SALISBURY.
Armahda, Herra, syntisiä meitä!
GARGRAVE.
Armahda, Herra, mua onnetonta!
TALBOT.
Mik' äkkiturma meidät yllätti?
Puhu, Salisbury, jos puhua sa saatat;
Kuin voit sa, sankarien esikuva?
Yks silmä poissa ja toinen poski! —
Kirottu torni! Kirottu se turman käsi,
Jok' aikaan sai tään synkän näytelmän!
Salisbury kolmettoista voitot voitti;
Hält' oppi Henrik viides sotataidon:
Niin kauan kuin vain rummut soi ja torvet,
Sen miehen miekka iskemäst' ei laannut. —
Elätkö, Salisbury? Vaikk' on kieles mykkä,
Viel' yhden silmän taivaan armon puoleen
Kohottaa saatat: aurinkokin katsoo
Yhdellä silmäll' yli maailman. —
Jos Salisburyltä armos kiellät, taivas,
Niin yhtäkään älä ihmist' armahda! —
Pois ruumis viekää! Hautaan sitä autan. —
Sir Thomas Gargrave, elätkö sa vielä?
Luo silmäs Talbotiin ja haasta hälle!
Tää lohtu, Salisbury, henkes virkistäköön!
Et kuolla saa sa, kunnes —
Kädellään viittoo, mulle hymyilee,
Kuin sanoisi: "Kun erkanen ja kuolen,
Niin kostaa muista ranskalaisille."
Sen teen, Plantagenet!
Kuin Neero luuttua ma soittelen
Ja katson palavia kaupungeita.
Mun pelkkä nimeni on Ranskan tuho.
(Sotahuutoja. Ukkosta ja salamoita.)
Mit' ääntä? Mikä jyry ilmassa?
Mist' onkaan tämä meteli ja melske?
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Mylord, mylord, jo nostaa Ranska päätään,
Dauphin ja eräs Jeanne la Pucelle —
Pyhä ja uuden uusi naisprofeetta —
Avuksi tänne tuovat suuren voiman.
(Salisbury huokaa.)
TALBOT.
Haa, kuules, Salisbury huokaa kuollessaan!
Sydäntään särkee, kun ei saa hän kostaa. —
Min' olen sulle Salisburynä, Ranska.
Pucelle tai pussu, delfiini tai Dauphin,
Ulos sydämmenne ratsuillani survon,
Ravaksi aivonne ma sekoitan. —
Telttaansa Salisbury viekää; sitte nähdään,
Mit' uskaltaa nuo Ranskan pelkurit.
(Menevät, kantaen pois ruumiit.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Kaupunginportin ulkopuolella.