En naurattaa nyt aio; asioita
Esitän vakavia, ankaroita,
Surun ja loiston synkkää näytelmää,
Mi silmist' itkuvirrat vierittää.
Se, joll' on sydän säälivä ja hellä,
Saa tässä tilaisuuden vetistellä;
Sit' aine vaatiikin. Ken rahoistansa
Totuutta pyytää nähdä, toivossansa
Ei jouda petinkoon. Ken haluaa
Vain nähdä komeutta loistoisaa,
Levossa istukoon, niin minä lupaan
Hän kahdess' että tunniss' aimo hupaa
Saa rahoistaan. Se vain, jot' irstas juttu
Huvittaa sekä miekan kalskunnat
Ja narrin pitkä kellankirja nuttu,
Se vainen pettyy. Jalot kuulijat,
Jos narrinkujeilla ja miekkailulla
Koemme teille totuutt' esittää,
Niin taitomme voi pahaan huutoon tulla
Ja järki-ystävänsä menettää.
Siis te, jotk' arvoon sekä älyyn nähden
Olette ensimmäiset, aineen tähden
Nyt vakaat olkaa; kuvailkaa ett' tässä
Jokainen sankarhenki elävässä
On haahmossaan; ett' ihmisjoukot hyörii;
Ett' ympärillä mahtimiehen pyörii
Tuhansin ystäviä; kunnes äkin
Kurjuuteen sortuu mahti yleväkin.
Ken moista nähdessänsä ilakoi,
Hääpäivänäänkin itkeä hän voi.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Etuhuone kuninkaan linnassa.
(Norfolkin herttua tulee toisesta ovesta, toisesta Buckinghamin
herttua ja lord Abergavenry.)
BUCKINGHAM.
Terveeksi! Mitä kuuluu siitä päivin
Kuin Ranskass' yhdess' oltiin?
NORFOLK.
Kiitos, hyvää;
Ja mitä siellä näin, sit' elävästi
Ihailen vielä.
BUCKINGHAM.
Sopimaton kuume
Mun huoneeseeni sulki, silloin kun
Nuo maineen auringot, nuo mailman valot,
Andrenin laaksoss' yhtyivät.
NORFOLK.
Niin, Guynesin
Ja Arden välillä; siell' olin läsnä,
Kun ratsailta he toistaan tervehtivät
Ja maahan astuttuaan syleilivät,
Kuin olisivat yhteenkasvaneet;
Moist' yhtymää ei neljä kuningasta
Ois korvannut.
BUCKINGHAM.
Sen ajan huoneessani
Min' olin vankina.