KUNINGAS HENRIK.
Mit' aiot, Suffolk? Sano, keitä nuo?
SUFFOLK.
Kuningas armollinen, tämä mies
Maanpetoksesta mestariaan syyttää.
Näin kuului sanat: Richard, Yorkin herttua,
Englannin laillinen on kruunupää,
Ja teidän armonne vain anastaja.
KUNINGAS HENRIK.
Mies, sano, nuoko oli sanasi?
HORNER. Teidän majesteettinne luvalla en ole koskaan sellaista sanonut enkä ajatellut; Jumala on todistajani, että tuo konna on tehnyt väärän kanteen minua vastaan.
PIETARI.
Näiden kymmenen luuntynkän nimessä, hyvät loordit, vannon että hän niin
sanoi minulle ullakkokamarissa eräänä iltana, kun paraikaa kirkastimme
Yorkin herttuan asevaruksia.
YORK.
Katala, kurja ryötys, palkkaorja,
Ma petospuheistasi pääsi vaadin. —
Rukoilen, armollinen majesteetti:
Lain ankaruuden tuntea hän saakoon.
HORNER. Ah, mylord, hirttäkää vaikka minut, jos semmoista olen sanonut. Syyttäjäni on oppipoikani; ja kun häntä tässä taannoin rankaisin rikoksesta, vannoi hän polvillaan, että hän sen minulle kostaisi; siihen minulla on hyvät vieraat miehet. Armollinen majesteetti, älkää rehellistä miestä syöskö perikatoon konnan syytöksestä.
KUNINGAS HENRIK.
Kuink' oikein tässä tuomittaisi, setä?
GLOSTER.
Näin tuomitaan, jos tuomita saan minä:
Somerset tulkoon hallitsijaks Ranskaan,
Kosk' epäluuloon joutunut on York;
Ja noille aika määrätkää ja paikka,
Miss' aseill' asiansa ratkaiskoot,
Sill' ilmeinen on oppipojan häijyys.
Näin Humphrey tuomitsee ja se on oikein.
SOMERSET.
Ma nöyrimmästi kiitän, majesteetti.