BAPTISTA. Monet tuhannet kiitokset, signior Gremio! Tervetuloa, rakas Cambio! — (Traniolle) Mutta, arvoisa herra, te näytätte täällä niin vieraalta; rohkenisin kysyä syytä teidän tänne-tuloonne.
TRANIO.
Anteeksi, herra, suokaa rohkeuteni,
Ett', tässä kaupungissa outona,
Kosimaan tulen teidän tytärtänne,
Tuot' ihanaa ja siveää Biancaa;
Myös tunnen lujan päätöksenne antaa
Etuisuus vanhemmalle sisarelle.
En muuta pyydäkkään kuin että suotte —
Jahk' ensin tietää saatte sukuni —
Sen mulle, minkä muille kosijoille:
Vain suosinne ja vapaan luokse-pääsyn.
Ja tytärtenne kasvatusta varten
Täss' annan tämän soitin-pahaisen
Ja nämä latinan ja kreikan kirjat:[8]
Ne vastaan ottakaa, niin arvon saavat.
BAPTISTA.
Lucentio nimennekö? Mistä kaukaa?
TRANIO.
Pisasta, herrani; Vincention poika.
BAPTISTA.
Hän Pisan mahtimies on; hyvin tunnen
Nimeltä hänet. Varsin tervetullut! —
(Hortensiolle) Te luuttu ottakaa, — (Lucentiolle) ja te nuo kirjat.
Te heti saatte nähdä oppilaanne. —
Hoi, tänne!
(Palvelija tulee.)
Saata nämä ylimykset
Mun tytärteni luo, ja käske heidän
Pidellä höylist' opettajiaan.
(Palvelija, Hortensio, Lucentio ja Biondello menevät.)
Nyt kävelemme hetken puistossani,
Ja sitten atrialle. Tervetulleet
Olette kaikki, sen ma vakuutan.
PETRUCHIO.
Signior Baptista, asiall' on kiire,
En jouda joka päivä kosimaan.
Isäni tunnette ja näin myös minut.
Hält' aimot perin rikkaudet, joit' olen
Pikemmin lisännyt kuin vähentänyt.
Siis sanokaa: jos tyttärenne myöntyy,
Ma mitä silloin myötäjäisiks saan?
BAPTISTA.
Mun kuoltuani puolet maistani,
Ja heti käteen kaksituhat puntaa.
PETRUCHIO.
Ja palkaks siitä lupaan, jos hän eloon
Minusta jää, kaikk' irtaimeni hälle
Ja kiinteimeni leskeneläkkeeksi.
Lähimmät kohdat pannaan välikirjaan
Molemmin puolin noudatettaviksi.
BAPTISTA.
Niin, kun on tärkein sovittu, kun hältä
Vain myönnön saatte: siitä riippuu kaikki.
PETRUCHIO.
Oo, se ei mitään; minä, nähkääs, isä,
Yht' olen kiinteä kuin hän on ynsy;
Ja kaks kun hurjaa lieskaa toisiins' yhtyy,
Niin vihanvireensä he kuluttavat;
Vähästä puuskast' yltyy pieni liekki,
Mut myrsky koko tulen sammuttaa.
Niin minä hänen teen, ja niin hän taipuu:
Min' olen jyrkkä, kosin niinkuin mies.
BAPTISTA.
No, kosi sitten; onneks olkoon vain!
Mut kestätkö sä kaikki häijyt sanat?
PETRUCHIO.
Kyll', yhtä varmasti kuin vuoret tuulta:
Ne eivät horju, vaikka tuulkoon aina.
(Hortensio palaa, haava päässä.)
Kah, mitä, ystäväni? Miks noin kalvas?
HORTENSIO.
Pelosta varmaankin, jos kalvas olen.
BAPTISTA.
No, soitoss' edistyykö tyttäreni?
HORTENSIO.
Paremmin edistyisi sodassa:
Vois rauta hällä kestää, mut ei luuttu.
BAPTISTA.
No, eikö luutull' opi näppäämään?
HORTENSIO.
Kyll' aivan: luutulla mua kalloon näppäs.
Kun sanoin, ett' on otteet hällä väärät
Ja sormens' asentoon kun asetin,
Niin pirullisen kärtynä hän huusi:
"Vai otteita! Kyll' otteet teille näytän!"
Ja näillä sanoin päähän mua löi,
Niin että luutun läpi meni pääni.
Siin' ällistyen, luuttu kaulassa,
Nyt seisoin tirkistäin kuin kaakinpuusta,
Kun hän mua viulunvinguttajaks sätti
Ja porosorkaks ja jos joksikin,
Kuin näit' ois vartavasten opetellut.
PETRUCHIO.
Mut sepä hauska tyttö, tosiaan!
Nyt kymmenesti rakkaamp' on hän mulle.
Oo, jutella jos saisin hänen kanssaan!
BAPTISTA (Hortensiolle).
Pois tulkaa; moisest' älkää nolostuko,
Vaan nuorint' opettakaa tytärtäni:
Hän opinharras on ja kiitollinen. —
Signior Petruchio, tuletteko mukaan,
Vai lähetänkö Katrin luoksenne?
PETRUCHIO.
Se tehkää, minä täällä häntä varron.
(Baptista, Gremio, Tranio ja Hortensio menevät.)
Ja rohkeasti kosin, kun hän saapuu.
Jos sättii mua, niin sanon, että laulaa
Niin ihanasti hän kuin satakieli;
Jos yrmyilee, niin sanon, että katseens'
On kirkas niinkuin kasteess' aamun ruusu;
Jos vaiti on hän eikä mitään puhu,
Ylistän hänen liukaskielisyyttään
Ja puhelahjaans' ihanaksi kehun;
Jos hiiteen minut käskee, kiitän häntä,
Ikäänkuin käskis viikoks minut jäämään;
Jos antaa rukkaset, niin kysyn, milloin
On kuuliaiset meillä, milloin häät. —
Hän tuossa tulee; nyt, Petruchio, puhu!
(Katariina tulee.)
Huomenta, Kati, se lie nimenne.
KATARIINA.
Niin oikein lie, mut sentään hieman väärin:
Katariinaks sanotaan, kun puhutellaan.
PETRUCHIO.
Valetta! Nimenne on pelkkä Kati,
Hupainen Kati, joskus paha Kati,
Mut Kati, kaunein Kati maailmassa,
Katien kati, kallis Kati-kulta, —
Ei sentään katinkulta; siis nyt, Kati,
Mua kuule, Kati, sydämmeni lohtu:
Kun koko mailma lempeyttäsi kiitti,
Avuistas puhui, kauneuttasi kehui,
Ei kuitenkaan niin suuresti kuin pitäis,
Niin tuo mua liikutti, ja nyt sua kosin.
KATARIINA.
Vai liikutti! Siis liikuttakoon teidät
Myös täältä pois. Näin koht', ett' olettekin
Te liikkuva.
PETRUCHIO.
Niin mikä liikkuva?
KATARIINA.
Sarana-tuoli.
PETRUCHIO.
Oikein! Istu siihen!
KATARIINA.
On aasit luotu kantamaan, niin tekin.
PETRUCHIO.
On vaimot luotu kantamaan, niin tekin.
KATARIINA.
Minä ainakaan en moista narria.
PETRUCHIO.
En, Kati hyvä, kuormittaa sua aio:
Sin' olet vielä nuori sekä kevyt.
KATARIINA.
Niin kevyt, ettei tuommoinen mua sieppaa,
Ja paino mull' on se kuin pitääkin.
PETRUCHIO.
Vai pitää paino?
KATARIINA.
Pidä kyntes, haukka!
PETRUCHIO.
Oi, mettis-parka, viekö sinut haukka?
KATARIINA.
Ei, varokoon vain haukka itseään.
PETRUCHIO.
Seis, vaapsain, sinä! Liiaks olet häijy.
KATARIINA.
Jos vaapsain olen, varo pistintä!
PETRUCHIO.
Siis paras pois ne nyhtää.
KATARIINA.
Jospa, narri,
Vain tietäisit, miss' on se.
PETRUCHIO.
Ken ei tietäis,
Miss' ota vaapsahaisen? Hännässä.
KATARIINA.
Eipäs kuin suussa.
PETRUCHIO.
Kenen suussa?
KATARIINA.
Sinun,
Kun hännästä sä puhut. — Hyvästi!
PETRUCHIO.
Mun suuni sunko hännässäs? Ei, Kati,
Min' olen aatelia.
KATARIINA.
Sepä nähdään!
(Lyö häntä.)
PETRUCHIO.
Jos vielä mua lyöt, niin sua tyrkkään.
KATARIINA.
Näin aatelisen kilpes menetät:
Jos mua lyöt, et ole aatelia,
Ja aatelittomana kilvetön.
PETRUCHIO.
Vai heraldiikkaa! Pane minut kirjaan.
KATARIINA.
Mikä vaakunaksi? Kukonharja?[9]
PETRUCHIO.
Kukko
Ei harjaa kaipaa, kanani jos Kati.
KATARIINA.
Ei kelpaa mulle; kurjasti sa laulat.
PETRUCHIO.
Noin, Kati, älä mulle muikistele.
KATARIINA.
Se tapani, kun näen raakilan.
PETRUCHIO.
Ei täällä raakilaa; siis muikeus pois!
KATARIINA.
Tääll' on se.
PETRUCHIO.
Näytä se!
KATARIINA.
Josp' olis peili!
PETRUCHIO.
Siis kasvojani tähtäät?
KATARIINA.
Pilkkaan osui
Noin nuorelta!
PETRUCHIO.
Haa, kautta pyhän Yrjön,
Vai liian nuori sulle!
KATARIINA.
Kuihtunutkin
Jo olet.
PETRUCHIO.
Surusta.
KATARIINA.
Sit' en ma sure.
PETRUCHIO.
Et, Kati, noin et pääse minusta.
KATARIINA.
Jos jään, niin kiihdyt; anna minun mennä.
PETRUCHIO.
En niinkään! Olet oikein sievän sievä.
Sua tylyks, ynsyks, suulaaks sanottiin,
Nyt huomaan huhun valehtelijaksi:
Iloinen olet, hauska, vallan höyli,
Sanaton, vaan kuin kevään kukka vieno,
Et osaa muikistaa, et karsastaa.
Et purra huulta niinkuin häijyt naiset;
Ei mieleen sulle tiuskinat ja torat;
Sulolla kosijoitas kohtelet,
Puhellen vienosti ja lempeästi.
Miks juorutaan siis, että Kati liikkaa?
Paha on mailma: Kati suora, sorja
Kuin pähkinän on vitsa, ruskea
Kuin itse pähkinä, ja makeampi
Kuin pähkinän on sydän. Annahan,
Kun katson käyntiäsi! — Ethän liikkaa.
KATARIINA.
Vait, hölmö! Käske renkiäsi.
PETRUCHIO.
Metsää
Ei somista Diana niin kuin Katin
Kuninkaallinen käynti tätä majaa.
Diana ollos sä, hän olkoon Kati,
Diana hauska olkoon, Kati kaino.
KATARIINA.
Mist' on nuo kauniit puheet kotoisin?
PETRUCHIO.
Omasta päästä: tulen äitiini.
KATARIINA.
Älykäs äit'! Ois poika tyhmä muuten.
PETRUCHIO.
Niin, enkö viisas?
KATARIINA.
Kyllä lämpimäkses.
PETRUCHIO.
Kyll' lämpiän, kun sänkyys pääsen, Kati.
Mut leikki sikseen, sanon sulle suoraan:
Isäsi mulle sinut luvannut
On vaimoks; määrätty on myötäjäiset;
Nain sinut, Kati, tahdot taikka et.
Ma sulle mieheks olen omani.
Kautt' auringon, jok' ihas mulle näyttää, —
Nuo ihat, jotka mun on hurmanneet, —
Sa muut' et miestä ottaa saa kuin minut:
Min' olen luotu sua kesyttämään,
Tekemään Villi-Katist' oivan Katin
Ja säisyn niinkuin muutkin kotikatit.
Tuoss' isäsi; ei auta kielto nyt;
Ma tahdon ja mun täytyy Kati saada.
(Baptista, Gremio ja Tranio palaavat.)
BAPTISTA.
Petruchio, kuinka teidän onnistaa
Katariinaan nähden?
PETRUCHIO.
Hyvin; kuinkas muuten?
On mahdotont', ettei mua onnistaisi.
BAPTISTA.
No, tytär Katariina? Taasko juro?
KATARIINA.
Vai olen tyttärenne? Toden totta,
Kyll' oivaa isänrakkautt' osoitatte,
Kun naitatte mun puolihassulle,
Hullulle huimapäälle, kiroojalle,
Jok' aikoo kaikki voittaa vannomalla.
PETRUCHIO.
Niin, nähkääs, isä: — te ja koko mailma,
Ken hänestä vain puhui, puhui pahaa.
Jos hän on tuima, on se politiikkaa:
Ei ärjö hän, vaan kaino niinkuin kyyhky,
Ei tulinen, vaan vilvas niinkuin aamu,
Lucretian vertainen on kainoudessa,
Ja kuin Griseldis kärsivällinen.
Lyhykäisesti: niin hyvä meill' on sopu,
Ett' ensi pyhänä on meidän häät.
KATARIINA.
Ens pyhänä sun ennen hirteen soisin.
GREMIO.
Petruchio, kuulkaas: hirteen teitä toivoo!
TRANIO.
Siin' onnenneko? Sitt' on hukka meidän!
PETRUCHIO.
Ei hätää, hyvät herrat; itselleni
Ma hänet valikoin; jos hän ja minä
Vain tyydymme, niin mitä teidän siihen?
On meillä välipuhe, että hänen
Äkäinen tulee aina seurass' olla.
On uskomatont' aivan, kuinka paljo
Hän mua rakastaa. Sa, kulta-Kati!
Hän kaulassani riippui; toisiaan
Niin taajaan seuras suutelot ja valat,
Ett' tuokiossa sydämmeni vei.
Vast'alkajia te! On kumma nähdä,
Kun mies ja nainen ovat kahden, kuinka
Kesyttää lallukin voi kiukkupussin. —
Kätesi, Kati! Nyt Venetiaan lähden
Hääpäiväkseni vaatteit' ostamaan.
Häät toimittakaa, vieraat kutsukaa;
Katista sievä tulee, sen ma takaan.
BAPTISTA.
Mitä sanoisinkaan? Tänne kätenne:
Petruchio, onneks olkoon! Kauppa tehty.
GREMIO ja TRANIO.
Sanomme: aamen, todistajina.
PETRUCHIO.
Hyvästi, isä, vaimo, ystävät!
Nyt pois Venetiaan! On kohta pyhä;
Hilut, helyt, kalut kalliit sieltä tuomme.
Nyt suukko! Pyhänä me häitä juomme.
(Petruchio ja Katariina menevät, kumpikin eri taholle.)
GREMIO.
Noin kiirein onko koskaan naista naitu?
BAPTISTA.
Nyt olen niinkuin kauppamies, jok' onnen
Varalle heittää elämänsä ponnen.
TRANIO.
Olikin vanhennutta tavaraa;
Nyt tuottaa korkoa, tai mereen hukkuu.
BAPTISTA.
Aviosopu paras korko kai.
GREMIO.
Mies kyllä sovust' osansa jo sai. —
Nyt nuoremman on tyttärenne vuoro.
Tää on se kauan ikävöitty päivä;
Min' olen naapuri ja kosin ensin.
TRANIO.
Mut minä enemmän Biancaa lemmin
Kuin aatos aavistaa tai kieli kertoo.
GREMIO.
Nulikkain lempi maidikkaalta maistuu.
TRANIO.
Sun lempes hyytyy, harmaapää.
GREMIO.
Sun paistuu.
Hotikko, väisty! Vanhuudest' on turvaa.
TRANIO.
Mut nuoruus neitosien silmät hurmaa.
BAPTISTA.
Pois torat! Minä tämän riidan ratkon:
Teoilla voitto voitetaan. Ken lupaa
Paraimman huomenlahjan tytölleni,
Se saa Biancan lemmen. —
Siis, signior Gremio, mitä tarjoatte?
GREMIO.
Mull' ensinnäkin kaupungiss' on talo
Hopeella, kullall' ylen varustettu,
Vadit ja kannut, missä kädet pestä,
Tapetit, verhot kaikki Tyruksesta,
Rahoja täynn' on norsunluiset lippaat,
Sypressikirstuissa on silkit, peitot,
Upeat kankaat, verhot, baldakiinit,
Lakanat hienot, Turkin helmityynyt,
Venetiasta kulta-uutimet,
Kuparit, tinat, kaikki, mit' on tarpeen
Taloudessa. Talossani maalla
On mulla satakunta lypsävää
Ja toista sataa lihavata härkää
Ja kaikki raavastarpeetkin sen mukaan.
Kyll' itse olen vanha, myönnän sen,
Mut huomenna jos kuolen, saa hän kaikki,
Jos eläissäni tulee mulle vain.
TRANIO.
Se "vain" se sopi hyvin. — Nyt mua kuulkaa.
Isäni ainut olen perillinen:
Jos tyttärenne vaimokseni saan,
Niin kolme neljä taloa hän rikkaass'
Saa Pisan kaupungissa, yhtä hyvää
Kuin ykskään, mit' on täällä Gremiolla;
Kakstuhatt' tukaattia lisäks vuosin
Paraista tiloistani eläkkeeksi.
No, Gremio, joko pulaan jouduitte?
GREMIO.
Kakstuhatt' tukaattia vuosin maista!
Mun kaikki maani ei sen arvoiset;
Mut ne hän saa, ja lisäks kauppalaivan,
Jok' ankkuriss' on nyt Marseillessa.
No, joko kauppalaivaan kompastuitte?
TRANIO.
Isälläin kolme suurt' on kauppalaivaa —
Se tiedetään — kaks kaljaasia lisäks
Ja kaksitoista jaalaa; ne ma lupaan,
Ja kaks sen vertaa kuin sa konsanaan.
GREMIO.
Lupasin kaikki, mull' ei enempää:
Ei muuta antaa voi kuin mit' on omaa;
Jos minä kelpaan, mun hän saa ja kaikki.
TRANIO.
Siis tyttö ennen kaikkia on minun,
Sananne mukaan; Gremio on pietti.
BAPTISTA.
Te parhaan teitte tarjon, myönnän sen,
Ja isänne jos takuun tuo, niin tyttö
On teidän; sillä — anteeks — ennen isää
Jos kuolisitte, kuink' on huomenlahjan?
TRANIO.
Kujeita! Hän on vanha, minä nuori.
GREMIO.
Mut nuoret voivat kuolla niin kuin vanhat.
BAPTISTA.
No, hyvä! Tää on päätökseni, herrat:
Ens' sunnuntaina, niinkuin tiedätte,
On tyttäreni Katariinan häät;
Biancan seuraavana sunnuntaina
Te saatte vaimoksi, jos takuun tuotte;
Saa muuten Gremio hänet. Kiitän teitä,
Ja nyt vain suosioonne sulkeudun.
(Menee.)
GREMIO.
Hyvästi, naapuri! — Nyt en sua pelkää:
Niin, keikka-Heikki, isäs olis hupsu,
Jos kaikki antais pois ja vanhoillaan
Sun pöydässäsi söisi. Hitto vie,
Se vanha kettu ei niin houkka lie!
(Menee.)
TRANIO.
Sun rutto syököön, vanha kurttunaama!
Sun pistin korkeimmalla valtilla.
Nyt tiedän, kuinka autan isäntääni: —
Niin, teeskelty Lucentio itselleen
Vois isän laittaa, teeskellyn Vincention;
Siit' ihme syntyis: isäinhän se työtä
On laittaa lapsia; mut tässä siittää
Laps isän, jos vain mulla juonta riittää.
(Menee.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone Baptistan talossa.
(Lucentio, Hortensio ja Bianca tulevat.)
LUCENTIO.
Seis, vinguttaja! Liian röyhkäks käytte.
Jo unohduksiss' onko tervehdys,
Jonk' antoi teille Katariina-neiti?
HORTENSIO.
Toraisa kirjatoukka! Tämä neiti
On taivaallisen soiton haltija:
Siis väistykää ja etuus mulle suokaa;
Kun täss' on yksi tunti soiteltu,
Te saatte toisen käyttää lukemiseen.
LUCENTIO.
Typerä hölmö, oppia ei sulla,
Ett' ymmärtäisit soiton tarkoituksen:
Sen tulee ihmismieltä virkistää
Vakavan työn ja opinnoiden jälkeen.
Siis salli meidän filosofioida;
Kun väsymme, niin antaa soiton soida.
HORTENSIO.
Mies, tuot' en uhmailuas minä siedä.
BIANCA.
Te loukkaatte mua kaksin kerroin, herrat,
Kun siitä kinaatte, mink' itse määrään.
En ole vitsottava koululainen,
En kytkettynä määräaikoihin,
Vaan otan opetusta milloin tahdon.
Niin, riidan päätteeksi nyt istukaamme: —
Te luuttuun tarttukaa ja soitelkaa;
Se tuskin vireiss' on, kun luku päättyy.
HORTENSIO.
Siis lopetatteko, kun vireiss' olen?
(Vetäytyy syrjään.)
LUCENTIO.
Yritys turha! — Viritelkää vain!
BIANCA.
Mihinkä viimeks jäimme?
LUCENTIO.
Tähän, neiti: —
Hic ibat Simois; hic est Sigeia tellus,
Hic steterat Priami regia celsa senis.
BIANCA.
Kääntäkää tämä.
LUCENTIO.
Hic ibat, niinkuin jo teille sanoin; — Simois, olen Lucentio; —
hic est, Vincention poika Pisasta; — Sigeia tellus, näin
valepukuisena, voittaakseni lempenne; — hic steterat, ja se Lucentio,
joka tulee kosimaan; — Priami, on palvelijani Tranio; — regia,
minun asussani; — celsa senis, jotta pettäisimme sen vanhan
lemmenlöyhkön.
HORTENSIO (lähestyen).
Nyt, neiti, soittimeni vireiss' on.
BIANCA.
No, antaa kuulua!
(Hortensio soittaa.)
Hyi, kvintti pärrää!
LUCENTIO.
Vain tappiin sylkekää, ja uusi koitos!
BIANCA. Nyt katsokaamme voinko kääntää tuon: Hic ibat Simois, en tunne teitä; — hic est Sigeia tellus, en usko teitä; — hic steterat Priami, varokaa, ettei hän kuule; — regia, älkää liiaksi rohkeilko; — celsa senis, älkää epäilkö.
HORTENSIO.
Nyt vireiss' on se.
LUCENTIO.
Paasi pärrää.
HORTENSIO.
Paasiss'
Ei vikaa, vaan tuo pärrä tässä paasaa.
(Syrjään.) Se kirjaksi on ropi-rohkea!
Hiis olkoon, kultaani se lurjus kyöhää!
Mut paremmin sua tarkkaan, kirjatoukka.
BIANCA.
Ehk' uskon vasta, vaan nyt epäilen.
LUCENTIO.
Pois epäilykset! Aeacidein juurta
Ol' Ajax, nimens' sai hän vaariltaan.
BIANCA.
Pitänee opettajaa uskoa,
Ma muuten, tietkääs, kovin epäilisin.
Mut jääköön tää. — Nyt teihin, Licio!
Hyvät opettajat, älkää pahastuko,
Näin kanssanne vaikk' olen suottaillut.
HORTENSIO (Lucentiolle).
Pois nyt, ja minut rauhaan jättäkää:
Ei täällä tersettiä soiteta.
LUCENTIO.
Noin turhan tarkka! (Syrjään.) Valvoa mun täytyy
Ja vaaniskella: jos en erehdy,
On soma soittajamme rakastunut.
HORTENSIO.
Ennenkuin, neiti, luuttuun tartutte
Ja sormittelu-taitoon perehdytte,
Mun täytyy taiteen alkeist' alottaa;
Lyhemmän teille neuvon askelman,
Huvemman, mehukkaamman, tehoisamman,
Kuin mitä koskaan muut on neuvoneet;
Se täss' on siroon muotoon puettuna.
BIANCA.
Jo aikaa askelmani suoritin.
HORTENSIO.
Mut lukekaa Hortension kuitenkin.
BIANCA (lukee).
"C. Olen sointu, joka ilmi tuo,
D. E. Kuink' on Hortension lempi lämmin;
F. G. Bianca, hälle kätes suo.
A. Hän sua lempii muita kiihkeämmin.
H. Yks mull' avain kahteen nuottiin on:
C. Armahda, tai sorrun kuolohon."
Tää onko askelmanne? Se ei kelpaa:
Parempi vanha on; niin, outoon oikkuun
En taattuja ma vaihda ohjeita.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Teit' isä käskee kirjat jättämään
Ja käymään siskon majaa koristamaan:
Häät huomenna on, niinkuin tiedätte.
BIANCA.
Hyvästi, herrat; minun täytyy mennä.
(Bianca ja palvelija menevät.)
LUCENTIO.
Siis mull' ei syytä jäädä.
(Menee.)
HORTENSIO.
Mutta mulla
Syyt' urkkia on tuota kirjatoukkaa:
Näen katseesta jo, ett' on rakastunut.
Bianca, jos niin halpa sull' on mieli,
Ett' isket silmää joka kuihkojalle,
Niin mene muille! Noin jos liehut vaan,
Niin minä otan toisen mistä saan.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Baptistan talon edusta.
(Baptista, Gremio, Tranio, Katariina, Bianca,
Lucentio ja palvelijoita tulee.)
BAPTISTA.
Petruchion ja Katariinan häät
On täksi päivää määrätty, Lucentio,
Ja viel' ei mitään ylkää kuuluvissa.
Nyt sitä juorutaan! Mik' ilkku syntyy,
Kun poiss' on ylkämies, ja pappi vartoo
Vain pyhää vihkitointa-alkaakseen!
Mit' arvelette tästä häpeästä?
KATARIINA.
Mun vain on häpeä; niin, vasten mieltä
Mua pakotettiin mieheks ottamaan
Mokoma juro, puolihupsu kolho,
Jok' äkin kosii, vitkaan häitä viettää.
Sanoinhan, että hän on houkkio
Ja moukan tavoist' ilki-iva pilkkii.
Vain ollaksensa oikein hauska mies,
Hän tuhansia kosii, määrää häät,
Ja kuulututtaa, ystäviä kutsuu,
Mut naida sit' ei aio, jota kosi.
Nyt mailma Katariina-parkaa näyttää,
"Tuoss'" sanoo, "houkan on Petruchion vaimo,
Jos mies vain suvaitsisi naida hänet!"
TRANIO.
Baptista, Katariina, malttukaa:
Petruchio, toden totta, hyvää aikoo,
Mik' estäneekin häntä saapumasta.
Vaikk' onkin töykeä, on toki viisas,
Vaikk' ilveileekin, taattu mies tok' on.
KATARIINA.
Oi, etten olis koskaan häntä nähnyt!
(Menee itkien pois, Bianca ja palvelijat jäljessä.)
BAPTISTA.
Niin, mene, laps! En soimaa, että itket:
Mokoma solvaus pyhimystä loukkais,
Saatikka sinunlaistas äkämystä.
(Biondello tulee.)