HORTENSIO.
Petruchio, kun näin pitkälle on tultu,
Niin jatkan mitä piloill' alotin.
Petruchio, sulle toimittaa voin vaimon.
Jok' ylen rikas on ja nuori, kaunis,
Ja vallasnaisen tapaan kasvatettu;
Yks vika vain, ja siin' on vikaa kyllin:
Hän sietämättömän on kiukkuinen
Ja ynseä ja häijy siihen määrään,
Ett' itse, vaikka köyhemp' olisin,
En kultavuoristaan ma häntä naisi.
PETRUCHIO.
Hortensio, sin et tunne kullan voimaa.
Isänsä nimi sano vain, se riittää:
Ma tytön suostutan, vaikk' ääneen pauhais
Kuin syksyn pilviss' ukko jyrisee.
HORTENSIO.
Isänsä on Baptista Minola,
Ylimys ystävällinen ja höyli;
Ja tyttö Katariina Minola,
Pahasta suustaan kuulu Paduassa.
PETRUCHIO.
En häntä tunne, mutta isän tunnen,
Ja hänkin hyvin tunsi isäni.
Unt' en saa, ennenkuin sen tytön näen.
Siis anna anteeksi, jos jätän sun
Näin heti ensi tapaamisen jälkeen,
Jos ehk' et sinä mulle seuraa tee.

GRUMIO. Kuulkaa, hyvä herra, antakaa hänen mennä niin kauan kuin tuota tuulta kestää. Mutta sen sanon, että, jos tyttö tuntisi hänet niin hyvin kuin minä, niin tietäisi hän, että torat hyvin vähän siihen mieheen pystyy. Hän voi kenties kymmenkunnan kertaa sanoa häntä lurjukseksi tai sen semmoiseksi, se ei häntä vähääkään liikuta; mutta kun hän kerran rupee, silloin se vasta tosi alkaa. Tietäkääs mitä: jos tyttö vähääkään tekee vastarintaa, niin kyllä se mies hänen kasvonsa kuvittaa, tekeepä ne niin kuvattomiksi, että hänellä ei ole enemmän näkeviä silmiä kuin kissalla. Te ette tunne häntä, herra.

HORTENSIO.
Petruchio, varro, minä tulen mukaan:
Baptistan hallussa on aarteeni,
Hän elämäni kalleutta valvoo,
Tytärtään nuorint', ihanaa Biancaa,
Ja minulta ja muilta kosijoilta
Ja kilpakiehtojilta hänet kätkee,
Pitäen perin mahdottomana —
Sen vian vuoks, jonk' äsken mainitsin —
Ett' ikänään saa Katariina miehen.
Sen vuoks Baptista niin on laittanut,
Ett' ei Biancan luokse kukaan pääse,
Ennenkuin naidaan pois se Kaisa hurja.
GRUMIO.
Se Kaisa hurja!
Se tytön nimeksi on perin kurja.
HORTENSIO.
Tee mulle palvelus, Petruchio hyvä:
Baptistan luokse valepuvussa
Nyt minut saata soittotaiturina,
Jost' opettajan sais Bianca-neiti.
Ma niillä juonin, näet, saan tilaisuutta
Tytölle tunteitani ilmaista
Ja salavihkaa häntä kosia.
(Gremio ja Lucentio tulevat, jälkimmäinen
valepukuisena, kirjat kainalossa.)

GRUMIO. Tuo ei ole mitään koirankuria, tuo muka! Kas vain, kuinka ne nuoret lyövät päänsä yhteen pettääksensä vanhoja! Herra, herra, katsokaa taaksenne! Keitä tuossa tulee? Häh?

HORTENSIO.
Vait, Grumio! Sehän kilpakosijani.
Petruchio, mennään syrjään.
GRUMIO.
Komea poika, oikein naisten hempu!
(Vetäytyvät syrjään.)
GREMIO.
Jo luin luettelon; se on hyvä.
Mut, kuulkaa, kauniiksi ne sidottakaa,
Ja muistakaa: vain lemmenkirjoja,
Muut' ette hänellä saa luettaa.
Mun ymmärrätte. — Lisäksi ja yli
Baptistan antimien minä teitä
Hyvitän auliisti — Nuo paperinne
Hyvillä hajuilla ne hajutelkaa:
Hän, joka saa ne, hyvää hajua
On suloisempi. Mitä hälle luette?
LUCENTIO.
Mitä luenkin, niin puolestanne puhun
Kuin suosijan, niin vakaasti, sen lupaan,
Kuin jos te itse läsnä oisitte,
Ja ehkä vielä tehovammin sanoin
Kuin te, jos ette liene oppimies.
GREMIO.
Oi, oppi, mikä aarre oletkin!
GRUMIO.
Oi, hölmö, mikä aasi oletkin!
PETRUCHIO.
Vait, sinä!
HORTENSIO.
Vait, Grumio! — (Astuu esiin.) Herran rauha, signior Gremio!
GREMIO.
Signior Hortensio, terve! Arvaatteko,
Mihinkä menen nyt? — Baptistan luo:
Lupasin taitavata opettajaa
Kysellä kauniille Biancalle,
Ja onneks tapasin tään nuoren miehen,
Jok' opiltaan ja käytökseltään hälle
Sopiva on ja tuntee runoniekat
Ja muutkin kirjat — hyvät, tietysti.
HORTENSIO.
Hyv' on; ja minä ylimyksen näin,
Jok' oivan, hienon soittoniekan lupas
Opettajaksi laittaa neidellemme.
Näin mitään en lyö laimin, palvellessa
Biancaa ihanaa, jot' armastan.
GREMIO.
Ma häntä armastan, sen työllä näytän.
GRUMIO (syrjään).
Sen kukkarollaan näyttää.
HORTENSIO.
Gremio,
Ei lemmestä nyt aikaa rupattaa.
Jos puhut kauniisti, niin sulle uutta
Ma kerron, jok' on hyödyks kummallekin.
Täss' sattumalta herran tapasin,
Jonk' oma etu meidän etuun liittyy:
Kosia lupaa hurjaa Katariinaa
Ja hänet naidakin, jos vain saa rahaa.
GREMIO.
Haa! Sanottu ja tehty! Kaikki hyvin!
Mut tunteeko hän tytön kaikki viat?
PETRUCHIO.
Ett' äreä ja tyly on, sen tiedän;
Jos siinä kaikki, niin ei tuosta haittaa.
GREMIO.
Niin vainko, ystäväni? Mistä ollaan?
PETRUCHIO.
Antonion poika olen Veronasta.
Isäni kuollut on, mut rahat jäivät;
Niill' elän kauan, pidän hyvät päivät.
GREMIO.
Ei päivät hyvät moisen räivän kanssa.
Mut Herran nimeen vain, jos haluttaa!
Ma kaikess' olen teille avuksi.
Siis naida aiotte tuon villikissan?
PETRUCHIO.
Niin totta kuin ma aion elääkin.
GRUMIO (syrjään).
Hän naiko tuon? Jos ei, niin tytön hirtän.
PETRUCHIO.
Siks enkö tänne tullut? Luuletteko,
Mult' että pieni melu korvat särkee?
Olenhan kuullut jalopeuran kiljun
Ja nähnyt myrskyn mylleröimän meren
Kuin villikarjun vaahdoss' ärjyvän,
Ja tuliputken tanterella soivan
Ja taivaan tykkein pilviss' ulvovan,
Ja taiston hälinässä räikän kuullut
Ja ratsun hirnunnan ja torven rämyn.
Siis naisen kielest' älkää haastelko,
Jok' isompaa ei anna paukausta,
Kuin jos sa takkaan heität kastanjan.
Möröjä lapsille!
GRUMIO (syrjään).
Hän niit' ei pelkää!
GREMIO.
Hortensio, kuules, onnelliseen aikaan
Tää herra tullut on, sit' aavistan,
Niin omaksi kuin meidän hyödyksemme.
HORTENSIO.
Lupasin että häntä auttaisimme
Ja korvaisimme kosikulungit.
GREMIO.
Sen teemmekin, jos hän vain saa sen neidon.
GRUMIO (syrjään).
Josp' yhtä varmaan minä hyvän keiton!
(Tranio, komeaksi puettuna, ja Biondello tulevat.)
TRANIO.
Jumalan rauha, herrat! Rohkeneisin
Kysyä teiltä, mikä suorin tie
Signior Baptista Minolan on taloon.
GREMIO.
Sen, joll' on kaksi somaa tytärtäkö?
Sen taloonko?
TRANIO.
Sen saman. — Biondello!
GREMIO.
Mut ettehän vain aio niiden luo?
TRANIO.
Hänen tai niiden; mitä teihin tuo?
PETRUCHIO.
Mut äksyn luo ei vain, ma sit' en sois.
TRANIO.
Ei äksyistä! — Biondello, tule pois!
LUCENTIO (syrjään).
Hyv' alku, Tranio!
HORTENSIO.
Sana teille ennen lähtöänne:
Te neitokaista kosioimaan liette tullut tänne?
TRANIO.
Jos oisinkin, ei lie se rikosta?
GREMIO.
Ei, jos vain menette ja ette kikosta.
TRANIO.
Mut katu lienee vapaa, tiedänhän,
Niin minulle kuin teille.
GREMIO.
Mut ei hän.
TRANIO.
Miks? Saanko tietää?
GREMIO.
Siihen vastaus on:
Siks että on hän signior Gremion.
HORTENSIO.
Siks ett' on hän signior Hortension.
TRANIO.
Seis, herrat! Ylimyksinä te suokaa
Minulle oikeus; tyynesti mua kuulkaa.
Baptista arvoisa on ylimys,
Eik' isänäkään vallan outo hälle.
Ja vaikka tytär kauniimp' ois kuin onkaan,
Yks monist' olen kosijoistaan minä.
Niit' oli tuhat Ledan tyttärellä,
Bianca saakoon yhden lisää siis,
Ja saakin sen. Lucentio hänet veisi,
Vaikk' itse Paris häntä pyyteleisi.
GREMIO.
Tuo herra puhuu kumoon meidät kaikki!
LUCENTIO.
No, antaa laukata, hän onkin koni.
PETRUCHIO.
Hortensio, mitä nämä pitkät puheet?
HORTENSIO.
Suvaitkaa minun vielä kysyä:
Baptistan tytärt' oletteko nähnyt?
TRANIO.
En, mutta kuulin ett' on hällä kaksi:
Pahasta kielestään on toinen kuulu
Ja toinen kainost' ihanuudestaan.
PETRUCHIO.
Mun on se vanhin, siit' en hellitä.
GREMIO.
Se työ te Herkuleelle jättäkää,
Se raskaamp' on kuin kaikki kaksitoista.
PETRUCHIO.
Se, hitto vieköön, selittää siis täytyy:
Sen toisen tyttärensä, johon teillä
On mieli, isä kätkee kosijoilta
Eik' ennen päästä häntä naimisiin,
Kuin vanhempi on tytär saanut miehen;
On silloin vapaa nuorempi, ei ennen.
TRANIO.
Jos niin on, että te se mies, jolt' avun
Me saamme kaikki, muun muassa minä,
Niin jää siis murtakaa ja toimiin käykää,
Pois viekää vanhin, tehkää vapaaks nuorin;
Ja kuka tämän saaneekin, ei lie
Niin hävytön hän, ettei kiittäis teitä.
HORTENSIO.
Puhutte hyvin, sangen älykkäästi;
Ja kun nyt kosijana esiinnytte,
Niin teidän, niinkuin meidän, tulee kiittää
Tät' ylimystä hyväst' avustaan.
TRANIO.
Sit' en lyö laimin. Siitä todisteeksi
Humussa viettäkäämme tämä ilta
Ja neitostemme malja juokaamme.
Kuin juttuherrat laissa, riitelemme,
Mut ystävinä syömme sekä juomme.
GRUMIO ja BIONDELLO.
Sep' oiva ehdotus! No, tulkaa, pojat!
HORTENSIO.
Niin, ehdotus on hyvä, tosiaan! —
Petruchio, ben venuto sanon vaan.

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Baptistan talossa.
(Katariina ja Bianca tulevat.)
BIANCA.
Teet väärin, sisko, itselles ja mulle,
Kun näin mua pitelet kuin palkkaorjaa;
Mua loukkaa se. Kun käteni vaan päästät,
Niin itse viskaan nämä korut pois
Ja kaikki vaatteet, vaikka hameenikin.
Jos mitä käsket, kaikki minä teen,
Mit' olen velvollinen vanhemmalle.
KATARIINA.
Ma vaadin, sano, kuka sulle rakkain
On kosijoistasi? Mut puhu totta.
BIANCA.
Oi, sisko, kellään miehellä en vielä
Niin kauniit' ole nähnyt kasvoja,
Jotk' ennen muita ois mua hurmanneet.
KATARIINA.
Valetta, vauva! Eikö vain Hortension?
BIANCA.
Jos hän sua miellyttää, niin häntä lupaan
Kosia puolestas, ja hänet saat.
KATARIINA.
Ahaa! Sa havittelet rikkautta
Ja suurest' elää mielit Gremion kanssa.
BIANCA.
Sa häntä minultako kadehdit?
Oo, lasket leikkiä? Nyt ymmärrän:
Pilanas vain mua pidit koko ajan.
Oi, Kaisu sisko, päästä käteni!
KATARIINA.
Jos tää on pilaa, oli muukin pilaa.
(Lyö häntä.)
(Baptista tulee.)
BAPTISTA.
Seis, mamsellini! Mistä tämä julkeus? —
Bianca, mene! — Itkee, lapsi-parka! —
Käy neulokseesi, hänest' älä piittaa. —
Hyi, sinä lemmon vesa, loukkaat häntä,
Jok' ei sua koskaan ole loukannut!
Sanonut onko sulle pahaa sanaa?
KATARIINA.
Vait'olollaan mua härnää; tahdon kostaa.
(Karkaa Biancan päälle.)
BAPTISTA.
Mun nähtenikö? Mitä? — Mene, Bianca!
(Bianca menee.)
KATARIINA.
Haa, sitäkään ei sallita! Nyt näen sen:
Hän aarteenne on, hänet pitää naittaa;
Saan häissään avojaloin tanssia
Ja, siksi että häntä rakastatte,
Manalass' apinoita taluttaa.[7]
Ei sanaa enää: itkemään nyt istun,
Siks kunnes tilaisuutta kostaa saan.
(Menee.)
BAPTISTA.
Näin kiusattua onko perheen-isää? —
Mut keitä tuossa?
(Gremio tulee Lucention kanssa, joka on halvassa puvussa.
Petruchio Hortension kanssa, joka on soiton-opettajaksi
puettuna, ja Tranio Biondellon kanssa, joka kantaa luuttua
ja kirjoja.)
GREMIO.
Hyvää huomenta, naapuri Baptista!
BAPTISTA.
Huomenta, huomenta, naapuri Gremio! Jumalan rauha, hyvät herrat!
PETRUCHIO.
Samaten teille! Onhan teillä tytär,
Siveä, kaunis, nimeltä Katriina?
BAPTISTA.
On tytär mulla nimeltä Katriina.
GREMIO.
Olette liian töykkä; hienommasti!
PETRUCHIO.
Pois loukkaukset! Antakaa mun olla. —
Veronast' olen ylimys; kun kuulin
Ma hänen älystään ja kauneudestaan,
Ujosta olennostaan, nöyryydestään,
Suloudestaan ja ihme-avuistaan,
Niin rohkenin ma omin luvin tulla
Taloonne vieraaks, jotta todistaa
Vois silmä, mitä kertonut on maine.
Ja vieras-ystävyyden johdannoksi
Esitän miehen,
(esittää Hortension)
joka taitavana
Matematiikassa ja musiikissa,
Hänt' opastaa voi näissä tieteissä,
Joiss' ei hän liekään vallan kokematon.
Jos hänet hylkäätte, ma loukkaannun;
Hän Mantuast' on, Licio nimeltään.
BAPTISTA.
Olette tervetullut; samoin hänkin.
Mut Katariina-tyttöni, sen tiedän.
Ei teille sovi, valitettavasti.
PETRUCHIO.
Eritä, näemmä, hänest' ette tahdo,
Tai kenties min' en mieleisenne lie.
BAPTISTA.
Siin' erehdytte; sanon mitä luulen.
Mist' olette? Ja mikä nimenne?
PETRUCHIO.
Petruchio nimeni, Antonion poika:
Sen miehen koko Italia tuntee.
BAPTISTA.
Hänet hyvin tunnen; tervetullut siis!
GREMIO.
Petruchio, anteeks: suokaa meillekin
Kosio-pahaisille sananvuoro.
Hiis olkoon, kylläpä on teillä hätä!
PETRUCHIO.
Oi, anteeks, signior; mutta työt' ei kesken heittää saa.

GREMIO. Niin, niin; mut vielä kironnette tätä kosintaa. — Naapuriseni, tämä on hyvin tervetullut lahja, siitä olen varma. Osoittaakseni samanlaista kohteliaisuutta minäkin, joka olen saanut teiltä osakseni suurempaa kohteliaisuutta kuin keneltäkään muulta, rohkenen tarjota teille tämän nuoren miehen, (Esittää Lucention) joka on kauan Rheimsissä opiskellut ja on yhtä taitava kreikassa, latinassa ja muissa kielissä kuin tuo toinen musiikissa ja matematiikassa. Hänen nimensä on Cambio; pyydän, ottakaa hänet suosioonne.