SUFFOLK.
Min' olen kreivi, Suffolk nimeni.
Anteeksi, luonnon ihme, että minun
Tul' osakseni sinut vangita!
Näin joutsen kaihtaa poikans' untuvaiset
Ja siipeins' alle kätkee vangikseen.
Vaan jos tää orjuus raskaasti sua tapaa,
Suffolkin ystävänä olet vapaa.
(Margareeta kääntyy lähteäkseen pois.)
Oi, jää! Ei voimaa mulla päästää häntä.
Käteni laskis, sydän sanoo: ei.
Kuin virran kalvoss' aurinkoinen päilyy
Ja siitä uusin sätein heijastuu,
Niin silmissäin tuo kirkas kauneus väikkyy.
Kosisin, mut en arvaa puhua;
Ma kynällä ja musteella sen lausun.
Hyi, de la Poole! Alennat itsesi.
Sull' eikö kieltä? Eikö hän sun vankis?
Sa naisen katsettako säikähdät?
Niin; kauneuden ylvä majesteetti
Se mielen tympäisee ja kielen huumaa.
MARGAREETA.
Sano, kreivi Suffolk — se jos nimesi —
Mit' anot lunnaiks, että minut päästät?
Ma huomaan, näet, ett' olen vankisi.
SUFFOLK (syrjään).
Mist' arvaat, että pyyntösi hän hylkää,
Jos hälle lemmen tarjoust' et tee?
MARGAREETA.
No, miks et puhu? Mitä lunnaiks vaadit?
SUFFOLK (syrjään).
Hän kaunis on, ja siksi kosittava;
Hän nainen on, ja siksi voitettava.
MARGAREETA.
Otatko lunnaat? Myönnä taikka kiellä.
SUFFOLK (syrjään).
Mies houkka! Muista ett' on sulla vaimo;
Kuink' armastaa voit Margareetaa siis?
MARGAREETA.
Parasta mennä pois, kun hän ei kuule.
SUFFOLK (syrjään).
Tuo pilaa kaikki: on kuin vettä tuleen.
MARGAREETA.
Hän puhuu hulluja; on varmaan hassu.