(Uni-ilmiö. Juhlallisessa, hiljaisessa kulussa leijailee näyttämölle, toinen toisensa jälkeen, kuusi haamua valkoisissa vaatteissa, päässä laakeriseppeleet, kultaiset naamarit kasvoilla ja laakeri- tai palmunoksat kädessä. Tehtyään muutamia kierroksia, kaksi ensimmäistä pitää kukkasseppelettä hänen päänsä päällä, jolla aikaa toiset neljä kunnioittavasti kumartavat. Sitten ne kaksi, jotka seppelettä kannattivat, antavat sen kahdelle seuraavalle, jotka liikkeissään noudattavat samaa järjestystä ja pitävät seppeliä hänen päänsä päällä. Nämä jättävät sitten seppeleen kahdelle viimeiselle, jotka nekin noudattavat samoja menoja. Sen jälkeen Katariina, ikäänkuin haltioissaan, osoittaa ilon ilmeitä ja nostaa kätensä taivaaseen. Sitten haamut tanssien katoavat, vieden seppeleen mukanaan. Soittoa jatkuu.)
KATARIINA.
Miss' olette, te rauhan henget? Poissa?
Ja jätitte mun yksin kurjuuteeni?
GRIFFITH.
Täss' olemme.
KATARIINA.
En teitä kutsunut.
Kun nukuin, näittekö te mitä?
GRIFFITH.
Emme.
KATARIINA.
Vai ette? Ettekö vastikään nähneet,
Kuink' enkeljoukko pitoihin mua kutsui?
Tuhansin sätein niiden kasvot loisti
Kuin auringon. He lupasivat mulle
Ikuisen onnen, toivat seppeleitä,
Joit' en ma vielä kelpaa kantamaan,
Mut kohta varmaan, Griffith.
GRIFFITH.
Iloitsen,
Ett' elvyttävät teidän mieltänne
Noin kauniit unet.
KATARIINA.
Vaientakaa soitto;
Se viiltää korviani.
(Soitto taukoaa.)
PATIENCE.
Huomaatteko,
Kuink' armo äkisti on muuttunut?
Kuink' ovat kasvot kaidat, katse kalvas,
Jääkylmä? Nähkääs silmiä?