KUNINGAS HENRIK.
Pahoja siis; mut Herran olkoon tahto!
YORK (syrjään).
Pahoja mulle: Ranskaa minä toivoin,
Samoin kuin vehmast' Englantia toivon.
Näin kukkani jo kuihtuu umpussaan
Ja madot syövät lehväni; mut pian
Ma tähän avun hankin, taikka myyn
Pois oikeuteni maineikkaaseen hautaan.
(Gloster tulee.)
GLOSTER.
Tervehdykseni nöyrin, majesteetti!
Anteeksi suokaa, että näin ma viivyin.
SUFFOLK.
Ei, Gloster, liian varhain oisit tullut,
Jos et ois uskollisempi kuin olet.
Maankavalluksesta sun vangitsen.
GLOSTER.
Haa, Suffolk! Luuletko mun vangittuna
Sävyä muuttavan tai punastuvan?
Ei, sydän tahraton ei hevin säiky.
Ei kirkkain lähde ruopasta niin puhdas,
Kuin minä majesteetin petoksesta.
Ken syyttää mua voi? Mit' olen tehnyt?
YORK.
Ranskalta saitte lahjoja, niin luullaan,
Ja sotamiesten palkan pidätitte,
Ja näin me menetimme Ranskanmaan.
GLOSTER.
Vai luullaan vain? Ja ketkä sitä luulee!
Soturein palkkaa riistänyt en koskaan,
Enk' ole Ranskalt' äyriäkään saanut.
Niin totta kuin mua Jumal' auttakoon,
Niin öitä valvoin, öitä öiden jälkeen,
Englannin parast' ahkeroiden vain!
Jos penniäkään kuninkaalta kiskoin
Tai omaks hyödyks äyriäkään käytin,
Mua siitä syytettäköön tuomiolla.
Ei, monta monta puntaa omistani —
Kun tahdoin varatonta kansaa säästää —
Ma linnueille etukäteen annoin,
Takaisin sitä koskaan vaatimatta.
KARDINAALI.
Mylord, tuo kerska hyvin sopii teille.
GLOSTER.
Vain sulan toden lausun, jumalauta!