WOLSEY.
Siks kunnes muuta näen kuin sanoja
Ja tahdon, pahan tahdon, kärkkäät herrat,
Niin uskallan ja täytyykin mun kieltää.
Nyt näen, kuink' alhaa ainett' olette:
Kateutta vain! Kuink' ahnaast' ahnehditte
Mun turmaani, niin kuin se teitä ruokkis!
Kuink' ilon ivaa kaikess' osoitatte,
Mi turmioks' on mulle! Ilkimykset,
Kateuden tietä käykää; teillä siihen
On kristillinen oikeus; varmaan saatte
Ajoissa palkankin. Tään sinetin,
Jonk' ottaa uhkaatte, sen omin käsin
Kuningas — teidän herranne ja mun —
Minulle antoi elinkaudeksi,
Ja arvon, viran myös, ja vahvistukseks
Avoimen kirjeen. Ken sen riistää multa?
SURREY.
Hän, ken sen antoi.
WOLSEY.
Tulkoon sitten itse!
SURREY.
Sin' olet pöyhkä petturi, sa pappi.
WOLSEY.
Valetta, pöyhkä loordi! Eilen vielä
Ois Surrey kielens' ennen polttanut
Kuin moista puhunut.
SURREY.
Sun vallanhimos,
Punainen pahus, täältä murheenmaasta
Vei appeni, sen jalon Buckinghamin.
Ei kaikkein kardinaali-veljein päät —
Sinä arvoinesi niihin luettuna —
Sen miehen yhtä hivuskarvaa vastaa.
Kirottu koko teidän politiikka!
Mun lähetitte Irlantiin, jost' apu
Ol' etäällä ja kuningas ja kaikki,
Jotk' olemattomista rikoksista
Ois hälle armon hankkineet; sill' aikaa
Pyhästä säälistä sa hyvyydessäs
Soit hälle synninpäästön kirveen kautta.
WOLSEY.
Se valhett' on ja kaikki muukin, josta
Tuo lörppäkieli loordi mua syyttää.
Lain kautta herttua tuomionsa sai;
Ett' olin hänen kuolemaansa syytön
Ja vapaa juonista, sen päärein oikeus
Ja asiansa huonous todistaa.
Jos oisin kielevä, niin sanoisin,
Ett' yhtä vähän teiss' on kuntoa
Kuin kunniaa; ett' alttiudessa
Kuningast', ylvää haltijaani, kohtaan
Min' olen yhtä hyvä mies kuin Surrey
Ja kaikki hänen narrikumppaninsa.
SURREY.
Sun pitkä takkis sua suojaa, pappi,
Sais sydänvertas muuten miekka maistaa. —
Tuot' uhkaa siedättekö kuulla, loordit,
Ja moisen suusta? Näin jos meitä saa
Mokoma punareuhka koiritella,
Hyvästi silloin aateluus! Hän meitä
Hatullaan pyytää vois kuin leivosia.[9]
WOLSEY.
On hyvyys sulle myrkkää.
SURREY.
Niin se hyvyys,
Joll' omiin käsiinne te kiskomalla
Maan kaikki rikkaudet kiersitte;
Se hyvyys, jolla kirjeissänne paaviin
Kuninkaan petitte; sen hyvyytenne,
Jos härnäätte, ma kuuluks teen. — Lord Norfolk,
Jos tosi ylimys te olette,
Jos yhteishyvää hellitte ja tilaa
Ivatun aatelimme ja sen lasten —
Jotk' aateliks ei nouse, tuo jos elää —
Nyt hänen maineluettelons' esiin
Ja syntikirjansa! — Se teitä, pappi,
Pahemmin säikyttää kuin messukello,[10] —
Kun tumman naikon kanssa kiemailitte. —