(Miekankalsketta. Taistelua. Talbot ajaa Dauphinia takaa ja pakottaa hänet peräytymään; sitten tulee Jeanne la Pucelle, ajaen englantilaisia edellään. Talbot palaa.)
TALBOT.
Mihin voima, tarmo, miehuus mult' on mennyt?
Väkemme väistyy, estää sit' en voi.
Sit' ajaa pakoon panssaroitu nainen.
(La Pucelle palaa.)
Tuoss' on hän, tuossa. — Kanssas ottelen;
Piru tai pirun äiti, pidä puoltasi
Ma suonta sinust' isken; olet noita;[7]
Se sielus vieköön, jota palvelet.
PUCELLE.
Tule, tule! Minä sinut nöyryytän.
(Taistelevat.)
TALBOT.
Näin, taivaat, sallitteko hornan voittaa?
Vaikk' into jännitetty poven särkis
Ja käsivarret lohkeis harteista,
Niin kyllä kesytän tuon korskan porton.
PUCELLE.
Hyvästi, Talbot! Viel' ei aikas tullut;
Mun täytyy kaupunkia evästää.
Mua tavoita, jos voit; en voimaas pelkää.
Nälkäistä laumaas mene virkistämään;
Salisburyn testamentti valmiiks tee;
Tää voitto meidän on, ja monta muuta.
(La Pucelle menee sotajoukkoineen sisään kaupunkiin.)
TALBOT.
Mun pääni pyörii niinkuin myllynratas;
En tiedä, missä olen, mitä teen.
Pelolla, eikä voimall', ajaa portto
Väkemme pakoon, Hannibalin lailla,
Ja voittaa, miten tahtoo. Mehiläistä
Näin avulla ja kyyhkyläistä löyhkäll'
Ajetaan pesästänsä. Kiihkostamme
Englannin koiriks meitä sanoivat;
Nyt kiljuen kuin pennut pakenemme.
(Lyhyt-aikaista miekankalsketta.)
Maanmiehet! Uuteen taisteluun, tai muuten
Pois jalopeurat kilvest' Englannin,
Te äpärät, ja pankaa lampaat sijaan!
Niin arkoen ei lammas pakoo sutta,
Ei hevonen, ei härkä tiikeriä,
Kuin entisiä orjianne te.
(Miekankalsketta. Uusi ottelu.)
Ei apua. — Pois joutuun vallituksiin!
Salisburyn surman hyväksytte kaikki,
Kun kukaan ei käy häntä kostamaan. —
Pucelle on päässyt sisään Orleansiin,
Meit' uhmaten ja ponnistuksiamme.
Oi, Salisbury, jos kanssas saisin kuolla!
Nyt täytyy häpeästä pääni peittää.
(Miekankalsketta. Peräytymistä. Talbot joukkoineen poistuu.)
Kuudes kohtaus.