WOLSEY.
Niin kai.
CAMPEJUS.
Mut pahaa täällä,
Lord kardinaali, teistä huhutaan.
WOLSEY.
Kuin? Minustako?
CAMPEJUS.
Julki väitetään
Hänt' että kadehditte; pelkäsitte
Ett' oiva-miehenä hän ylenisi,
Ja siksi piditte hänt' etäällä;
Hän tuli hulluks surusta, ja kuoli.
WOLSEY.
Levossa maatkoon! Hurskaan
Se kyllä riittää. Kurin alle pannaan
Elävät nurkujat. Hän oli narri,
Hyvettä teeskeli. Tää mies, kun käsken,
Mun seuraa viittaustani; ei muuten
Näin lähell' olla saisi. Opiks, veli!
Meit' älkööt alhaisemmat mestaroiko.
KUNINGAS HENRIK.
Tää nöyrin sana kuningattarelle.
(Gardiner menee.)
Minusta Blackfriars sopivin on paikka
Näin oppineelle seuralle; niin, siellä
Tää vakaa asia on tutkittava. —
Käy toimeen, hyvä Wolsey. — Oi, mylord,
On reippaan miehen tuskallista jättää
Niin maire vierellinen. Mut se tunto,
Se tunto! Arka paikka! Täytyy jättää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.