SURREY.
Niin siunaukseni
Se liitto saakoon!
SUFFOLK.
Aamen, sanon.
NORFOLK.
Aamen!
SUFFOLK.
Jo kruunauksest' on käsky annettu.
Vaan tää on vielä uutta; kaikkein korvat
Ei sitä kuulla saa. — Mut, hyvät herrat,
Olento sievä on hän, täydellinen
Älyn ja muodon puolesta; ja varmaan
Hänestä tälle maalle siunaus koituu,
Jot' aina muistellaan.
SURREY.
Mut kuningas
Sulattaa voiko kardinaalin kirjeen?
Jumala siitä varjelkoon!
NORFOLK.
Niin, aamen!
SUFFOLK.
Ei, hänen nokkans' ympärillä hörrää
Muit' ampiaisia; ne kohta pistää.
Hyvästi sanomatta Campejus
On livistänyt Roomaan; jättänyt on
Kuninkaan asian, ja paavin luo
On kardinaalin kätyrinä mennyt
Tään vehkeit' edistämään. Tietkääs mitä:
Kuningas huusi "haa!", kun tämän kuuli.
KAMARIHERRA.
Niin suututtakoon häntä Jumala,
Ett' yhä äänekkäämmin huutaa: haa!
NORFOLK.
Mut sanokaahan, milloin palaa Cranmer?
SUFFOLK.
On palannut, ja entist' on hän mieltä;
Ja kuningaskin tyyntyy eron suhteen,
Kun kaikki kristikunnan oppineet
Sen ovat hyväksyneet. Kohta, luulen,
Julaistaan tämä uusi naiminen
Ja kruunaus myös, ja Katariina enää
Ei kuningatar oo, vaan prinsessa,
Arthurin prinssin leski.