GRUMIO. Koputa! Ketä mä koputan? Onko kukaan herjastellut herraa?
PETRUCHIO. Koputa häntä oikein jytevästi.
GRUMIO. Koputa häntä? Mikä, herra, minä olen, että minä häntä, herra, koputtaisin?
PETRUCHIO.
Koputa, konna, tuossahan näet oven,
Ja lujast' iske, tai saat kalloos loven.
GRUMIO.
Hän haastaa riitaa. — Hyvä, etten minä ensin lyönyt;
Kyll' olis silloin periltäkin hitto minut syönyt.
PETRUCHIO.
No, eikö siitä tule mitään?
Koputa, sanon, nopeaan ja minkä voimas voi,
Tai pian koko sävelikkö korvissasi soi.
(Lyö häntä korvalle.)
GRUMIO.
Avuksi, hyvät ihmiset, mun herrani on hullu!
PETRUCHIO.
Koputa, kun ma käsken, senkin lurjus!
(Hortensio tulee.)
HORTENSIO. Mitä nyt? Mitä tämä? — Vanha ystäväni Grumio, ja hyvä ystäväni Petruchio! Mitä te Veronassa teette?
PETRUCHIO.
Hortensio, tuletteko te riitaa ratkomaan?
Con tutto il cuore ben trovato, sanon vaan.
HORTENSIO. Alla nostra casa ben venuto, molto onorato, signor, mio Petruchio. No, nouse, Grumio; riita sovitaan.
GRUMIO. Ei, herra, siinä ei ole pontta eikä perää, mitä hän tuossa latinaksi selittää. — Tämä, jos mikään, on minulle laillinen syy luopua hänen palveluksestaan. — Nähkääs, herra, hän käski minun koputtaa häntä, iskeä oikein jytevästi; luuletteko, herra, että olisi ollut palvelijalle sopivaa näin pidellä herraansa, vallankin kun, mikäli minä voin nähdä, hän oli vähän toisella kymmenellä. Mut jos vain minä heti oisin lyönyt; Niin eip' ois hitto Grumiota syönyt.
PETRUCHIO.
Typerä nulikka! — Horatio, katsos,
Oveesi käskin koputtaa sen konnan,
Mut siihen hänt' en saanut milläkään.
GRUMIO.
Vai oveen koputtaa! Oi, hyvä taivas!
Sanoihan suoraan: koputappa häntä,
Lujasti iske, iske jytevästi!
Ja oven koputuksesta nyt puhuu!
PETRUCHIO.
Vait, lurjus, taikka matkaan, tiedä se!
HORTENSIO.
Petruchio, malta! Minä Grumion takaan.
Pois kopu väliltänne, sun ja hänen,
Tuon vanhan, hauskan, taatun Grumion!
Nyt sano, ystävä, mik' onnen tuuli
Sun lietsoi Veronasta Paduaan?
PETRUCHIO.
Se tuuli, joka nuoret onnenhakuun
Pois maailmalle ajaa kodista,
Miss' on niin vähän tarjon kokemusta.
Hortensio, näin on lyhyesti laita:
Antonio, mun isäni, on kuollut;
Ja tässä itse harhailen ja etsin,
Mist' eukon saisin sekä onnen naisin;
Kotona konnut, kultaa kukkarossa,
Ma matkustan ja mailmaa katselen.
HORTENSIO.
Petruchio, toimitanko empimättä
Sinulle riitaisan ja häijyn vaimon?
Et neuvostani suurin kiittäisi,
Mut lupaan, että rikkaan sulle hankin,
Hyvinkin rikkaan: — liiaks sua sentään
Rakastan, jotta moista toivoisin.
PETRUCHIO.
Näin vanhain ystävien kesken tarvis
Ei monta sanaa. Tytön jos sa tunnet
Niin rikkaan, että vaimokseni kelpaa, —
Häätanssissani tulee kullan soida —
Vaikk' ois niin jolsa kuin Florentiuksen
Oli avio,[6] niin vanha kuin Sibylla
Ja häijy niinkuin Sokrateen Xanthippa,
Tai vaikka pahempikin, niin ei vois hän
Mua kammottaa, ei edes sammuttaa
Minussa lemmen kiihkaa — vaikk' ois ärjy
Kuin Adrian on meren kuohupäät.
Rikasta tulin naimaan Paduasta;
Jos rikkaan saan, saan onnen Paduassa.
GRUMIO. Niin, nähkääs, herra, hän sanoo ainakin suoraan mitä ajattelee. Niin että antakaa hänelle vain kylläksi rahaa ja naittakaa hänet vauvalle, tai pelinukelle, tai vanhalle homsulle, jolla ei ole enää hammastakaan suussa, vaikka tauteja on yhtä monta kuin kahdellakuudetta hevosella: kaikki kelpaa, kun vaan tulee rahaa.