NORFOLK (Syrjään Suffolkille).
Tuossa papiss'
Ei ylpeyttä!
SUFFOLK (Syrjään Norfolkille).
Ei juuri! Min' en tahtois
Noin sairastaa, vaikk' arvonsakin saisin.
Tät' ei voi jatkua.
NORFOLK (Syrjään Suffolkille).
Mut jos niin käy,
Niin minä iskun lyön.
SUFFOLK (Syrjään Norfolkille).
Ja minä toisen.
(Norfolk ja Suffolk menevät.)
WOLSEY.
Olette viisauden esikuva
Kaikille ruhtinaille, epäilynne
Kun kirkon haltuun auliist' uskotte.
Ken nyt voi pahoilla? Ken vihaa teihin
Voi kantaa? Espanjankin, johon hänet
Veri ja heimous sitoo, täytyy myöntää,
Jos tosi mieless' on, ett' oikea
On tuomio ja jalo. Kristinuskon
On kaikill' oppi-isill' äänivalta;
Ja Rooma, kaiken viisauden juuri,
On teidän pyynnöstänne nimissään
Tään arvomiehen tänne lähettänyt,
Tään oppineen Campejus-kardinaalin;
Ma teidän armollenne vielä kerran
Esitän hänet.
KUNINGAS HENRIK.
Minä vielä kerran
Syleillen hänet tervetulleeks sanon;
Ja kiitos olkoon pyhän konklaavin,
Kun laittoi tänne toivomani miehen.
CAMPEJUS.
Armonne jalous kaikkein muukalaisten
On ihailuna. Valtuuteni lasken
Nyt käteenne; se Rooman hovin käskyst'
Asettaa tämän Yorkin kardinaalin
Mun, palvelijansa, kanssa yhdessä
Täst' asiasta puolueettomasti
Tekemään tuomion.
KUNINGAS HENRIK.
Kaks tasavoipaa.
Kuningatar on tännetulostanne
Nyt heti saapa tiedon. — Miss' on Gardiner?
WOLSEY.
Niin rakas hän on teille aina ollut,
Ett' ette nytkään hältä evänne,
Mit' alhaisinkin vaimo lailta vaatii:
Asiamiestä puolustajakseen.