Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Henrik tulee, keskustellen Suffolkin kanssa,
Gloster ja Exeter heidän jäljissään.)
KUNINGAS HENRIK.
Mua ihmekuvauksenne, hyvä kreivi,
Margareetan kauneudesta hämmästyttää.
Avunsa, ruumiin lahjain sulostamat,
Sytyttää lemmen liekin sydämmeeni;
Ja niinkuin elämöivän myrskyn voima
Vahvimman laivan työntää virtaa vastaan,
Niin hänen mainehensa henki minut
Joko haaksirikkoon vie tai satamaan,
Miss' iloita saan hänen lemmestään.
SUFFOLK.
Hätäinen kertomani, majesteetti,
Vain oli ylistyksen alkulause.
Tuon armaan neiden täydelliset avut —
Jos mull' ois voimaa niitä kuvata —
Muodostais kirjan, jonka joka rivi
Tenhollaan tylsimmänkin hurmaisi.
Tok' ei niin jumalallinen hän ole.
Niin täynnä kaiken sulon valikoimaa,
Ett'ei hän nöyrästi ja alttiin mielin
Ois valmis käskyänne kuulemaan,
Siveäta käskyänne, rakastaa
Ja kunnioittaa teitä miehenänsä.
KUNINGAS HENRIK.
Ei muuta Henrik koskaan vaadikaan.
Siis, protektori, suokaa Margareetan
Englannin kuningattareksi tulla.
GLOSTER.
Sukoilen syntiä, jos sen ma suon.
Tiedätte, majesteetti, että kihloiss'
Olette toisen säätynaisen kanssa.
Mitenkä tämän liiton purkaa voi,
Niin ettei siitä kunnianne kärsi?
SUFFOLK.
Niin valtiaskin väärän valan purkaa
Niin mieskin, vaikka turnaisissa lupas
Ruveta keihäisille, jättää kentän,
Kun ala-arvoinen on vastustaja.
Ala-arvoinen on köyhän kreivin tytär;
Siis, purkaminen syntiä ei ole.
GLOSTER.
Sanokaa, mik' on sitte Margareeta!
Isänsä kreiviä ei parempi,
Vaikk' onkin ylvä arvonimi hällä.
SUFFOLK.
Isänsä kuningas on, hyvä herra.
Napolin, Jerusalemin kuningas;
Ja Ranskass' on hän suuress' arvossa.
Tää sukulaisuus vahvistaisi rauhaa
Ja pitäis ranskalaiset valassaan.
GLOSTER.
Sen kreivi Armagnac'kin tehdä voi,
Kosk' on hän Kaarlen lähin sukulainen.