Laulu.
Orpheon kun kannel kaikui,
Puut ja lumivuoret taipui
Kumartuen kuulemaan;
Kukka nousi, heinä hieno,
Niinkuin loisi päivä vieno
Iki-kevään päälle maan.
Kaikki, mikä soiton kuuli,
Itse meren ärjy tuuli
Tyyntyi, laski levolleen.
Sulosoittoon huolet hukkuu,
Sydämmenkin tuska nukkuu
Taikka kuolee hiljalleen.
(Aatelismies tulee.)
KUNINGATAR KATARIINA.
No, mitä?
AATELISMIES.
Luvallanne, majesteetti,
Ne ylhät kardinaalit odottavat
Tuoll' ulkona.
KUNINGATAR KATARIINA.
Mua puhutellakseenko?
AATELISMIES.
Niin, armo.
KUNINGATAR KATARIINA.
Sisään heidät pyytäkää. —
Mit' asiata heillä hyljätylle
Heikolle mulle vaimo-raukalle?
Jos oikein mietin, heit' en sietää voi.
Tulisi heidän olla hyvät, hurskaat
Ja töissään nuhteettomat; mut ei kaapu
Tee papiksi.
(Wolsey ja Campejus tulevat.)