PALVELIJA.
No, malttukaahan; yhtä mahdotonta —
Jos emme ammu tykeillä — on heitä
Nyt karkoittaa kuin vapun-aamuna
Unessa pitää; Paavalinkin kirkon
Vois ennen siirtää paikaltaan kuin heidät.
PORTINVAHTI.
Kuinka hitossa he pääsivät sisään?
PALVELIJA.
En tiedä. Kuinka pääsee tulva sisään?
Sen minkä neljän jalan kartusta —
Kas, tuossa tynki-vaivaiset! — voi jakaa,
Sen heille annoin.
PORTINVAHTI.
Sin' et tehnyt mitään.
PALVELIJA.
En ole Simson, en sir Guy,[17] en Colbrand,
Kaikk' alas nuijimaan; mut yhtäkään
Jos säästin, joll' on iskettävä, kallo,
Nuor' olkoon taikka vanha, mies tai nainen,
Tai aisankantaja tai -kannattaja,
Niin lihanpuolt' en enää tahdo maistaa,
En koko naudastakaan, Herra siunaa.
ÄÄNI (ulkoa).
Kuuletteko, hyvä herra portinvahti?
PORTINVAHTI.
Tulen kohta, hyvä herra rakki. — Pidä ovi lujassa, poika.
PALVELIJA.
Mitä pitää minun tehdä?
PORTINVAHTI. Mitä muuta kuin kaataa heitä tusinakaupalla? Onko tämä mikään katselmus- tai harjoittelukenttä? Tai onko hoviin tullut joku outo, vahvatekoinen intiaani, kun naiset noin meitä ahdistelevat? Siunatkoon, mikä kutuparvi tuossa on ovella! Ristitty tuntoni sanoo, että nämä ristiäiset tuovat vielä tuhansia mukanaan. Täällä on isät, kummit ja kaikki yhdessä.
PALVELIJA. Sitä paksummat tulee lusikat. Tuossa seisoo ihan ovenpielessä mies, joka naamasta päättäen on vaskiseppä, sillä, niin totta kuin elän, kaksikymmentä mätäkuuta paahtaa hänen nokastaan. Kaikki, jotka hänen ympärillään seisovat, ovat linjan kohdalla eivätkä kaipaa muuta kiirastulta. Kolmasti iskin tuota tulipalloa kalloon, ja kolmasti suitsahti minuun tulta hänen nokastaan; hän seisoo siinä kuin mörssäri valmiina lennättämään meidät ilmaan. Hänen vieressään seisoi vähä-älyinen kaupus-akka, joka haukkui minua, siksi kunnes patamainen tykkimyssy lensi päästä, siitä, että olin tällaisen murhapolton valtakunnassa matkaansaattanut. Olin vielä kerran iskeä tulipalloon, mutta osuikin vaimoon, joka heti huusi: "nuijia, hoi!"; ja silloin näin kaukaa noin neljäkymmentä karttumiestä rientävän hänen avukseen, oikeita rantajätkiä, sillä hän asui rannassa. He karkasivat päälle; minä pidin puoliani; lopulta olivat luudanvarren matkan päässä minusta; aina vain heitä uhmailin; kunnes äkkiä löysä tykistö heidän takanaan, poikaliuta, lennätti minuun sellaisen mukulakivi-sateen, että katsoin parhaaksi laskea lippuni ja heittää heille koko varustuksen. Heillä oli piru joukossa, se on viljainen vissi.