELLO.
Miss' ollutko? Miss' itse olette?
Teilt' onko Tranio varastanut vaatteet?
Vai hältä te? Vai kumpikinko? Mitä?
LUCENTIO.
Lähemmä! Nyt ei aika suottailla;
Siis mukaudu ajan vaatimukseen.
Pelastaaksensa henkeni on Tranio
Minulta asun lainannut ja puvun,
Ja minä hältä, pakoon päästäkseni.
Kun tänne saavuin, näet, niin riitannuin
Ja tapoin miehen: pelkään tulla ilmi.
Sävyllä häntä palvele, se muista,
Kun minä henkeäni pakoon lähden.
Mua ymmärrätkö?
BIONDELLO.
En tään taivaallista.
LUCENTIO.
Ja Traniost' et saa sanaa hiiskua:
On Tranio muuttunut Lucentioksi.
BIONDELLO.
No, onneks olkoon! Toivois sitä muutkin!
TRANIO.
Ja minä toivon lisäks, että sekin onni koittais,
Lucentio että nuorimman Baptistan tytön voittais.
Mut, poika, — min' en itseni, vaan herras tähden sois,
Ett' ihmisissä käytöksesi aina höyli ois.
Kun ollaan kahdenkesken, min' olen Tranio,
Mut muuten kaikkialla sun "herrasi Lucentio".
LUCENTIO.
No, tule, Tranio.
Yks toimi sull' on tehtävänä vielä:
Sa liity muihin kosijoihin; älä kysy, miksi;
Se riittää, että syyni tiedät ylen painaviksi.
(Menevät.)
1 PALVELIJA.
Torkutte, herra, kappalt' ette tarkkaa.
SUKKI.
Tarkkaan, kautta pyhän Annan: hyvä kappale, tosiaankin! Tuleeko
vielä lisää?
PAASHI.
Tää vast' on alku, herrani.
SUKKI.
Se on oikein oivallinen työkappale, eukko rouva; kunhan vain loppuisi!
Toinen kohtaus.
Sama paikka. Hortension talon edusta.
(Petruchio ja Grumio tulevat.)
PETRUCHIO.
Verona, jätin hetkeks sun, ja tulin
Tääll' ystävissä käymään Paduassa,
Etenkin hyvän, taatun ystäväni
Hortension luona; tässä kai hän asuu.
Koputa, Grumio, konna, koputa!