YORK.
Siis ette toivo, että kuolis hän.
SUFFOLK.
Ah, York, ken sitä toivois enemmän?
YORK.
Mut Yorkill' enimmän on siihen syytä. —
Sanokaa, kardinaali, ja te, Suffolk,
Käs' sydämmellä: eikö oisi yhtä
Asettaa ahnas kotka vartioimaan
Kanoja nälkäiseltä haukalta
Kuin panna protektoriks herttua Humphrey?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Näin kana-raukat varmaan surman saisi.
SUFFOLK.
Niin, teidän armonne; siis hulluutt' eikö
Ketusta tehdä lammaskarjan paimen?
Sit' ilkimurhaajaks jos syytettäis,
Niin sille huono puolustus se oisi,
Ett' aikomustaan viel' ei täyttänyt.
Ei, kuolkoon se, siks että se on kettu
Ja luonnostaan jo karjan vihollinen,
Ennenkuin turpaa verenpuna tahraa;
Ja sama Humphreyn suhde kuninkaaseen.
Sit' älkää surko, miten surma tehdään,
Jos pauloin, satimin tai salavehkein,
Valveilla taikka maatessa, se yhtä,
Kun vain hän kuolee; luvallista juonta
On kaataa se, jok' ensin käyttää juonta.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Puhut kuin mies, sa ylvään ylvä Suffolk.
SUFFOLK.
Ja mies se on, ken panee tuuman toimeen,
Sill' usein puheet toisin käy kuin aikeet.
Mut, jotta sydän sointuis kielen kanssa, —
Sill' ansiokkaaks katson tämän työn,
Kun sillä turvaan majesteetin hengen, —
Vain käskekää, niin rupeen hälle papiks.
KARDINAALI.
Mut minä hänet kuolleeks soisin, Suffolk,
Ennenkuin ehditte te papiks tulla.
Sanokaa, että tekoon suostutte,
Niin kyllä minä teloittajan hankin, —
Niin arka majesteetin hengest' olen.
SUFFOLK.
Siis, tuohon käteen! Tekonne on hyvä.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin minustakin.