CROMWELL.
Jo aavistin,
Kun tätä miestä, jonka kuntoa
Vain piru oppilaineen kadehtivat,
Ko'itte syytteillänne halventaa,
Ett' omat siinä palais sormenne;
Sen siitä saitte.
(Kuningas tulee, katsoen tuimasti loordeihin;
asettuu istuimelleen.)
GARDINER.
Suuri valtias,
Jumalaa tulee joka päivä kiittää,
Kun antoi meille moisen ruhtinaan,
Ei hyvän vain ja viisaan, vaan myös hurskaan,
Jok' alttiisti on kirkon edun pannut
Päämääräkseen ja — pyhää intoaan
Ja kunnioitustansa osoittaakseen —
Nyt itse tahtoo kuulla, kuinka tämä
Suursyntisen ja kirkon riita päättyy.
KUNINGAS HENRIK.
Teill' aina valmiina on kauniit sanat,
Lord Winchester; mut tietkää, nyt en tullut
Moist' ilmi-imarrusta kuulemaan;
Se pahuuden on peitteeks liian harsu.
Te ette minuun yllä. Yritätte
Mua nuollen hyväillä kuin sylikoira.
Mut mairi miten mairitkaan, sen tiedän,
Ett' on sun mieles julma, verinen.
(Cranmerille.)
Mies hyvä, tuoss' on paikkas. Tahdon nähdä
Sen julkean, ken tohtii sormellaankaan
Sua koskea. Ois, kautta kaiken pyhän,
Parempi hänen nälkään nääntyä,
Kuin luulla, ettei sun tuo paikka ole.
SURREY.
Suvaitkaa, armo, —
KUNINGAS HENRIK.
En, en suvaitse.
Ma luulin että älymiehiä
On neuvostossani; mut niit' en näe.
Vai onko säällist' antaa tämän miehen,
Tään hyvän miehen, niinkuin juoksupojan,
Ovella seistä, oman vertaisenne?
Hyi, hävetkää! Te valtuudenko saitte
Mokomaan hairahdukseen? Käskyn annoin
Kuulustaa häntä valtaneuvoksena,
En tallirenkinä. Mut moni teistä,
Pahuudest' enemmän kuin vakuudesta,
Kukistaa hänet tahtoisi, jos voisi,
Mut sit' ei minun eläissäni voi.
KANSLERI.
Mun suokaa, majesteetti, puolustukseksi
Sanoa sana. Hänet vangittavaks
Kun päätimme, niin minuss' ainakaan —
Jos mieheen uskotaan — ei vihaa ollut,
Vain tutkittavaksi ma tahdoin häntä
Ja maailmankin eessä puhdistaa.
KUNINGAS HENRIK.
No, hyvä; pitäkää hänt' arvossa
Ja hyvin kohdelkaa, sen ansaitsee hän.
Se, loordit, tietäkää: jos koskaan prinssi
On velkaa kiitost' alamaiselleen,
Niin minä hälle olen hänen töistään.
Pois kursailut! Nyt häntä syleilkää,
Ja ystävystykää! — Lord Canterbury,
Nyt mitä pyydän, ette kieltää saa.
Nuor' impi kastett' odottaa; te olkaa
Hänelle kummina ja takaajana.
CRANMER.
Maan mahtivallat katsois ylpeydekseen
Niin suurta kunniata; millä minä,
Alamais-raukka, moista ansaitsen?
KUNINGAS HENRIK.
Haa! Lusikoita kitsastatteko?[16]
Kaks ylvää teill' on kummitoveria:
Norfolkin vanha kunnon herttuatar
Ja markiisitar Dorset: eikö kelpaa?
Lord Winchester, ma vielä kerran vaadin:
Syleilkää, rakastakaa tuota miestä.