(Erään tornin yläkerrokseen ilmestyvät Salisbury ja Talbot,
sir William Glansdale, sir Thomas Gargrave y.m.)
SALISBURY.
Talbot, eloni, iloni, taas sun näen!
Mitenkä vankina sua kohdeltiin?
Ja millä keinoin pääsit vapahaksi?
Puhellaan täällä tornin harjalla.
TALBOT.
Bedfordin herttualla oli vanki,
Nimeltä uljas Ponton de Santrailles;
Mun häneen vaihtoivat ja lunastivat.
Ivalla kerran kehnoon miekkamieheen
Mun vaihtaa aikoivat, mut kopeana
Ma kielsin sen ja vaadin ennen surmaa
Kuin tulla kaupatuksi koiran hintaan.
Lunastus tuli vihdoin toivon mukaan.
Mut, voi! tuo viekas Fastolfe mielen murti.
Ma paljain nyrkein hänet tappaisin,
Jos nyt vain hänet kourihini saisin.
SALISBURY.
Mut sano, miten sua kohdeltiin.
TALBOT.
Ivalla, pilkalla ja solvauksilla.
Yleisön silmänhuviks kuljettivat
Mua julkisilla toripaikoilla,
Sanoen: tässä on se Ranskan hirmu,
Se mörkö, jota lapset kammoi niin.
Riistäydyin vartijaini käsist' irti
Ja kaivoin kynsin maasta kiviä,
Häpeäni katsojiin ne heittääkseni.
Näköni julma toiset säikytti;
Pois kaikki kaikkos pelost' äkkisurman.
Ei rautamuurit mulle kyllin varmat;
Niin nimeäni peljättihin, että
Mun luultiin voivan taittaa terästangot
Ja timanttiset portit murskata.
Valitut pyssymiehet vahdiks pantiin;
Ne joka hetki mua kiertelivät;
Ja vuoteellani jos vain liikahdin,
Oli luoti valmis sydäntäni varten.
SALISBURY.
Surettaa kärsimyksiäsi kuulla.
Mut runsaan heille valmistamme koston.
Orleansiss' on nyt illallisen aika:
Häkistä tästä luen joka miehen
Ja näen ranskalaisten varustukset.
Kas tuonne! Hauska näky sulle varmaan. —
Sir Thomas Gargrave ja sir William Glansdale,
Sanokaa suoraan mulle arvelunne:
Mihin on kohtaan paras kääntää tykit?
GARGRAVE.
Kai pohjoisporttiin; siell' on aatelisto.
GLANSDALE.
Minusta paras sillan varustuksiin.
TALBOT.
Ei, paras nälkäyttää kaupunki
Tai heikontaa se pienill' otteluilla.
(Laukaus kaupungista. Salisbury ja sir Thomas Gargrave kaatuvat.)